aika hemmetin paljon

On sillä tavalla tapahtunut elämää ja hujahtanut aikaa, että olen vain ehtinyt toivottaa uutta vuotta ja ensimmäistä kuuta ja sitten humpsahtanut joihinkin ihan muihin kuvioihin. Tämän kuun alussa menin taas aivan uuteen työhön ja se on jo ehtinyt viedä palan päätä ja sydäntä. 

Saan tehdä töitä nuorten kanssa. Saan tehdä töitä digimaailmassa. Saan tehdä töitä kasvokkain huippujen työkavereiden kanssa. Saan tehdä työtä, jolla on merkitystä toisten ihmisten elämiin. Saan tehdä työtä, jossa saan sekä oppia että osata. Jo niissä on kerrakseen ainesta iloon ja intoon ja kaikenlaisiin tunteisiin.

Niin kuin vaikka liikutukseen. Äsken liikutuin ihan vahingossa, yhtäkkiä ja varoittamatta siitä rohkeudesta ja luottamuksesta, jota lapsilla ja nuorilla on. Kun ne uskaltavat ottaa yhteyttä meihin ja kertoa joskus ihan hirveänkin vaikeista asioista. Luottaa siihen, että meillä on voimaa ja vahvuutta ja mahdollisuuksia ja kykyjä ja tahtoa ja osaamista ja keinoja auttaa.

Meihin nyt tässä työssä tai aiemmissa töissä. Tai niissä töissä, joita tekevät jotkut aivan muut. 

Minä olen tehnyt töitä esimerkiksi sellaisten asioiden kanssa kuin ihmiskauppa, vihapuhe ja nyt viimeisenä vasta ihan pienen hetken aikuisten alkoholinkäyttö ja siitä kärsivät lapset ja nuoret. Sellaisten asioiden, jotka hiljentävät vilkkaammankin kahvipöytäkeskustelun ja pikkupuheen. Välillä aika hemmetin raskaiden asioiden. 

Mutta voi että! Se pieni tyyppi, joka uskoo, että minä voin jotenkin auttaa. Se pieni tyyppi, joka luottaa minuun ja kertoo minulle elämänsä ehkä raskaimmista jutuista. Ja se pieni tyyppi, josta huomaa, että nyt se on huomannut, että se on huomattu ja sitä on kuunneltu ja kuultu. Kyllä niiden takia aika hemmetin paljon jaksaa.