Kaksi kättä ja monitoimityökalu

Joskus on aika päivittää sananlaskuja kuten nyt kun K-Raudassa kehoittivat etsimään Black&Deckerin hiomahiireen varaosia ”esim. Minimanista”. Sananlaskun lisäksi oli siis aika päivittää pienten näperrysten hiomatyökaluni. Satunnaisen remontoijan on kuitenkin melko turhaa ostaa omaa vehjettä jokaiseen toimeen jos voi lyödä useamman kärpäsen samalla koneella. Joten eikun Nekalan Rauta-Otran työkalupuolelle ja sormeilemaan sieluttoman kuuloisesti monitoimityökaluiksi kutsuttuja vekottimia.

Monitoimityökaluiksi kutsutaan siis alkuperäistä Fein Multimasteria sekä sen patentin rauettua markkinoille puskeneita kilpailevia tuotteita. Feinin kehittämä periaatehan on suorastaan nerokas. Kun tehdään pikkuisen päästään pyörähtelevä/värähtelevä koje niin siihen voi kiinnittää sekä sahausteriä että hiomapäitä ja siinä missä vastaavaan tulokseen hionnan osalta pääsee monellakin laitteella niin erilaisissa pikkunäppärissä sahaustoimenpiteissä kyseisen vehkeen kanssa ei ole viivalla yhtään kilpailijaa. Tuolla vaan yksinkertaisesti pääsee paikkoihin joihin ei ole mitään asiaa sen enempää sirkkelillä, kuviosahalla kuin puukkosahallakaan. Vertaisin tuota lähinnä jonkinlaiseen puupuolen rälläkkään. Monitoimityökalu kädessä vaan yksinkertaisesti kuljeskelee ympäriinsä ja sahailee asioita jotka on jääneet törröttämään koska niiden sahaaminen aiemmin oli mahdotonta.

Laminaatin asennuksessa listoja on varmaan kivikaudella pätkitty käsisahalla, mutta koitapa tuollaiseen väliin lähteä käsisahan kanssa. Toivotan onnea ja hermoja.

20150413_011.jpg

Monitoimityökalulla hommassa meni muutama sekunti ja jälki on kuin kirurgin veitsestä.

20150413_012.jpg

Tai tuollainen kaapin sokkeliin sulavasti jatkuva lista joka piti saada poikki. Millä tuota katkotaan muuten siististi? Taltalla ja vasaralla? Tervetuloa 2100-luvulle.

20150413_016.jpg

Tarpeitteni ja budjettini rajat ymmärtävänä päädyin Feinin sijasta Boschin vihreän sarjan BMF 190E -malliin jota saa rautakaupasta lunastettua juuri ja juuri kaksinumeroisella summalla. Mene heti hakemaan omasi, ne rahat ei mene hukkaan

koti sisustus

Ai että minä vihaan maalaamista

Maalaaminen on aivan hirveätä touhua. Tai siis ei kaikki maalaaminen. Tykkään kyllä näpertää pientä siistiä pintaa ikkunanpokiin tai huonekaluihin tai vaihtoehtoisesti vetää isoimmalla mahdollisella pensselillä ulkomaalia puutalon seinään. Mutta kun asunnon sisäpintojen maalauksessa näistä kahdesta yhdistetään kamalimmat puolet eli iso pinta-ala ja vaatimus pikkutarkasta lopputuloksesta niin se vaan jotenkin murtaa minun henkisen selkärankani. Onneksi on vaimot ja ystävät joita voi työllistää. Siksipä olenkin ainakin tähän asti selvinnyt maalista puhtain käsin.

Mutta tasan ei käyneet onnen lahjat sille ammattimaalarinakin hommia tehneelle ystävälleni joka saapui remonttiretriittiin viime viikonloppuna. Ohjelmassa piti olla pikainen katon ja seinien maalaus jonka jälkeen loppuaika käytettäisiin tasan laminaatin asennuksen ja yleisen ajanvietteen välillä. Mutta niin ei ollut kirjoitettu. Sen sijaan onneton ystävämme veti kolmen päivän aikana kolme ja puoli kerrosta maalia olohuoneen yli kuusi metriä pitkään kattoon. Yksi kerta jäi puolikkaaksi koskapa se tuomittiin lauantai-yön pimeimpinä hetkinä epäonnistuneeksi jo puolivälissä siinä missä muiden kohdalla odoteltiin sormet ristissä ihan viimeisen läikän kuivumiseen asti. Mutta juovikashan siitä aina tuli tai ainakin liian juovikas ammattimiehen ylpeydelle vaikka minulle ne olisi varmaan ihan hyvin menneetkin läpi.

Tässä puhtain mielin ja suurin toivein räpsäisty kuva todennäköisesti ensimmäiseltä kierrokselta. Keltainen vaihtui valkoiseen ja kaiken piti olla hyvin. Maalina on täysivalkoinen Tikkurilan Siro Himmeä -kattomaali kuten jo aiemmin taisin jossakin postissa mainita.

20150411_007.jpg

Tässä vaiheessa puolestaan menossa suurella todennäköisyydellä jompikumpi kahdesta viimeisestä iteraatiosta. Koitin lohdutella hokemalla että onhan se nyt oikean värinen samoin kuin eräs omakotitalonsa jäteöljyn ja tärpätin seoksella maalannut puolituttu joka koitti rakennustarkastajalle täten puolustella täyttäneensä lain kirjaimen täysilleen. Huomatkaa myös oikeaoppisen siisti työasu kaikenmaailman maalintahrimien työhousujen tai vanhojen verskojen sijaan. Herrasmies on herrasmies myös hermoromahduksen partaalla.

20150411_006.jpg

Mutta nyt on lopulta katto maalattu ja kaikki onnellisia. Ja seinätkin meni siinä ohessa, niihin riitti yksi onneksi yksi kerta. Nyt olisi vielä eteinen ja toinen makuuhuone pintoja vaille joten pitää hieman juonia kenet saan huijattua niitä maalaamaan vai joko vaimo suostuisi palaamaan anoppilasta takaisin työmaalle.

koti sisustus