Riisiä ja kissakalaa
Monia kiinnostaa matkustaessa ja matkakertomuksia kuunnellessa, että mitä täällä syödään. Itseni täytyy myöntää, etten kovin paljon täysin paikallista ruokaa syö. Teen paljon ruokaa itse, ja jos käymme tiimin kanssa ulkona, syömme hieman länsimaalaisemmissa paikoissa. Maaseutukylä päivinä sekä toisinaan lähettien kotiapulaisten valmistamana, olen syönyt täysin paikallista ruokaa. Muutamia kertoja myös olen toki käynyt paikallisissa ravintoloissakin.
Paikallisten luona ja ravintolassa syömässä. Tyypillisiä liemikeittoja ja mangosalaattia.
Vaikka yleisesti ajattelen, että haluan elää maassa maan tavalla ja ottaa kaiken irti siitä erilaisuudesta, mitä kussakin paikassa on, olen nyt tehnyt ruuan kanssa hieman poikkeuksia. Koska olen täällä kuitenkin kaksi kuukautta, haluan syödä niin, että voisin mahdollisimman hyvin. Täysin paikallinen tapa kyllästyttäisi ja voisi saada kehoni reagoimaan ruokaan huonosti, sillä se ei ole niin terveellistä kuin normaali tapani syödä. Olenkin ottanut sellaisen ohjenuoran itselleni kaupassa käydessä, että ostan mahdollisimman edullista – eli paikallista – mutta samalla mahdollisimman terveellistä ja minulle sopivaa ruokaa. Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että syön paljon tofua ja kananmunia, mitkä ovat täällä hurjan halpoja verrattuna Suomeen. Tofupaketti maksaa täällä 0,45 dollaria, kun Suomessa se maksaa n. 2€. En myöskään juo täällä maitoa, toisin kuin Suomessa, sillä se on kallista. Syön sen sijaan jugurttia ja toisinaan soija-maitoa. Perunan sijaan ostan japanilaisia violetteja perunoita, ja nuudeli on tullut arkiruuaksi, mitä en Suomessa syö kuin todella harvoin. Luonnollisesti ruisleipää täällä ei ole, mutta Ranskan vallan jäljiltä täällä on paljon leipää, patonkeja ja pehmeää leipää.
Se mikä täällä on tosi ihanaa, on perinteisyys kaupankäynnissä. Täällä on paljon hedelmä toreja, joista tykkään ostaa hedelmät ja todella ihana luomu – kauppa, jonka hinnat eivät ole suhteessa paljon korkeampia kuin normaalin kaupan tuotteet, toisin kuin Suomessa. Sen lisäksi ostan iltaisin leipomosta/kahviloista leivät, sillä ne ovat iltaisin -50 %. Muuten normaaleista ruokakaupoista löytyy kaikkea, jopa länsimaalaisia tuotteita. Aamuisin minäkin keittelin kaurapuuroa, paikallisista kaurahiutaleista. Se on kylläkin kallista täällä, sillä kilonpaketti on n. 3-4 dollaria halvimmillaan, mikä on Suomessa alle euron. Kaikkia ruokailuvalintojani värittää silti paikallisuus. Puuron kanssa syön hedelmiä – en marjoja. Salaatit ovat eksoottisia ja erimakuisia. Tähän asti nämä valinnat ovat tuntuneet itsestäni hyviltä ja minulle sopivilta. Myös kahvi on täällä yli puolet kalliimpaa kuin Suomessa. Se on myös omituista, sillä Kambodzassa kasvatetaan kahvipapuja ja valmistetaan omia kahveja. Kysyessäni asiaa paikallisilta suomalaisilta, he kertoivat sen olevan täällä ylellisyystuote, jonka vuoksi hinnat ovat korkeita. Kahvia ei ole tarkoitettu arkijuomaksi niin kuin Suomessa, vaan hieman paremmaksi juomaksi. Itse en ole silti kahvia jättänyt juomatta täällä, vaan valmistan itselleni paikallisesta kahvijauheesta kahvia pienellä suodattimellani.
