Kouluvierailuja Kambodzassa

ryhmakuva.jpg

 

lapsia_pihalla.jpg

 

Kambodzassa ollessa olen päässyt vierailemaan kolmessa eri kristillisessä koulussa täällä. Ne ovat olleet itselleni mielenkiintoisia ja tärkeitä vierailuja, sillä koulumaailma on luonnollisesti osa ihmisten arkea täällä. Thaimaassa ollessani halusin innoissani lähteä kaverini mukaan sairaalassa käymään hänen ihottumansa vuoksi, sillä minua kiinnostavat jopa enemmän nämä kansalaisten normaalit paikat, kuin turistikohteet. Arjen paikat kertovat enemmän siitä, millaista elämää nämä ihmiset täällä viettävät, mistä johtuvat mitkäkin asiat ja tavat.

Kambodzassa on ilmainen valtion koulu, mutta sen laatu ei ole kovin hyvä. Siksi täällä näkee lähes joka kulmalla jonkun kansainvälisen tai yksityisen koulun rakennuksia, sillä jos vain ihmisellä on vähänkin rahaa, hän laittaa lapsensa yksityiseen kouluun. Alkuun olin ihmeissäni kansainvälisten koulujen määrästä, mutta paikallisilta suomalaisilta olen saanut kuulla totuuden niiden sisällöstä. Täällä jokainen haluaa melkein muuttaa koulunsa ”kansainväliseksi” kouluksi, vaikkei se todellisuudessa olisi. Jos koululla on vierailemassa yksi amerikkalainen ihminen, saatetaan hänestä ottaa valokuva esitellen, että nyt koulu on ”Amerikkalainen koulu”. Nimet eivät kerro täällä siis mitään sisällöstä. Joka kulmalla voin nähdä amerikkalaisia, kanadalaisia tai yleis kansainvälisiä kouluja, mutta varmuutta niiden todellisuudesta en tiedä.

 

logos_koulu.jpg

 

Suomalaisten lähettien lapset ovat kahdessa eri kansainvälisessä kristillisessä koulussa. Toinen niistä on suunnattu ulkomaalaisille, toinen enemmän kaikille ja tämän maan kansalaisille. Ulkomaalaisille suunnattu koulu oli todella mahtava visuaalinenkin kokemus. Seinillä oli maalauksia, tekstejä ja kirjaimia. Erimaiden liput liehuivat katon rajoissa ja ihmisten seassa näki kaikenmaalaisia lapsia.

Keskiviikkona pääsin vierailemaan toisten suomalaislasten kouluun, joka haluaa kasvattaa lapsista ”tulevaisuuden Kambodzan johtajia”. Koulun oppilaista kolmasosa on khmerejä, kolmasosa korealaisia ja loput sekalaisin erimaalaisia. Ylipäätänsä Kambodzassa on tosi paljon korealaisia ihmisiä. Koulu on myös panostanut urheiluun, ja koko piha-alue on yhtä suurta jalkapallokenttää. Koululla on myös oma uima-allas, mikä hämmästytti minua suuresti. Sehän kuulostaa jokaisen suomalaislapsen unelmalta, koululla oma uima-allas! Koululla uintia opetetaan monta kertaa viikossa.

 

koulun_uima-allas.jpg

 

Vierailuni syy ei ollut tällä kertaa hakea vain lähettilapsia, vaan osallistua heidän kevätjuhlaansa. Koulu loppui jo tässä koulussa torstaina todistusten jakoon. Kevätjuhla oli todellinen elämys. Ohjelma alkoi korealaisella taekwondoo- esityksellä, jossa päästiin näkemään jokaisen oppilaan puulevyn katkaisu kädellä tai jalalla. Se oli todella vaikuttavaa! Sen lisäksi, jokainen luokka esiesikoululaisista (4-5v.) alakoulun viimeiseen viidenteen luokkaan asti (11-12v.) esittivät omat esityksensä. Ohjelmassa oli perinteisiä kuorolauluja, triangeli soittoja, nokkahuilu konsertteja, tanssiesityksiä, sekä (blackout, se mini kitara sen nimi???). Päivän päätteeksi oppilaat saivat omat ”Yearbookit”, joissa on kaikkien oppilaiden valokuvat, koulukuvat, sekä kuvia oppilaiden arjesta. Mukana oli myös oppilaiden hartaustekstejä, harrastuksiin liittyviä kyselyitä, opettajaesittelyitä. Tosi huippu idea!

taekwondo.jpg

 

Kolmas koulu, jossa vierailin viime viikolla oli paikallinen khmeriläisten kristillinen koulu. Menimme sinne vain aamulla, kun eräällä suomalaislähetillä oli aamunavaus vastuu opettajien palaverissa. Oli ihana nähdä suloisia khmer lapsia juoksentelevan pihalla ja tulevan spontaanisti halaamaan. Vaikka Suomessa pidän suomen normaalia koulusysteemiä erinomaisena, arvostan täällä yksityiskouluja ja kristillisiä kouluja. Koska maa on buddhalainen, on täällä yleiskoulutkin buddhalaisia. Siksi on luonnollista, että moni kristitty laittaa lapsensa kristilliseen kouluun. Suomessa taas, sillä ei ole niin suurta väliä, missä koulussa opiskelee.

Jälleen kerran arvostus Suomea ja meidän koulusysteemiä kohtaan on noussut. Yksityiskoulut maksavat tuhansia euroja perheille täällä. Osaan maksuista kuuluu kouluruoka, osaan ei. Kuinka etuoikeutettuja me olemmekaan? Ja kuinka laadukasta opetusta me saadaan, jokainen, välittämättä taustastamme, raha- tai työtilanteista.

 

koulun_pihalla.jpg

 

 

 

 

Puheenaiheet Matkat Työ Syvällistä