Liane Moriarty: What Alice forgot (Nainen joka unohti)

DSC00475 muokattu.jpg

What Alice forgot kertoo 39-vuotiaasta Alicesta, joka saa kuntosalilla aivotärähdyksen. Hän herää sairaalassa ja on täysin unohtanut kuluneet kymmenen vuotta. Alkaa asioiden selvittäminen: mitä on tapahtunut ja miksi hän on tässä tilanteessa? Kirjassa seurataan, miten Alice suhtautuu ”uuteen” elämäntilanteeseensa ja etenkin siihen, millaiseksi hän on itse vuosien varrella kasvanut. Kaikki muutos ei tunnu hyvältä.

Aihe on kiinnostava ja sai väkisinkin minut ajattelemaan asiaa omalta kohdaltani. Jos olisin menettänyt muistini kymmenen vuotta sitten, tunnistaisinko edelleen itseni? Mistä muutoksista pitäisin ja mistä en?

Mielenkiintoisesta lähtötilanteesta huolimatta alku oli minusta hieman pitkästyttävä. Useiden kappaleiden ajan Alice vastaili vuorollaan kaikkien kysymykseen ”etkö todellakaan muista, mitä on tapahtunut?!”. Ennen pitkää kirja muuttui kiinnostavammaksi ja parani loppua kohti. Ajan tuomat yllätykset olivat toisinaan hieman yliampuvia ja alleviivaavia, mutta tarinaa ei ehkä kannata ottaa liian tosissaan. What Alice forgot kuulunee chick lit -viihdekirjallisuuden kategoriaan.

Sivujuonena kirjassa käsiteltiin tahatonta lapsettomuutta. Lapsettomuuden suru on ollut esillä myös ainakin Moriartyn aiemmassa kirjassa Three Wishes. Kirjalle aihe teki hyvää, sillä teema toi kirjaan vakavuutta ja syvyyttäkin. Moriarty esitti kiinnostavasti sen, miten perheenäiti-Alicen ja lapsettomuushoidoissa käyvän Elisabethin maailmat poikkeavat toisistaan, ja miten he suhtautuivat toistensa elämäntilanteeseen. Aihe oli siksikin kiinnostava lisä, että useimmissa lukemissani chick lit -romaaneissa käsitellään joko sinkkuutta, joskus parisuhdeongelmia tai vaihtoehtoisesti äitiyttä. Tässä suhteessa kirja tarjosikin jotakin uutta.

Tarinaa kuljetetaan eteenpäin muun muassa blogitekstien ja kirjeen avulla. Lukijan täytyy sovittaa tarina yhteen eri lähteistä, ja tyyli sopii kirjalle hyvin. Ainoastaan naapurin kirjoittamaa blogia pidin hieman irrallisena. Kaiken kaikkiaan kirja oli minusta melko kiinnostava ja viihdyttävä lukukokemus. Se sopii kevyiden ja viihteellisten kirjojen ystäville, mutta ehkäpä myös niille, jotka eivät perinteisesti niitä lue.

Luin kirjan englanniksi ilman erityistä syytä. Yleensä luen kirjat suomeksi, jos käännös on saatavilla. What Alice forgot löytyy myös suomennettuna nimellä Nainen joka unohti.

 

Liane Moriarty

What Alice forgot

Penguin books 2010

(suom. Nainen joka unohti, WSOY 2016)

487 s.

 

PS:  Tervetuloa seuraamaan kirjablogi Kaksoispistettä! Kaksoispiste on uusi blogi, joka keskittyy pääasiassa kirja-arvioihin, mutta saattaa sisältää pieniä määriä myös muuta lukemiseen liittyvää. Otamme mielellämme vastaan erilaisia lukuhaasteita sekä vinkkejä kirjoista ja kirja-aiheisista tapahtumista. Kaksoispistettä voi seurata myös Instagramissa.

 

hyvinvointi mieli suosittelen kirjat
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *