Sähköputkimies was here

Sähköasentaja – tuo remonttityömaiden näätä, tulee paikalle, häärää hetken mitä haluaa ja jättää jälkeensä valtavan sotkun. Olen kertakaikkiaan hämmennyksestä ja kunnioituksesta sanaton seurattuani kaksi päivää kyseisen ammattikunnan edustajan toimintaa.

Viimeisellä remppaviikolla oli siis sähköasennusten aika. Taloyhtiöön oli juuri valmistuneen putkiremontin yhteydessä tehty sähköjen uusinta asuntojen keskuksille saakka sekä kylpyhuoneisiin ja keittiöihin, mutta siitä eteenpäin putkissa oli pelkkä viisikymmentäluvun kuparia tervapaperiin käärittynä. Ja nehän nyt kannatti uusia samointein kun kuitenkin asuntoa muutenkin myllättiin. Eli eikun tilaus vetämään taloyhtiön sähköurakan tehneelle firmalle ja kohta oven takana jo seisoikin päästä varpaisiin tatuoitu sankari. ”Sähköjä piti laittaa?” No niin piti, että eikun hommiin. Ja näätä oli irti. Sen jälkeen seurasi kaksi vuorokautta vipellystä ympäriinsä, suurinpiirtein kaikkien suunnitelmien uusiksi menemistä ja roskaa, valtavasti roskaa.

Luulin jo saaneeni homman viittä vaille valmiiksi ja ajatuksissa oli loppuaika liihotella eteerisesti puputohveleissa hioen viimeistä listan kulmaa. Juuei. Sähkömies tuli ja samantien kaikki oli taas ruskean pahvin ja pölykerroksen sekä sähkötaulun ja -rasioiden kyljistä tippuneen rappauksen peitossa:

Ensimmäisenä päivänä purettiin ja toisena asennettiin. Siinä vaiheessa ei ihan ymmärrettävästi kovin paljoa voitu ottaa huomioon sitä faktaa että virallisesti toiselta paikkakunnalta vielä toistaiseksi ponnistavana koitin asustella tämän rempan keskellä. Olipahan unohtumaton kokemus vedellä sysipimeässä asunnossa sähköhammasharjalle ja yövalolle virtaa jatkojohtokeloilla kauimmaisesta keittiön nurkasta:

Suunnitelman kantavina teemoina oli Schneiderin Renova-sarjan sähkökalusteiden käyttäminen sekä kaikenlainen pintavetojen välttäminen. Eli ei ympäri seiniä risteileviä valkoisia muovikoteloita ja niiden sisällä kulkevia johtoverkostoja. Ja tähän onneksi päästiinkin. Mutta nämä kaksi prinsiippiä valitettavasti aiheuttivat monien muiden toiveiden kariutumisen. Uusia pistorasioita ei oikein voinut lisäillä kun se olisi vaatinut joko kertakaikkisen kamalat jalkalistat tai sitten hervottoman työlään johtojen seiniin upottamisen. Valittu sähkökalustesarja puolestaan oli valikoimaltaan hieman tavanomaista suppeampi eikä taipunut kaikkiin remonttikohteen vaatimuksiin joka aiheutti muutamien toiveiden jäämisen haaveiksi (=rouva ei saanut haluamiaan himmentimiä). Lopputuloksena meillä on suurinpiirtein tuplamäärä pistorasioita alkuperäiseen verrattuna ja sillä mennään. Ulkonäöstä ei onneksi jouduttu tinkimään. Muutenkin isot pisteet homman tehneen WSK-Sähkön toiminnalle kokonaisuudessaan.

Mutta itse sähköasentajien ammattikuntaan vielä palatakseni, tunnen pienimuotoista ammatillista häpeää. IT-alan kehitystehtävissä asiakkaiden pompoteltavaksi alistuneena koen kateutta sitä ammatillista itsekunnioitusta kohtaan josta sähköasentajat tuntuvat nauttivan. Siinä missä ohjelmistokehityksessä tehdään asiakkaan mielen mukaan silloinkin kun se joskus on silkkaa hulluutta, on sähköasentajilla varaa sanoa silloin kun asioita ei olla tekemässä säädösten mukaan ja/tai järkevästi. Ja se on pelkästään reilua kaikkia kohtaan. Vaikka se joskus tarkoittaisikin himmenninten uupumaan jäämistä.