Kevätsiivous

Eilen Kana osallistui kevätsiivoukseen. Ensin revittiin petivaatteet sängystä, missä Kanakin auttoi parhaansa mukaan nokalla repien.

20140329_081053.jpg

Pölyhuiska oli hieman iso Kanalla, mutta siitä huolimatta pölyt saatiin liikkeelle.

20140329_084624.jpg

Kana harkitsi myös auttavansa imuroimisessa, mutta imuri oli kuitenkin hieman liian painava pienelle kanaselle liikuteltavaksi. Myös imurin ääni hieman pelotti Kanaa, joka kuuli sen nyt ensimmäistä kertaa.

20140329_084918.jpg

Ikkunoista näki heti paremmin, kun niitä päätettiin samalla vaivalla pestä. Kana oli oikein tyytyväinen lopputulokseen, vaikka ulkopuolelta ei ikkunoita vielä viitsitty pestä yhä pahenevan katupölyn takia.

20140329_093035.jpg

Lopuksi pestiin lattiat, missä Kana tottakai avusti.

20140329_102531.jpg

Siivouksen jälkeen ahkera apulainen palkittiin karkilla, mistä se olikin innoissaan.

20140329_165423.jpg

 

Koti Sisustus

Turon ja Sonin kanssa metsässä

Kana on päässyt tutustumaan myös muihin eläintovereihin. Vilkkaat Soni ja Turo tavattiin eilen. Koirat olivat niin meno päällä, etteivät suostuneet rauhoittumaan kunnon kuvaan ja mukana oli myös pientä pelkoa, että Kana joutuu pian parempiin suihin…

20140327_121403.jpg

Sonin ja Turon kanssa lähdettiin metsäretkelle, jossa oli tarkoitus tehdä Turolle jälki ja kummallekin esineruutu.

20140327_122928.jpg

Kana teki jälkeä innokkaasti ja heitteli makkaranpaloja Turolle kannustimeksi. Tarkoitus on, että koira seuraa jäljentekijän hajujälkeä palkinnolle asti.

20140327_123730.jpg

Esineruudussa pudotetaan esineitä maastoon, josta koiran on tarkoitus löytää ne hajun perusteella. Tässä Kana tiputtaa kengän Turolle ja Sonille löydettäväksi.

20140327_124744.jpg

Turo löysi metsään piilotetun villasukan nopeasti.

20140327_125035.jpg

Myös Soni pääsi hakemaan esineitä.

20140327_125356.jpg

Kanan pudottama kenkä ei kauaa pysynyt Sonilta piilossa.

20140327_125312.jpg

Metsässä touhuilun jälkeen palattiin takaisin kotiin.

20140327_131035.jpg

Ja palkittiin uutterat jälkien tekijät herkuilla.

20140327_133315.jpg

 

Hyvinvointi Liikunta