Painajaisia Ruotsista

Luin samassa imussa kolme keskenään erilaista ruotsalaista dekkaria. Vaikka pidän dekkareista, olen viime vuosina lukenut niitä kovin vähän. Muistelen edelleen Kurt Wallanderia ja Annika Bengtzonia, vaikka ”hieman” uudempaa luettavaakin olisi tarjolla. Nyt valitsin näkyvän markkinointikampanjan houkuttelemana Camilla Läckbergin Kultahäkin, joululahjaksi saadun Arne Dahlin Rajamaat ja mielenkiinnosta ostamani Liza Marklundin Helmifarmin.

Rajamaat on Nordic noir -henkinen dekkari, joka sijoittuu Tukholmaan ja sen esikaupunkialueille. Se muistuttaa tyylillisesti Siltaa ja sopii varmasti hyvin sarjan ystäville. Rajamaat on väkivaltainen ja synkkä, poliiseilla on omia ongelmia ja he toimivat laillisuuden rajamailla. Säikähdän kirjoista ja tv-sarjoista todella harvoin, mutta Rajamaita lukiessani näin yöllä painajaisia. Aluksi Rajamaat tuntui stereotyyppiseltä, mutta edetessään se yllätti. Aion jatkaa seuraavaan osaan.

Helmifarmi ei ollutkaan dekkari, vaikka luulin niin. Se kertoo Tyynenmeren atollilla asuvasta Kionasta, joka tutustuu rannalle huuhtoutuneen ruotsalaispurjehtijan. Kiona lähtee selvittämään ruotsalaisen menneisyyttä ja päätyy Amerikan ja Afrikan kautta Ruotsiin. Helmifarmi on rikostarinan sijaan eräänlainen jännitysromaani, mutta itse en pitänyt sitä kovin jännittävänä. Puolivälissä jännitin hetken, mitä kirjassa tulee tapahtumaan. Imu ei kuitenkaan säilynyt. Lähes 500 sivua tuntui hieman liian pitkältä, vaikka tarina olikin huolellisesti mietitty. Antoisinta oli kuvitella elämää syrjäisillä atolleilla.

Kultahäkki on vetävä trilleri, joka oli ilo lukea Helmifarmin jälkeen. Nimestäkin jo aavistaa, että se sijoittuu varakkaiden tukholmalaisten elinpiiriin, jossa kaikki ei ole sitä, miltä näyttää. Henkilöitä kuvataan seikkaperäisesti ja yläluokkaista elämää on mukava tirkistellä. Päähenkilö Faye saa aihetta elämänsä kostoon, jota hän alkaa suunnitella pitkäjänteisesti. Faye saa mukaansa muita naisia, jotka ovat tulleet petetyiksi tai kaltoin kohdelluiksi.

Kirjasta jäi ristiriitaiset ajatukset. Kultahäkki pyrki ehkä olemaan feministinen kuvailemalla, kuinka naiset ottavat oikeuden omiin käsiinsä. Ajoittain näkökulma tuntui kuitenkin vanhanaikaiselta. Minusta ei ole pelkästään ilo lukea ihmistä, jotka voimaannuttuaan haluavat maksaa takaisin samalla vihalla, mistä ovat itse kärsineet – vaikka he olisivatkin naisia. Kultahäkki kuitenkin loppui yllättävästi, ja sille on tekeillä jatko-osa. Aion ehdottomasti lukea jatko-osan ja päätän sitten, mitä mieltä olen.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *