Omaa aikaa ja kokkikouluja
Vaalien tähden omat viikonloppusuunnitelmani menivät täysin uusiksi. Onneksi kuitenkin viikonlopusta tuli lopulta tosi rentouttava ja kiva erilaisine aktiviteetteineen. Lauantain halusin viettää hieman ajatellen enemmän itseäni. Syynä moiseen oli valmistujaispäivä Suomessa, jolloin kaikki muut ylioppilaat olivat vastaanottamassa lakkinsa. Minunkin olisi kuulunut olla tuolla, sillä tänä keväänä olin läpäissyt ylioppilaskokeeni ja tullut ylioppilaaksi. Vietin aamupäivän ja päivän kuntokeskus Dyvithissä treenaten ja rentoutuen. Illalla menin elämäni ensimmäistä kertaa yksin elokuviin katsomaan uuden ”Wonder Woman” – leffan 3D:nä. Täällä ainakin tuo leffa on hurjan suosittu, sillä ensimmäinen näytös, johon olisin halunnut mennä, oli loppuunmyyty, ja tämäkin näytös myytiin nopeasti loppuun ostokseni jälkeen. Nautin leffasta, ja ennen kaikkea siitä tunteesta, että ymmärsin sen. Juoni oli helposti ymmärrettävä ja englannin kanssa pärjäsin. Luonnollisesti täällä leffat ovat tekstitetty khmeriksi. Leffat ovat täällä tosi halpoja ja hyviä. Teatteri ovat suomen tasoisia, mutta hinnat pyörivät 2-5dollarissa.
Tämä oli niin söpöä. Khmer ystäväni on luonnollisesti lyhyt, joten hän kokkaili pienen korokkeen päällä.
Sunnuntaina olin yhdistetyttä Jumalanpalveluksessa vaalien vuoksi. Tämä tarkoitti siis tulkkausta englannista khmeriksi ja toisinpäin. Laulut olivat hauskoja, kun kaikki lauloivat sekaisin khmeriä ja englantia. Iltapäivällä menin ystäväni Saran luokse, jonne tuli kaksi khmer tyttöä ja yksi korealainen tyttö seurakunnasta. Kävimme ostamassa torilta ruoka-ainekset ja kokkasimme khmerejen opastuksella paikallista curry- ruokaa. Jälkkäriksi teimme suomalaista juustokakkua, sekä khmeriläisiä kookospalleroita. Oli ihana viettää aikaa yhdessä, sekä vaihtaa samalla kulttuurituntemuksia.
Kookospallerot vehnäjauhoja vettä palmusokeria kookoshiutaleita
1. Vesi ja vehnäjauho sekoitetaan yhteen, josta tehdään tahna. Pyörittele tahnasta littana pyörylä, jonka keskelle laita pieni pala palmusokeria. Pyörittele palasta pallo. Upota pallo kiehuvaan veteen. Kun pallot pulpahtavat pintaan, ne ovat ”kypsiä”. Siirrä silloin pallot toiseen kattilaan, jossa on kylmää vettä. Lopuksi pyörittele palloja kookoshiutaleissa.
Kookospalloja kutsutaan täällä myös nimellä ”Killing mans” (Miehen tappajat). Tarina kertoo, että joskus jollekin miehelle tarjosi nainen näitä palloja, jolloin ne juuttuivat hänen kurkkuunsa, jolloin mies kuoli. Sen lisäksi toiset kutsuvat näitä ”silmämuniksi”, niiden rakenteen ja ulkonäön vuoksi.
Vieraanvaraisuus on täällä tosi iso juttu ja erilainen kuin Suomessa. Kun olimme ruokailleet, halusivat vieraamme heti ryhtyä tiskaamaan astiamme. Meistä se tuntui oudolle. Harva suomalainen tekisi niin. Suomessa ajattelemme usein, että vieraat ovat vieraita ja ottavat vain vastaan sen mitä tarjotaan. Täällä he haluavat auttaa ja päinvastoin korvata isäntäväen palveluksen auttamalla esimerkiksi tiskaamalla. Olen monesti niin avunannon velassa, kun paikalliset tekevät niin paljon hyväksemme. Rakastan heidän sydäntään.