Puutarhan syysvalmisteluja

Puutarhan syysvalmisteluja

Teimme Kanan kanssa viikonloppuna takapihan syysvalmisteluja. Kesän aikana hieman villiintyneet vadelmapensaat aidattiin ja pisimmät sidottiin seinään kiinni. Kana ihailee kättensä työtä vadelmapensaassa. Toivon mukaan kepit ja narut selviävät talvesta ja lumesta. Tarkoitus oli myös poistaa kesäkukat ja istuttaa niiden tilalle kukkasipuleita ensi kesää varten. Osa kukista kuitenkin kukki vielä niin kauniisti, ettei niitä Kanan mielestä […]

Ranuan eläinpuistossa

Ranuan eläinpuistossa

Matkalla Kittilään poikkesimme Ranuan eläinpuistossa, mistä erityisesti Kana oli innoissaan. Alku tosin ei vaikuttanut kovin lupaavalta, sillä elämä eläinpuistossa vaikutti hieman uneliaalta. Esimerkiksi saukko vain heilutteli koipeaan kuorsauksen tahdissa. Vesikkokaan ei lotkauttanut korviaankaan, vaikka Kana yritti kotkottaa sille kuinka. Kurjet sentään olivat hereillä. Kana kuulemma kutsui ne vastavierailulle. Kohtasimme myös monia pöllojä, haukkoja ja maakotkan. […]

Viikonloppu Lapissa

Viikonloppu Lapissa

Matka kohti Kittilää aloitettiin torstaiaamuna virkeissä tunnelmissa, kuten Kanasta huomaa. Se nuokahti jo seitsemän kilometrin kohdalla, jolloin jäljellä oli enää 573 kilometriä. Kanakin heräsi torkuiltaan, kun vastaan tuli ensimmäinen poro juuri ennen Pudasjärveä. Kana kutsui kuulemma poron käymään meilläkin. Matkan varrella pysähdyimme Ranuan eläinpuistossa, jossa Kana hankki lisää uusia kavereita. Rovaniemellä Kana ehti Joulupukin tapaamisen […]