Juhlaviikon humua
Viime viikko oli todellinen juhlaviikko meidän Suomi- tiimillämme. Nuorisokeskuksella en ollut kuin puolitoista päivää, ja lähes kaikki muut päivät meni juhliessa eri syiden vuoksi.
Tiistai iltapäivänä menimme erään lähettipariskunnan luokse koristelemaan taloa. Askartelimme viirejä, kortin ja puhalsimme kasan ilmapalloja seuraavan päivän Babyshower- juhlaa varten. Samalla sain nauttia juoksulenkistä alueella, jossa kuului lintujen laulua, eikä liikennettä näkynyt. Voi, kuinka nautin tuosta hetkestä. Täällä ei lintuja kuule kaupungin melun vuoksi, mutta tuo asuinalue sijaitsee hieman syrjemmässä, joten linnuillakin on tilaa visertää. Toisinaan olen alkanut ikävöidä Suomea, sen luontoa, puhtautta ja ääniä. Sitä, kun kevään linnut tanssivat korsertoidessa, silmut puhkeavat puihin ja koko Luomakunta alkaa elää. Sitä ei täällä ole.
Keskiviikkoaamuna Suomi tiimin naiset kokoonnuimme Heidin kodin lähettyville, ja menimme hakemaan hänet yllättäen naisen BabyShowereihin. Nämä olivat itse asiassa elämäni ensimmäiset babyshowerit, sillä kukaan lähipiiristäni ei ole vielä saanut lapsia. Menimme porukalla syömään kristilliseen ravintolaan, joka tekee naisten työtä pelastaen heitä kaduilta, tarjoten koulutusta kauneudenhoito – alalle, sekä työtä. Siirryimme ruokailun jälkeen hoitola-puolelle, jossa kukin meistä otti haluamansa hoidon. Testasin itse amerikkalaista tunnin kasvohoitoa. Nukahdin melkein sen aikana, niin rentouttavalle se tuntui. Kasvohoitaja hieroi kasvoni, kuori, naamioi sitä useita kertoja, sekä teki myös pää- ja kaulahieronnan. Nautin, joka sekunnista.
Jatkoimme päiväämme eilen koristellussa kodissa, jossa leikimme perinteisiä babyshower- leikkejä, nimiehdotuksin, kakkavaippa- arvauksin, sekä vauvanmaha arvauksin. Nautimme myös hyvästä tilaus-ruuasta, sekä jäätelökakusta. Ilta meni mukavasti kuunnellen ihmisten rakkaustarinoita ja vauvakertomuksia.
Seuraavana aamuna olivat jo tiedossa uudet juhlat. Kohta kolme vuotta täällä nuorisopastorina ollut Sara muuttaa tänä kesänä Suomeen, joten pidimme hänelle yllätysläksiäiset tiimipalaverimme sijaan. Menimme hänen vanhempiensa luokse, missä hän oli yökylässä. Koristeet olivat vaihtuneet teemaan sopiviksi, kakku haettu pöytään ja yllätimme naisen tullessa alakertaan. Herkuttelimme ja siunasimme häntä, sekä menimme poikkeuksellisesti todella hyvään intialaiseen ravintolaan syömään.
Perjantai oli ainoa ”lepopäivä”, jolloin emme juhlineet. Itselläni se oli myös tosi tylsä päivä, sillä en ollut suunnitellut mitään ohjelmaa itselleni kuvitellessani meneväni ajoissa nuorisokeskukselle. Sateen yllättäessä, käsityötuntini oli peruttu, joten jouduin tappamaan aikaa vain kotona ollessa. Vaikka pidän sateesta, sen raikkaudesta ja huminasta, on se täällä välillä rasite. Sateen takia tunteja perutaan välillä, sillä nuoret eivät tule silloin kulkiessaan ilman autoa. Itsekään en oikein pääse liikkumaan minnekään sateen aikana, sillä täällä sade ei ole Suomen tihkua vaan oikeaa kaatosadetta tulvineen. Sadetakilla olen ainoastaan liikkunut aivan lähikauppaan. Liikenne myös tukkiutuu silloin täysin, joten autollisillakaan ihmisillä ei ole helppo liikkua. Ruuhkat, tietukokset ja kolarit tuppaavat tulemaan silloin.
Lauantaina rentouduin Dyvith- kuntokeskuksessa ja menin illalla viikon viimeisiin juhliin. Tukilähettiperheen lapsilla oli tulossa synttärit, joita he halusivat juhlistaa tänä lauantaina yhdessä. Lapset leikkivät illan omia leikkejään Pekon ohjauksessa, ja me aikuiset rupattelimme ja joimme kahvejamme.
Viime viikolla sain myös tietää minulle super tärkeän asian, joka tarkoittaa yksiä juhlia lisää. Sattumalta netissä ollessani huomasin ylioppilaskirjoitustulosten tulleen ja nimeni keikkuvan listoilla. Aiemmin reputettu englantini oli mennyt läpi, jolloin minusta tulisi vihdoinkin ylioppilas! Kymmenen vuoden haave toteutuu, ja se tuntuu uskomattomalle. Paikan päälle en pääse ottamaan todistusta, mutta täällä me sitä juhlimme siskon tuodessa lakkinikin.