Täällä muutenkin kaupankäynnin ajattelu on päinvastainen kuin Suomessa. Suomessa halvimmat marketit ovat niitä isoja supermarketteja, ja taas pienimmät kaupat ovat kalliimpia. Alkuun minäkin ajattelin täällä, että kävisin isoissa kaupoissa saadakseni halvinta, mutta asia on täällä toisinpäin. Isot marketit ovat kalliita, mutta mitä pienempi ja paikallisempi ravintola, ruokakauppa, huoltoasema tai kioski on, sitä halvempaa siellä on. Se on minusta tosi hyvä juttu. Sen vuoksi, pienet yrittäjät pärjäävät, koska heihin vetoavat ihmiset, jotka viitsivät käydä monissa paikoissa ja ostaa halvaa – toisinsanoen paikalliset ostavat pienistä marketeista ja toreilta. Mutta suuret marketit vetoavat ehkä hieman varakkaampiin ihmisiin, joiden mielestä on kätevä ostaa yhdestä paikasta kaikki ja löytää myös erikoistuotteita. Itselläni on täällä aikaa käydä ruokaostoksilla, joten ostan erikseen toreilta hedelmät, kananmunat ja pienemmistä ruokakaupoista ruuan.
Itse paikalliset syövät pääasiassa riisiä tai nuudelia kanan, lihan tai kalan kanssa. Paikalliset syövät harvemmin kuin suomalaiset, ja heidän jokainen ateriansa on samanlainen. Aamuisin jo syödään riisiä tai nuudelia, ja sama ateria on lounaalla ja päivällisellä. Tosi tylsää ja yksipuolista! Tähän mennessä lempiruokani paikallisista on ollut fish amok , jossa on kalaa kookoskastikkeessa ja riisiä. Se maistuu super hyvälle! Myös eri kalalajikkeet ovat olleet hyviä ja ihanan erilaisia kuin Suomessa tai thaimaassa. Thai ja Kambodzalaista ruokaa vertaillessa, thai on paljon tulisempaa ja mausteisempaa kuin Kambodzalainen, sekä kalaa käytetään enemmän Kambodzassa. Muuten ruuat lähenevät paljon toisiaan.
Juomana paikallisissa ravintoloissa tarjotaan kitkerää, kuumaa teetä, joka kaadetaan jäiden sekaan. Paikallisilla on myös aivan ihana tapa jakaa kaikki. Ravintoloissa kukaan ei tilaa omaa ateriaa, vaan yhteiset annokset, jotka jaetaan keskenään. Myöskään käsitystä ”omat eväät” ei ymmärretä. Vaikka ihmisellä olisi vain yksi mango, hän pilkkoo sen kaikille, jotka ovat ympärillä. Jos näkee ympärillä ihmisiä ja syö itse, tulee jakaa ruoka, olipa se kuinka pieni tahansa. Siksi täällä olen välillä hieman piilossa syönyt toisinaan omia välipaloja, jos tiedän, ettei siitä riitä jaettavaksi.
Fish Amok
Paikallisessa ruokakulttuurissa parasta on myös tuoreet ja herkulliset hedelmät. Nyt on mangoaika menossa, joka on edullista ja mehukasta. Olen päättänytkin, että haluan syödä nyt mahdollisimman paljon paikallisia hedelmiä, enkä niitä mitä Suomesta saa. Joten papaijat, dragon fruitsit ja mangot ovat arkihedelmiäni.
Itse olen myös kala-kasvissyöjä, ja voin sanoa että kehitysmaassakin se onnistuu hyvin luontevasti. Lähes kaikkialta saa jotakin kasvisruokaa, tai edes kalaa, ja myös maaseudun kylävierailussa tämä on onnistunut. Yhtäkään kasvissyöjää en ole tavannut täällä, mutta kyllä ihmiset ovat sen ymmärtäneet heille kertoessa. Toivoisin, että jossain vaiheessa tämä maa oppisi hyödyntämään paremmin omia raaka-aineitaan, mitä he kasvattavat. Esimerkiksi, täällä kasvatetaan paljon soijaa, mutta paikalliset eivät osaa tehdä siitä muuta kuin erilaisia soija-juomia, tofua ja papuja. Suomessa, meillä kaupoissa on paljon soijarouhetta, – paloja ja muita hyviä proteiinivalmisteita. Se on sääli, ettei täällä ole niin, vaikka nimenomaan he kasvattavat tätä hyvää kasviproteiinia.
Kaiken kaikkiaan Kambodzalainen ruoka ja täällä oleva ruokakulttuuri on hyvä. Isoin asia, mikä välillä turhauttaa ja tekee ikävän Suomeen, on varovaisuus hygienian kanssa. Ikinä ei voi olla tietää, milloin saa vatsanväänteitä tai ruokamyrkytyksen jostakin ravintolasta tai ruuasta. Onnekseni mitään isompaa en ole ainakaan vielä saanut, mutta kyllä välillä on joutunut kärsimään pahoinvoinnista ja selvistä myrkytyksen yritys oireista.