Miten keskosuus näkyy arjessamme
Mainitsin viime postauksen lopussa palaavani poikien keskosuuteen uuden kirjoituksen merkeissä ja viimein ehdin tähän paneutua. Listaan muutaman asian keskosuudesta, jotka ovat olleet tai ovat edellenkin osa meidän arkeamme. Kaikkea mitä keskosuus voi tuoda tullessaan en tähän siis listaa, vain ne asiat jotka ovat olleet osa meidän elämää.
Nenä-mahaletkut. Molemmat pojat saivat syntymänsä jälkeen nenä-mahaletkut. Näiden tarkoitus on auttaa ravinnon saannissa, mikäli vauva ei jaksa syödä omin voimin. Pienen koon vuoksi energia menee kaikkeen muuhun, joten syömistä voidaan avittaa tällä tavoin. Letkut olivat mukanamme pari viikkoa, A-vauvalla reilun viikon ja B-vauvalla sen kaksi viikkoa. Letku laitetaan kulkemaan nenän kautta suoraan vatsalaukkuun. Toimenpide on hyvin helppo suorittaa pienelle vauvalle, eikä letku vaivaa lasta mitenkään. Tarjosimme aina ensin maitoa ja mikäli kaikkea ei jaksettu syödä, loput annettiin letkun kautta. Maito laitettiin ruiskuun, joka kiinnitettiin letkuun. Maito sai hiljalleen valua vatsaan painovoiman avulla. Poikien ruokamäärät olivat vielä näiden aikaan erittäin pieniä (20-30ml), siksi maito saatiin mahtumaan tavalliseen ruiskuun. Letkut ovat helpot ja niiden kanssa voi myös kotiutua. Me olimme kotona näiden kanssa noin viikon ennen kuin pääsimme niistä eroon.
Kolmen tunnin välein syöminen. Poikia piti syöttää kolmen tunnin välein ja tämä oli tarkkaa. He olisivat voineet oikeastaan vain nukkua, joten herätykset olivat ravinnonsaannin kannalta tärkeitä. Unet ovat jääneet meillä vanhemmilla tuohon aikaan erittäin vähäisiksi, mutta yhteistyömme toimi hyvin. Heräsimme usein molemmat syöttämään, toinen toista ja toinen toista. Annoimme toisillemme myös mahdollisuuden nukkua, jos (ja kun) väsytti. Tässä asiassa nostan miehelleni hattua isosti. Hän jaksoi tuota kolmen tunnin rytmiä erittäin hyvin, kun minä taas tunsin sen erittäin uuvuttavaksi. En muista tarkkaan kuinka kauan elimme tällä rytmillä, mutten kyllä ihmettelekään tuon ajan sumuisuutta. Jos en vallan valehtele, rytmiä pidettiin yllä lasketun ajan päivämäärän tienoille, eli noin 1,5kk.
Imetys. Osastolla ollessamme poikia syötettiin pullojen ja em. letkujen avulla. Kokeilin imetystä, mutta vauvat olivat liian pieniä jaksaakseen syödä rinnalta. Ensimmäiset pari kuukautta he saivat siis pumpattua äidinmaitoa pullosta. Imetystä kokeilin edelleen, mutta ei siitä tullut mitään. Pidin tärkeänä sitä että he saavat maitoani joka tapauksessa, vaikkakin pullon kautta. Myöhemmin siirryimme osittain korvikkeeseen ja lopulta kokonaan siihen, oma maidontuloni kun hiipui. Olisin voinut hakea apua imetykseen, mutta rehellisesti sanottuna en jaksanut. Kaiken keskellä en jaksanut ottaa stressiä siitä, miten lapseni saavat ravintonsa. Olin iloinen siitä, että olin saanut omaa maitoa annettua kuitenkin hyvän aikaa vaikka haikealta kokonaan korvikkeeseen siirtyminen tuntuikin. Vauvat kasvoivat ja voivat hyvin, se oli minulle tärkeintä. Lisäksi pulloruokinnan helppous oli mahtavaa: Myös mieheni pystyi osallistumaan syöttöihin. Mieheni palatessa töihin, valintani tuntui vieläkin oikeammalta. Tämä saattaa kuulostaa jonkun mielestä siltä että olen ollut laiska. Olen mennyt tietoisesti siitä mistä aita on matalin, enkä ole katunut päivääkään. Toivoisin ettei kenelläkään tule huonompi fiilis siitä, että lapsi on ruokittu pullolla/ korvikkeella. Itse en sitä häpeä kertoa tai sanoa ääneen. Jos laittaisimme 7-vuotiaat lapset riviin ja heistä pitäisi osoittaa imetetyt ja korvikkeella kasvaneet, pystyisitkö siihen? En minäkään.
