Remontin ja sen tekijän vedellessä viimeisiä meikämanne päätti reippaana ryhtyä valehtelun tielle. Tai no ei se ollut oikeastaan valehtelua, muille kun itselleni. Aikeet olivat suuruudenhullut, mutta vilpittömät. Väitin nimittäin vappuna kalevalaismiehelle osaavani tapetoida, enkä vain välttävästi, vaan jotenkin siihen tyyliin että tapetti käytännössä lennähtää taiturimaisesti kohdistettuna ja täydellisen vettyneenä näpeistäni seinälle tunnissa.

Totuus paljastui, kun tarvikkeet oli jo ostettu ja huone suojattu, vaatteetkin vaihdettu ja seinä vielä kertaalleen paklattu ja hiottu. Otin iPhonen esiin ja googlasin oikein hyvän ja tärkeän hakusanan ”tapetointi”. Tässä vaiheessa on myönnettävä, että itsellenikin muistui vasta nyt mieleen tapetoineeni edellisen kerran siskoni olohuoneen vuonna 2005 – siis kymmenen vuotta sitten. Mies pyöritti silmiään ja mumisi jotain sen tyyppistä kuin ”etootosissas” tai ”heioikeestisälupasit”.

Seinä ennen (huomioi boordi!)

Kalevalaismiehen avatessa toisen remontoinninseurantaoluen vetäydyin hetkellisesti haikeana vieläkin taaemmas ajassa, nimittäin käsissä olevan tapetin syntylähteille. Tämä ei ollut mikä tahansa tapetti, ja siksi se pitikin niin vimmatusti saada seinälle. Nämä kolme rullaa olivat odotelleet suurta näyttäytymistään yli kymmenen vuotta, ja uskollisesti olin roudannut niitä vuokra-asunnosta toiseen uskaltamatta koskaan asentaa yhtäkään siivua seinälle. Oikeastaan kyseessä oli ihan tavallinen tapetti, nyt kun katsoin niin ei mitenkään ihmeellinen, mutta rullat olivat alkaneet symboloida jotain suurempaa. Omaa kotia, herrautta yli vuokrasäännösten, itsevaltiutta liimata omistamilleni seinille sellaista, mitä ei halutessaan koskaan tarvitsisi repiä pois.

Ja tässä me nyt sitten oltiin, Drottningatanin Åhlensilta vuonna 2004 ostettu tapetti ja minä. Niin lähellä mutta niin kaukana toisistamme. Synkimmän hetken ajan jopa harkitsin seinän takana puuhaavaan virolaisen remppamiehen palkkaamista suoraan rapusta asuntoomme, vain jotta välttyisin inhottavasti työllistävältä projektilta itse. Laskin rahojani ja etsin katseellani Vitalia, mutta ajatus Åhlensin tapetista Vitalin käsissä tuntui irstaalta.

Tämä projekti oli tarkoitettu minulle, ja minä sen myös saattaisin päätökseen.

Ystäväni Tammelanrinsessan kanssa.

Huijattuani siis ensin miestäni, huijasin myös ystävääni, ja sain kun sainkin apukädet projektiin josta Kalevalaismies oli mielenterveysongelmiin vedoten kieltäytynyt. Teimme Tammelanrinsessan kanssa työnjaon: hän liisteröi, minä kiinnitän, me molemmat juomme oluet. Ja niin se seinä tapetoitui vuota vuodalta, eikä mitenkään kehnosti vaan oikeastaan ihan nätisti. Hidasta se oli, ja kohdistaminen näinkin simppelissä kuviossa yllättävän kamalaa, mutta sipsujen ja dipsujen avulla kestää jopa kierot seinät ja tylsillä puukkoveitsillä pilatut, liian märkänä leikatut reunat.

Seinä jälkeen

No ihan nättihän se on onneksi edelleen 🙂

Vielä jäi näistä kuvista hienot listat uupumaan (onneksi uupuivat, koska tapetointi oli ilman niitä huomattavasti helpompaa), mutta nyt tuolla seinällä onkin jo String-hyllyä sun muuta sisustetta, joista lisää sitten myöhemmin.