Mangopuiden porolapset

 

Lauantaiaamuna heräsin väsyneenä ja unisena jo kuuden aikoihin. Lähdimme aikaisin suomalaisen lähetystyöntekijä Joukon kanssa Kampong Chang – provinssin maaseutukylään, ja autoon otimme myös paikallisen tulkin. Torkahtelin autossa ja mielessäni rukoilin vain pysyväni tämän päivän hereillä. Onneksi matkaa ei ollut kuin kaksi tuntia, joten saavuimme jo pian kylään.

Päivän teemana oli Joukon pitämä kiertävä Raamattukoulu, jota oli pidetty tässä kylässä vuoden verran. Muutamia vuosia sitten tässä kylässä oli lopetettu CHE- työ, jonka seurauksena kylään oli perustettu kristillinen kirkko ja yhteisö. Työntulokset näkyivät kylällä olevassa siisteydessä, kaivossa ja ihmisten tietoisuudessa monista terveyteen ja maatalouteen liittyvissä asioissa. En edes ollut aiemmin ymmärtänyt, että CHE – projektit todella ovat projekteja, joissa on tietyt tavoitteet ja aikataulut.

 

 

Kokoonnuimme pieneen kirkkoon kuuntelemaan seurakunnan työntekijän ja meidän tulkkimme opetusta. Oppilaina oli innokkaita paikallisia perheiden äitejä, yksi isoäiti ja muutamia aviomiehiä. Päiväämme piristivät myös monet lapset, jotka viihtyivät seuranamme koko päivän. Yllätyin siitä, miten oppilaina oli niin paljon vaimoja ja naisia, sillä olin luullut täällä olevan enemmän miehiä. Kuitenkin täällä on ongelmana enemmän se, että miehet ovat töissä muualla jättäen naiset yksin kotiinsa. Kristityillä naisilla on kyllä innostusta ja aikaa, vaikka Raamatun opiskeluun, mutta heidän miehillään voi samaan aikaan olla kaupungeissa muita naisia. Avioliiton ulkopuoliset suhteet ovat täällä tosi normaalia, yleisen prostituointi ongelman vuoksi, ja se aiheuttaa paljon sisäisiä haavoja ja ongelmia. Vaimo on vain täällä käsite ja normi, joka on olemassa, mutta seksuaalinen tyydytys haetaan helposti kaupunkien tyttötarjonnasta.

Päivä maaseudulla oli antoisa ja mielekäs. Poskeni kipeytyivät hymyilemisestä, sillä rakastuin paikallisiin lapsiin. He ovat niin mahdottoman suloisia! Itseä huvitti myös, sillä paikallisella nelivuotiaalla oli päällään porokuvioiset fleece housut ja kenkinään pienet kimalle korkokengät. Niin, ja he asuivat Kambodzan maaseudulla… Lapset olivat uteliaita valkoisia vieraitaan kohtaan, ja tykkäsivät poseerailla edessäni. He olivat niin onnellisen oloisia, leikkiessään keskenään ja roikkuessaan mangopuissa.

 

 

Jouko opetti myös iltapäivällä paikallisille ja saimme silloin kuulla mielenkiintoisia tarinoita, kuinka paikalliset olivat löytäneet kristinuskon ja kuinka heidän elämänsä oli muuttunut. Olen niin valtavan iloisia näiden ihmisten puolesta, sillä heidän elämänsä vaikuttaa hyvin yltäkylläiselle ja onnelliselle kaiken karuuden keskellä.

 

 

Maatessani riippumatossa ruokalevon ajan, katselin lasten leikkejä ja kuuntelin khmerin kielen huudahduksia. Mietin omaa äitiäni Suomessa, joka juhlisi sunnuntaina äitienpäivää ilman lapsia fyysisesti ympärillään. Lähetin kuvan äidilleni kuvia ja videoita paikastani, ja olin onnellinen kerrankin siitä, että meillä on nykyaika ja tekniikka.