Lääkkeet. Alkuun pojat saivat keskostippoja. Näitä annettiin muistaakseni siihen asti, kun tietty painoraja oli saavutettu. Sanoisin 2-3kk. D-vitamiinia annamme niinkuin täysiaikaisena syntyneellekin lapselle annettaan. Lisäksi käytössä on rautavalmiste, joka on käytössä yhden vuoden ikään asti. Se tökötti on muuten pirullista. Autuaan tietämättömänä siitä ettei räjähdyskään saisi tuosta lääkkeestä tullutta tahraa irti vaatteista, pilasin monet bodyt. Vahingosta viisastuneena olen ollut varovaisempi sen kanssa sähläämisessä.
Kehitysseuranta. Tähän päivään mennessä olemme käyneet kehitysseurantakäynneillä kahdesti, poikien ollessa n. 4kk ja 6kk ikäisiä (korjatussa iässä, siitä lisää seuraavassa kappaleessa). Nämä käynnit ovat olleet lisä normaalin neuvolaseurannan kylkeen. Tarkoituksena oli katsoa, että poikien kehitys vastaa korjattua ikää ja ohjata fysioterapiaan tarpeen niin vaatiesssa. Me emme tarvinneet tuota kahta käyntiä enempää. Olen todella onnellinen siitä, että poikien kehitys on ollut hyvää. Myöskään fysioterapeutin apuja emme ole tarvinneet.
Korjattu ikä. Tällä tarkoitetaan ikää, joka lasketaan lasketun ajan päivämäärästä, ei varsinaisesta syntymäpäivästä. Korjattua ikää lasketaan ennenaikaisena tai keskosena syntyneistä lapsista, ei enää rv 37 jälkeen. Pojat syntyivät n. 6 viikkoa etuajassa rv 34+2. Esimerkiksi maanantaina heille tullessa mittariin 10kk, korjattu ikä on 8,5kk. Korjatun iän mukaan seurataan kehitystä. Pojilta ei odoteta 10kk ikäisen lapsen kehitystä tai taitoja. Heidän kehityksensä oletetaan olevan 8,5kk ikäisen lapsen tasolla.
Tässä lyhyesti muutamia asioita, jotka keskosuus on tuonut arkeemme. Osa on ollut hetkellisiä juttuja aivan alkutaipaleella ja osaa jatkamme edelleen. Pojat eivät ole keskosia pienimmästä päästä ja siksi listamme on onnekkaan lyhyt, asioita kun voisi olla hurjasti enemmänkin. Hommaa tässä on toki ollut, mutta kaikesta ollaan selvitty. Musta tuntuu että ollaan miehen kanssa hemmetin hyvä tiimi. Hän jaksaa kun mä en. Molemmat kuuntelee ja auttaa toista. Kommunikoidaan. Puhalletaan yhteen hiileen. Onnekas olo, että asiat on menneet näin hienosti.
Mä mietin tässä jo seuraavaa aihetta, mutta jos sulla on mielessä jotain mistä haluaisit kuulla, kerro se! Mulle voi laittaa s-postia, ottaa yhteyttä ig:n kautta tai heittää kommenttia tuohon alas. Kivaa päivää!
-Petra-