Tekosyyn varjolla suoritettu tarkistuskäynti maatilalla

Meillä on kesämökki jossa olen edelliset kesät kunnostellut ja rakennellut melkoisella pieteetillä. Samassa olen tutun rautakaupan myyjän avulla ja yllytyksellä kerännyt ainakin toimistotyöläisten sarjassa varsin kunnioitettavan kokoelman työkaluja ja muita tykötarpeita. Poravasarasta sirkkeliin ja rullamitasta hiomakoneeseen. Eli juuri sellaista mitä omatoiminen asuntoremppaajakin tarvitsee. Valitettavasti ne kaikki on siellä mökillä. Ja valitettavasti ne pitää saada sieltä nyt just koska remppa alkaa näillä näkymin jo viikon päästä. Eli eikun auton nokka kohti kesäleiriä ja noutamaan.

Auringon paisteltua viimeisten viikkojen ajan suorastaan epä(m)i(el)lyttävässä määrin, odotin optimistisesti viimeistenkin lumien jo hävinneen ja karauttavani autolla suoraan pihaan hovimestarin juuri kaataessa kylmää vehnäolutta pitkään lasiin. Vähänpä tiesin. Tiesuoniston viimeiseen haaraan saapuessani vastassa oli nimittäin seuraava näkymä:

20150321_071.jpg

Tuosta mäestä ei saksalaisen insinöörin farkku-Golfiin riittäväksi katsomalla maavaralla mennä, joten ei kun kävelemään. Samalla oli ensiluokkainen mahdollisuus havainnoida arvon naapurimme talven aikana metsässään suorittamaa mylläystä. Siitä on lähtenyt joulukuuset koko suvulle ja hieman polttopuutakin omiin tarpeisiin.

Puolisen kilometriä lumessa tarvottuani pääsin toteamaan kevään saapumisen olleen todellakin aivan turhan varhainen ennustus. Ainakin näillä leveyspiireillä vallitsi täysi talvi ja kovimman mahdollisen kaavan mukaan.

20150321_035.jpg

20150321_037.jpg

Mutta sitten maisemakuvista takaisin itse asiaan. Tarvittavat työkalut ynnä muut tarpeet odottivat kiltisti varastossa ja napsin niitä sieltä mukaani tarpeen ja kantokyvyn muodostaman kauhun tasapainon mukaisesti. Osan jouduin jättämään suorastaan matkasta, mutta josko noilla nyt ainakin alkuun pääsisi. Ja ei, taka-alalla näkyvä vuosimallin -82 Yamahan perätuuppari ei lähtenyt mukaan vaan jäi odottamaan jäiden sulamista.

20150321_026.jpgSään aiheuttamasta yleisestä epäviihtyisyydestä johtuen päätin jättää kaikkinaisen flanöörauksen ynnä muun tiluksien mittailun kesäisempään ajankohtaan ja palasin kantamusteni kanssa samoja teitä suoraan minut maavaran puutteellaan pettäneelle kulkuneuvolleni. Paluumatkalla tavaroiden kanssa umpihangessa tarpoessani totesin myös etten ollut säästellyt aamun Crossfit-treenissä läheskään riittävästi kyseistä Via Dolorosaa varten. Mutta hengissä selvisin yhtä kaikki ja matkan tavoitteenkin täyttäen. Nyt tuo ranchi saa taas jäädä rauhassa sulattelemaan itseään kesäkuntoon ja enkä kallista korvaani hänen tarpeilleen ainakaan ennen juhannusta. Tässä on nyt hieman muuta puuhaa edessä.

 

Koti Sisustus

Remonttisuunnitelmaa

Tämä remontti tuli minulle pyytämättä ja yllätyksenä kuin faksi entiselle pääministerille. Vakaana aikomuksenamme oli etsiä silittämättä siisti, valmiiksi remontoitu ja muuttovalmis asunto, mutta kyseiset kriteerit täyttäviä kotiaihioita ei haravaamme valitettavasti sattunut. Wengenväristen laminaattien ja muiden vuosikymmenen takaisten muodittomuusilmiöiden totaalinen yhteensopimattomuus verkkokalvojemme kanssa aiheutti lopulta valinnan kallistumisen remontilla pilaamattoman borderline-alkuperäiskuntoisen ajankuvan puolelle. Funkkiskeittiö vuodelta 1957 näyttää paremmalta kuin puustellikeittiö ja on muokattavissa omiin tarpeisiin pienemmällä vaivalla. Ja onhan siinä omannäköiseksi remppaamisessa jotain houkuttelevaa. Ihminen kiintyy asioihin niihin tärvelemänsä ajan perusteella. Ja silittämättä siistejä paitoja käyttävät ovatkin mielestäni aina olleet hieman epäilyttäviä.

Remonttisuunnitelma on näillä näkymin seuraavanlainen:

  • remontin tarpeessa on kaikki muu paitsi juuri täysin uusittu kylppäri
  • keittiöremontti jätetään myöhemmäksi odottamaan huolellista suunnittelua
  • olohuone, makuuhuoneet ja eteinen pintaremontoidaan (katto, seinät, lattiat)
  • olohuoneen seinien lasikuitutapetti tasoitetaan piiloon, seinät maalataan valkoisiksi, kaikkiin lattioihin laitetaan laminaatti
  • taloyhtiön sähköremppaa viimeistelevä urakoitsija uusii samassa yhteydessä asunnon sähköt aiemmin vaihdetulta taululta eteenpäin
  • toteutus huhtikuun aikana (avaimet saamme perjantaina 27.3 ja muutto on näillä näkymin torstaina 30.4)
  • remonttia tehdään omatoimisesti sikäli kuin parin pitkän viikonlopun ja parin viikon remppaloman aikana ehditään, puolituttu remppamies on myös tulossa arviokäynnille, mutta pieni optimisti sisälläni uskoo homman hoituvan ilman apujakin

Saas nähdä miten käy.

IMG_0649.JPG

Koti Sisustus