Ensikertalaisten punontatöitä

Kalenteriini on merkitty jokaiselle päivälle, paitsi keskiviikolle, käsityönopetusta. Kuitenkin erinäisten syiden takia, olen päässyt pitämään sitä vasta kaksi kertaa. Aiemmin mietin, onko minulla mitään annettavaa käsityöopetukseen. Rakastan ja arvostan käsitöitä, mutten todellakaan koe sitä lahjakseni. Pidän vain neulomisesta, vaikka jälki onkin epäsiistiä, ja nuorempana ompelin paljon vaatteita, koska rakastin luovaa tekemistä. Kuitenkin, ensimmäisen käsityötunnin jälkeen ymmärsin, että tämä työ on todella tärkeää ja voin olla edesauttamassa sitä.

Nuoret naiset olivat ikäisiäni istuutuessaan sohville odottamaan ohjeistuksiani. Toisin kuin olin olettanut, eivät he olleet koskaan tehneet elämässään käsitöitä. Ei minkäänlaista. Olin järkyttynyt tiedosta. Täällä kaikki tehdään mekaanisesti ja käsin, mutta silti paikalliset tytöt eivät olleet koskaan tehneet käsityötä. Luulin sen olevan kulttuuriperintöä ja itsestäänselvyys. Sain kuitenkin kuulla, että maaseudulla naiset oppivat äideiltään käsityön, mutta kaupungissa ei monikaan. Täällä olevat lukuisat vaatetehtaatkin opettavat vain mekaaniseen työskentelyyn, jossa yksi ihminen ompelee vain yhtä saumaa. Eivät hekään siis osaa varsinaisia käsitöitä tehdä. Suomen koulutuksen arvostaminen nousi taas huimasti. Meillä käsitöitä opetetaan heti ensiluokilta lähtien, ja opetus koskee tyttöjä ja poikia.

 

 

Opetin tytöille korujen tekemistä. Letitimme erivärisiä lankoja, pujotimme helmiä lankaan. Kaikki tämä todella yksinkertainen toiminta oli uutta tytöille. He eivät myöskään käyneet muita kouluja, kuin nuorisokeskuksen opetuksissa. Koulunkäyntikään ei täällä kaupungissa ole kaikkien saatavilla. Mutta koulutuksesta he haaveilevat.

 

 

Käsityötunnit ovat terapeuttisia ja hauskoja. Muut työkaverini ovat myös osallistuneet niihin ja olemme jakaneet elämäämme syvällisemmin. Toisinaan vain nauramme ja leikittelemme kielellä. Huumoria syntyy jo siitä, että puhumme eri kieliä. Sellaista yhteyttä ja huumoria ei saa suomalaisten kanssa.

 

 

Koen, että kaikki työtehtävät, mihin olen täällä ryhtynyt, ovat olleet merkityksellisiä ja tärkeitä. Harjoittelun alussa, en kokenut voivani antaa juuri mitään paikallisille, ja työt eivät kuulostaneet vahvuuksiltani. Olen kuitenkin karistanut yltäni suomalaisuutta ja tavoitteellisuutta. Olen ymmärtänyt, että lähtökohdat näiden nuorten keskuudessa ovat kaukana suomalaisuudesta. Minun pienet käteni riittävät. Minun pienillä käsillä voi olla tärkeä merkitys. Nautin jokaisesta päivästä, minkä saan viettää töiden merkeissä täällä. Jumala on ollut ihmeellinen ja viisaampi, johdattaessaan juuri näihin tehtäviin.