Perinnekylässä

Kaiken muun turisteilun ohella Kana ehti juhannuksena tutustua Virtain Perinnekyläänkin.

Perinnekylä.jpg

Heti ensimmäiseksi Kana otti tuntumaa Perinnekylän taideteoksiin.

Perinnekylä2.jpg

Sotaveteraanimuseosssa se yritti ottaa kontaktia sotilaaseen, mutta tämä oli kumman hiljaa.

Perinnekylä3.jpg

Tyhjästä viljamakasiinista löytyi yllättäen karhu.

Perinnekylä4.jpg

Karhu oli kuitenkin niin lempeä, että Kana kiipesi saman tien sen pään päälle kotkottelemaan.

Perinnekylä5.jpg

Myllyssä oli Kanan mielestä kaikkea mielenkiintoista.

Perinnekylä6.jpg

Rajalahden talomuseossa Kana kurkisteli muun muassa aittoihin.

Perinnekylä7.jpg

Kirkkoveneeseen olisi mahtunut aika monta Kanaa.

Perinnekylä8.jpg

Kierros päättyi Herraskosken kanavalle, jota Kana piti oikein kauniina paikkana.

Perinnekylä9.jpg

Perinnekylä10.jpg

Kanan muusta juhannuksen vietosta voi lukea täältä ja juhannusristeilystä täältä.

Kulttuuri Matkat

Juhannusristeilyllä

Lauantai-iltana Kana risteili juhannuksen kunniaksi Tarjanteella. Sen piti päästä jo aiemmin päivällä katsomaan Laivarantaan, joko Tarjanne näkyisi ulapalla. Kanan pettymykseksi laivasta ei näkynyt iltapäivällä vielä jälkeäkään.

Tarjanne.jpg

Risteily alkoi hieman synkissä tunnelmissa. Ensimmäisen vartin satoi vettä, joten päädyimme aluksi sisätiloihin istumaan.

Tarjanne2.jpg

Onneksi sade kuitenkin hellitti, ja Kana pääsi ulos ihmettelemään laivan kantta.

Tarjanne3.jpg

Loppuristeilystä aurinkokin alkoi pilkottaa, mistä Kana otti täyden ilon irti.

Tarjanne4.jpg

Maisemia piti katsoa niin laivan peräpäästä…

Tarjanne5.jpg

kuin sivultakin.

Tarjanne6.jpg

Risteilyn päätteeksi Kana halusi vielä nähdä Tarjanteen kokonaan.

Tarjanne7.jpg

Kanan muusta juhannuksen vietosta löytyy täältä.

Kulttuuri Matkat