Miten päädyimme opiskelemaan journalismia?

 

Tutustuimme toisiimme, kun päädyimme kumpikin samalle luokalle opiskelemaan journalismia. Oli melkoinen sattumusten summa, että näin kävi. Kumpikaan meistä ei nimittäin ollut ajatellut toimittajan uraa itselleen.

Minea:

Mun ei ollut tarkoitus mennä lukioon, mutta en millään keksinyt, mitä alaa haluaisin opiskella. Niinpä päädyin kuitenkin lukioon ja otin kolme vuotta lisäaikaa. Abivuonna olin ihan yhtä hukassa siitä, mikä ois se mun juttu.

Luin tuohon aikaan aktiivisesti jopa kymmeniä blogeja ja kirjoitin itsekin omaa lifestyle-/muotiblogia. Sitä kautta ainut ajatus päässäni oli vaatetusala. Yksi lempibloggaajistani opiskeli tuolloin Metropoliassa vestonomiksi ja se kuulosti ihan mun jutulta.

Ensimmäinen hakuvaihtoehtoni oli siis vaatetusala. Jonnekin muualle oli myös vähän niin kuin pakko hakea, piti olla se plan B. Mulla ei ollut mitään ajatusta, joten hain opiskelemaan liiketaloutta, koska se on sellainen yleispätevä koulutus. Vielä viimeinen hakuvaihtoehto jäi kuitenkin täyttämättä. Selasin hulluna nettiä ja tutkin eri AMK-koulutuksia. Hylkäsin pääkaupunkiseudun ja katsoin mitä vaihtoehtoja muualla oli. Journalismi ja Turku vaikuttivat eniten mielenkiintoiselta. Okei, haen läpällä vaikka tonne.

Tein ennakkotehtävät huolella Metropoliaan vaatetusalalle ja palautin ne hakutoimistolle viimeisenä päivänä. Olimme pian sen jälkeen lähdössä Thaimaahan pidemmälle lomalle, mutta päätin vielä tsekata, millaiset olivat journalismin ennakkotehtävät. Ne eivät olleet kovin haastavat, joten tein ne muutamassa päivässä ja postitin Turkuun juuri ennen lomaa.

Hypin innosta, kun postiluukusta tippui kutsu vaatetusalan valintakokeisiin. Valintakokeet menivät ihan hyvin siihen nähden, ettei mulla oikeasti ollut minkäänlaista kokemusta koko alasta. Esimerkiksi harsokankaan sovittelu mallinuken päälle oli siis melkoista räpellystä.

En halunnut silti ajatella mitään muuta opiskelupaikkaa ja niinpä jätin menemättä tradenomin pääsykokeisiin. Myös journalismin valintakokeet jäivät väliin, sillä Turku ja journalismi eivät kuulostaneet mitenkään potentiaalisilta.

Vaatetusalalta ei kuitenkaan irronnut opiskelupaikkaa ja olin todella pettynyt. Olin silti vahvasti sitä mieltä, että tämä olisi se mun juttu. Menin koru- ja asusteliikkeeseen töihin välivuodeksi. Mun oli tarkoitus tuona aikana myös käydä työväenopistossa kursseja, jotka auttaisivat mua pääsemään opiskelemaan vaatetusalaa. Motivaatiota siihen ei kuitenkaan löytynyt ja vähitellen aloin kyseenalaistamaan tätä urahaavetta.

Lopetin blogini ja tein töitä. En ottanut stressiä tulevasta. Journalismi jäi kuitenkin mieleeni ja Espoo alkoi tuntua tylsältä. Muistelin, että oikeastaan ne journalismin ennakkotehtävät olivat aika kivat. Tykkäsin tehdä haastatteluja, kirjoittaa ja ottaa kuvia. Olin kiinnostunut yhteiskunnasta, politiikasta ja ylipäätään maailmanmenosta. Luin joka aamu Hesarin, seurasin blogeja ja pyörin somessa. Joku loksahti päässäni ekan välivuoden aikana ja tajusin, että ei hitto täähän on se mun juttu.

Vuonna 2013 hain sitten ensimmäisenä vaihtoehtona Turkuun opiskelemaan journalismia. Tein ennakkotehtävät ja sain taas kutsun valintakokeisiin. Tällä kertaa menin paikalle. Jäin kuitenkin melko kauas varasijalle ja olin tosi pettynyt. Mutta ainakin mulle oli vahvistunut, että tämä tosiaan on se mun juttu.

Toisen välivuoden aikana muutin omilleni ja kiinnostuin journalismista uudella tavalla. Oli outoa, kun kotona oli aina hiljaista, joten aloin kuuntelemaan radiota. En edes pitänyt radiosta – siellähän on vain typeriä juontajia puhumassa paskaa ja musiikki on samaa soittolistakamaa. Olin niin väärässä. Mä rakastuin radioon.

Kolmas hakukerta oli päämäärätietoinen enkä edes hakenut muualle kuin Turkuun opiskelemaan journalismia. Tiesin, että tällä kertaa pääsisin sisään kouluun. Kun iso kirjekuori tippui postiluukusta, niin tiesin sen olevan myönteinen päätös. Revin kuoren auki ja etsin sieltä sen paperin, jossa luki ”onneksi olkoon, sinut on valittu opiskelemaan medianomiksi”. Siinä se oli, mustaa valkoisella. Purskahdin itkuun. Huusin ja nauroin samaan aikaan. Juoksin ympyrää ja hypin tasajalkaa. Mä pääsin vihdoinkin opiskelemaan mun unelmien alaa.

