Sielu levossa

 

Polveni nousevat kivikoiden yli. Jalkani ponnistavat maasta eteenpäin kohottaen raskasta rinkkaa selässäni. Käteni rytmittävät menoani ja kehoni pitää huolen tasapainosta. Sisälläni kulkevat aistipolut yhdistyvät toisiinsa ja takertuvat kiinni todellisuuteen. Kuulen, sitä mitä ympäristä on. Kuulen Atlantin meren kuohuvien vesien pauhut niiden törmätessä kallioihin. Kuulen lintujen ääniä, aasien mylvimisiä ja koskien kuohuntaa. Kuulen hengitystä. Minun kehoni hengitystä kiivetessäni yhä ylöspäin.

Näen sitä, mitä ympäristössäni on. Näen loputtoman meren, jonka kymmenet eri värisävyt lomittuvat toisiinsa. Näen sateenkaaren pätkiä taivaalla, jotka pilkottavat pilviverhoen takaa. Näen nousevan auringon, joka luo valon ja varjon leikkejä kylämaisemaan. Näen rotkoja, syvänteitä, laaksoja, kallioita ja vuoristoja, jotka saavat kuvittelemaan minut Kanadaan, Afrikan savanneille, Norjaan tai satukirjaan. Näen hymyjä, jotka kannustavat eteenpäin.

Minä haistan, niitä hajua mitä ympäristössäni on. Haistan maaseudun lannan eri hajuja. Haistan mereltä nousevaa usvaa. Haistan hikeä, minkä olen työlläni tuottanut.

 

Minä tunnen, sitä mitä todella tunnen. Tunnen painoa jaloissani, kun nousen yli kivikoiden. Tunnen kipua hartioissani, kun olen rinkkaa kantanut päiviä. Tunnen jaloissani voimaa ja kireyttä, kun ne ovat vieneet ja kantaneet päivistä toiseen. Minä tunnen todellisuuden, jota en ole saanut kokea aikoihin. Tunnen lepoa. Tunnen sieluni elpymistä. Tunnen onnea, joka tulee vain, kun olen läsnä, tässä ja nyt. Tunnen kiitollisuutta, miksi Jumala olet niin hyvä, miksi sallit näin paljon hyvyyttä, vaikken pyytänyt sitä. Annoit kaiken sen, mitä en en voinut kontrolloida ja hallita. Miksi saan vain olla ja levätä ja tuntea rauhaa, että Sinä johdatit, johdatat, kannat ja annat sen, mitä tarvitsen. Otit sen pois ja näytit oman kykysi pitää huolta. Annat turvallisuuden, annat levon, johon minun ei tarvinnut pyrkiä, eikä yrittää. Kiitos, Jeesus siitä. Kiitos tästä hyvinvoinnista, minkä sain kokea.