Vesiputousleikkejä
Tähänastiset parhaimmat päivät sain viettää viime viikonloppuna ja alkuviikosta. Elämä tuntui hetken aikaa suurelle lomalle ja ilonpidolle. Päivät tulivat juuri oikeaan saumaan, sillä juuri sitä ennen olin ollut hyvin alakuloinen ja yksin kotonani. Mieliala muuttui matalasta hyvin korkealle saaden poskeni aivan kipeiksi jatkuvasta nauramisesta.
Viime syksynä tapasin Isossa Kirjassa kaksi ihastuttavaa tyttöä, joista toisen tunsin aiempien vuosien TeenStreet- leireiltä. Opiskelimme eri linjoilla, mutta toisinaan vietimme aikaa yhdessä ja samoissa porukoissa. Tammikuussa opiskelimme samassa luokassa ollessamme 2viikon lähetyskurssilla. Tytöt olivat silloin lähdössä kuudeksi kuukaudeksi Laosiin lähetysharjoitteluun ja itselläni Kambodzan suunnitelmat saivat alkunsa. Puhuimme jo silloin, että jos suunnitelmani toteutuvat, tulisimme olemaan ”naapureita”. Ja totta kai naapureiden tulisi tavata toisensa!
Nyt nämä kaksi upeaa naista, matkustivat Aasian busseissa 18tuntia, jotta pääsivät Savannakethistä Phnon Penhiin viettämään aikaa kanssani. Voi, kun arvostan heidän uhrautumistaan matkustamiselle! Naureskelimme, että Suomessa on jopa hankala välillä tavata ihmisiä, ja ihmiset valittavat välimatkoja, mutta täällä tuntui luonnolliselle, että matkustetaan puolitoista vuorokautta ystävän tähden. Rupesin itsekin miettimään omia asenteitani matkustamiseen etenkin Suomessa.
Vietimme kolme täyttä päivää yhdessä, mutta tytöt olivat lauantai illasta keskiviikko aamuun. Tutustuimme siinä ajassa kaupunkiin shoppailen, kävellen ja harhaillen pitkin katuja huonon internetyhteyden ja repaleisten karttojen avulla. Oli uskomattoman hauskaa olla yhdessä, tuntea ystävyyttä ja yhdistäviä elämänmenojamme. Ystäväni tekevät vielä Laosissa samaa nuorisokeskustyötä kuin minä täällä Kambodzassa.
Maanantaipäivä oli ehdottomasti Kambodzan reissun paras päivä! Otimme seitsemän jälkeen tuktukin olympiastadionille tarkoituksena ottaa mini pakettiauto (ns. Mini Van, on täällä yksi julkisenliikenteen kulkuneuvo) ja matkustaa sen kyydillä parin tunnin matkan päähän Kirirom – kansallispuistoon. Kuitenkaan, emme löytäneet mistään autoa, vaikka netissä oli aikataulut ja paikat lmoitettu. Kyselimme ihmisiltä, mutta kukaan ei tiennyt asiasta mitään. Otimme kahvit Amazonista ja soittelimme suomi- tiimille saaden sieltä yksityisautonkuljettajan reissullemme. Tuktukilla matkustimme takaisin kotiseutuvilleni syöden aamupalaevästä siinä. 10 dollarin kahvireissu siitä sitten tuli, hah.
Yksityinenkuljettaja oli mieletön siunaus meille. Khmer mies ajoi Kiriromiin, odotti meitä ja vei meitä eri paikkoihin, minne halusimme. Maksoimme hänelle vain bensat, sillä muuten hän saa kuukausipalkan muualta. Kävimme pienissä kylissä, joissa ihmiset soittivat kitaraa ja uivat virtaavissa joissa. Turisteja emme nähneet kuin muutaman japanilaisen, joten saimme olla täysin rauhassa. Leikimme lasten leikkipuistoissa ja kävelimme luonnon tiloissa viileämmässä ilmastossa.
Lounasaikaan siirryimme kansallispuiston yhteen resort- alueelle, josta olisi löytynyt myös telttailualue, hotelleja ja aktiviteettipalveluita. Mennessämme ravintolaan, meidän käskettiin siirtyä toiseen paikkaan, sillä se oli tarkoitettu vain khmereille. Siis, alueella oli kaksi ravintolaa, joista toinen oli vain khmereille ja toinen ulkomaalaisille. Se huvitti meitä. Täällä on normaalia, että ulkomaalaisille on eri hinnastot, mutta koskaan aiemmin en ole törmännyt siihen, että olisi omat ravintolatkin.
Päivän kohokohta oli, kun siirryimme autolla toiseenpaikkaan, josta 3 dollarin maksusta lähdimme keskenämme patikoimaan kohti suuria vesiputouksia. Patikoimme kinttupolkuja ja kiviportaita pitkin neljän kilometrin matkan paikallisten hyttysten häiritessä meitä. Samalla seurassamme oli neljä koiraa, jotka lähtivät matkaamme lähtöpaikasta, seuraten ja odottaen meitä koko matkan. Se oli hupaisaa, neljä koiraopasta.
Vesiputous oli iso ja elämäni ensimmäinen. Uimme sen virtauksen alla, otimme hierontoja vesiputouksen virrasta ja seisoimme vain sen höyryn, sekä suuren vesipauhun voiman edessä. Se oli mieletön kokemus.
Patikoinnista olin haaveillut paljon ja sitä saimme tuona päivänä runsaasti. Retkemme jälkeen huomasimme nimittäin kaiken lisäksi kännykkäni tippuneen matkalle. Lähdin paikallisen oppaan kanssa kävellen ja mopolla etsimään puhelinta ja samalla juttelimme paikallisten töistä, sekä vertailimme Kambodzaa ja Suomea. Puhelin löytyi puolesta välistä matkaa, ja sen sijaan, että me olisimme saaneet tarjota auttajallemme kiitoslahjoja, halusi tämä ystävällinen mies hakea meille kassillisen omia mangojaan farmiltaan. Kuinka ihania ihmisiä täällä onkaan!