Mä en ole missään kohtaa miettinyt sitä tosiasiaa, ettei tällä alalla ole töitä juurikaan tarjolla. Jo ennen koulun alkua mä päätin, että mieluummin opiskelen sellaisen ammatin, mistä tykkään, kuin valitsisin koulun työnäkymien perusteella. Tiesin, että kilpailu alalla on kovaa ja duunia saa painaa täysillä, jos meinaa pärjätä. Mutta samalla oon uskonut siihen, mitä meillä on koulussa tuputettu, että hyvät tyypit pärjää aina. Niinhän se on elämässä muutenkin ja pitää täysin paikkaansa. Totta kai matkaan tarvitaan myös ripaus onnea ja tuuria. Siitä saankin olla todella kiitollinen, että niitä mulla on ollut. Olin oikeassa paikassa oikeaan aikaan viime kesänä harjoittelussa, kun sain jatkaa Nelonen Median radioilla töissä.

Jälkeenpäin ajateltuna näin asioiden piti mennäkin. Oon vaan tyytyväinen, etten päässyt vielä 2013 kouluun sisään. Muuten en olisi tällä mahtavalla luokalla enkä olisi tutustunut yksiin mun parhaimpiin ystäviin, joihin myös Peppi kuuluu.

Pepin urahaaveet olivat myös pitkään muualla kuin journalismissa. Toimittajan ura alkoi kuitenkin hahmottua pikkuhiljaa sattumien ja työn kautta.

Peppi:

Poljin sormet mansikassa, polvet mullassa kotiin. Hikipisara tipahti tangolle. Työpäivä oli ohi ja kello vasta kaksitoista. Ajattelin, että vaikka mansikoiden poimiminen onkin kivaa kesäpuuhaa, en jaksaisi enää ensi kesänä herätä viideltä aamulla pellolle. Samalla hetkellä nostin katseeni kohti aurinkoa, huokaisin, avasin silmäluomet ja näin rakennuksen seinällä kyltin, jossa luki Uudenkaupungin Sanomat. Päätin, että tonne menen ensi kesänä.

Ja niin työmatkani lyheni sataan metriin ja sain aamuihin monta tuntia lisäaikaa. Olin 17-vuotias, lukion eka vuosi oli juuri taputeltu. Olin reipas oma itseni, mutta näin jälkeenpäin ajateltuna älyttömän nuori ja kokematon. Muistan, kuinka ensimmäisenä päivänä mut laitettiin torille tekemään juttua kesän jäätelömauista. En tiennyt yhtään, mitä mun kuului tehdä, mutta kysyin sen, mikä mua kiinnosti ja kirjoitin vastaukset lehteen. Toki kappaleeni olivat kilometrin pituisia ja otsikko tyyliin ”Kesällä maistuu jäätelö”, mutta siitä se lähti. Kuukauden aikana opin mielettömästi. Tajusin, että toimittajana on lupa kysyä mitä vain. Toimittajana pääsee paikkoihin, joihin muuten ei pääsisi. Toimittajana tietää monet asiat ennen muita. Toimittajana saa olla utelias luvan kanssa. Kaikki tämä alkoi kiinnostaa minua ja jatkoin opettelua seuraavanakin kesänä ja sitä seuraavana.

Päädyin välivuodeksi Paasikivi-opistoon opiskelemaan mediajournalismia. Opin videokuvaamaan, äänittämään, editoimaan ja valokuvaamaan. Kiinnostukseni mediaa kohtaan kasvoi kasvuaan. Lopulta huomasin olevani ammattikorkeakoulussa opiskelemassa journalismia. Tuntui, että kaikki tapahtui outojen sattumusten kautta. En ollut suunnitellut elämäni menevän näin, elin vain hetkessä ja yhtäkkiä olinkin jo valinnut itselleni uran.

Olin pienestä pitäen haaveillut sisustusarkkitehdin urasta ja sen jälkeen juristin urasta. Kumpaakin uraa kohti olin päämäärätietoisesti kulkenut, mutta yhtäkkiä huomasin olevanikin toimittaja. Tuntuu, että näin tämän pitikin mennä. Nautin toimittajan työstä. Olen saanut mielettömästi työkokemusta alalta, vaikka opinnot ovat vielä kesken. Lisäksi haaveilen jo seuraavasta urasta elokuva- ja tv-tuotantojen parissa. Parasta on, että vaikka valitsee minkä tahansa urapolun, voi aina lähteä kulkemaan toista polkua tai yhdistää kaksi polkua toisiinsa.

En ole vieläkään täysin varma, mitä haluan tulevaisuudessa tehdä, mutta luulen elämäni kuljettavan mut just sinne, minne sen haluan kuljettavan, kunhan vain kuuntelen sydäntäni ja intohimoani. Nyt elämä kuljettaa tuotantoyhtiöistä toisiin ja hyvä niin. Nautin työstäni tällä hetkellä sata lasissa.

Ootko sä päätynyt sille alalle, mistä jo pienenä haaveilit? Entä ootko vaihtanut uraa jossain vaiheessa tai onko uranvaihdos mielessä? 

Pus, Peppi ja Minea