Bangkokiin kadonnut kompassi
Maanantaiaamuna hyvästelin unenpöpperöisenä viikonloppuvieraani ja heräsin samalla omaan lentokenttälähtööni. Lensimme yhdessä Saran kanssa Bangkokiin lastenhoitotehtäviin, sillä siellä oli Fidan turvallisuuskoulutus, jonne tuli myös lapsiperheellisiä lähettejä. Sara toimii nuorisopastorina kansainvälisessä seurakunnassa Phnom Penhissä. Matka meni nopeasti jutellen ja lastenaktiviteettejä suunnitellen. Matkustuspäivänämme ei muutenkaan ollut vielä muuta ohjelmaa, joten vietimme illan kauppakeskuksilla Bangkokin keskustassa, MBK:lla ja CentralWorldissä.
Tiistaina saimme seitsemän lasta hoiviimme. Meille oli varattu yksi kokoustila lastenhoitokäyttöön, jossa tutustuimme ja pelasimme lasten kanssa eri pelejä. Lapset olivat hyvin eri-ikäisiä, 4-11- vuotiaaseen. Muut lapset olivat tuttuja Kambodzasta, mutta pari lasta oli myös muualta Aasiaa. Lapset pääsivät myös iltapäivällä uimaan hotellin uima-altaalle, joka oli ihana plussa hotellissa.
Keskiviikkona vietimme pelaillen ulkona aikaa, sekä vietimme iltapäivän Smurffi- leffan tunnelmissa. Torstaipäivä meni kokonaan Bangkokin erikoisuudessa, KidZaniassa, joka vastaa Suomen lasten yrityskyliä. Bangkokissa kylläkin KidZania on täysin erillinen kouluista, joten sinne voi kuka tahansa 4-14- vuotias ostaa lipun, ja jonne vanhemmat voivat tulla seuraamaan lasten elämää joko heidän keskellään tai aikuisten omassa Loungessa eli olohuoneessa. Päivät olivat yllättävän pitkiä, väsyttäviä ja raskaita. Vaikka olen tottunut olemaan lasten kanssa, olivat nämä päivät huomattavasti intensiivisemmät ja rankemmat, mitä yleensä lasten kanssa oleminen. Tekemistä piti keksiä paljon tai jos lapset leikkivät keskenään, piti vain kärsivällisesti odottaa ajan kulumista ja seurata leikkien menoa. Kuuma ilma väsyttää vieläkin itseäni, joten suorastaa väsymystä vastaan joutui taistelemaan. Se tuntui epänormaalille, sillä olen tähän asti ollut virkeä Aasiassa ollessani.
Työnedut olivat silti yllättävän hienot. Saimme syödä joka päivä aamupala- sekä lounasbuffetista, jossa söin varmasti elämäni parhaimmat aasialaiset ruuat. Sen lisäksi meille tarjoiltiin aamu- ja iltapäiväkahvit tarjoiluineen. Yllättäen nopeasti nautin myös tavallisesta suihkusta ja sängystä. Kambodzan kodissani suihkussa käyminenkin on vaihtelevaa päivittäin – toisinaan tulee lämmintä vettä, joskus kylmää, välillä saan jopa paineella vettä, mutta yleensä sitä pitää lirutella itseensä. Hotellissa oli kuitenkin luonnollisesti oikeaa, paineella ja lämpösäätimellä oleva suihku – miten luksusta!
Väsymyksen lisäksi, minua ihmetytti oman suuntavaiston katoaminen. Eksyin viiden päivän sisällä kaksi kertaa yksin ollessa ja useamman kerran porukassa meinasin lähteä täysin vääriin suuntaan tai vein lapsia eksyksiin. Kyllä, olen eksynyt myös Suomessa, ja en ole aina täysin huolellisin suunnistaja, mutta luulin jo kehittyneeni siinä hieman. Tämä piirre tuotti useampia kauhukokemuksia Bangkokissa.
Tiistaina lähdin yksin toiselle puolelle jokea tapaamaan Thailaisen ystäväni, jonka kanssa tutustuimme viime marraskuussa. Viivyin matkalla pitkään, sillä ilman karttaa en osannutkaan suunnistaa oikeaan suuntaan. Lopulta kävelemisen sijaan otin Skytrainerin (”ilmajunan”), ja tapasin ystäväni asemalla pitkään etsiskelyn jälkeen. Ilta oli hurjan kiva, sillä vietimme sen AsiaTiguella, joka on kaunis ranta-alue venematkan päässä. Paikassa on paljon ravintoloita ja pieniä, persoonallisia putiikkeja. Kiertelimme aluetta ystäväni ja hänen poikaystävän kanssa, ja keskustelimme paljon. Oli ihanaa nauraa pitkästä aikaa ihmisen kanssa, jonka tunsi jo ennustaan. Täällä kun kaikki tapaamani ihmiset ovat vielä melko uusia…
Paluumatkani ei kuitenkaan uhoistani huolimatta mennyt suoraviivaisesti. Ystäväni varmisteli useaan kertaan, osaanko reitin yksin ja vakuuttelun jälkeen erkaannuimme. Lähdin kuitenkin väärään suuntaan. Kävelin Bangkokin pimeydessä yli puolituntia kysellen ihmisiltä ohjeita. Kukaan ei kuitenkaan osannut kertoa selkeästi reittiä, tai ei puhunut ollenkaan englantia. Edes kysymäni taksikuski ei ottanut minua kyytiin kielitaitonsa vuoksi. Voin sanoa, etten hirveästi nauttinut tuosta ajasta, ilman toimivaa verkkoa puhelimessa ja ilman nettiä, pimeitä katuja kulkiessa. Onneksi viimein löysin tuktuk-kuskin, joka vei kalliiseen hintaan minut hotellille. Hinnalla ei jostain syystä siinä vaiheessa ollut enää väliä…
Seuraavan kerran eksytinkin koko lapsikatraan kauppakeskuksen sisään. Lapset hätäilivät jo, etteivät he pääsisi ollenkaan KidZaniaan, jonne olin heitä johdattamassa. En ymmärrä, miten saimme ajan kulumaan niin, että harhailimme tunnin verran saman kauppakeskuksen sisällä. Ja koulutukseni ja ammattini oli tosiaan opas… Toivon, että Bangkokin saasteissa oli jotain, mikä sekoitti hetkellisesti pääni väsymyksen, pahoinvoinnin ja sisäisen kompassin katoamiseen.
Erikoisten matkaseikkailujen keskellä, sain kuitenkin nauttia yhden illan thailaisesta jalka- hieronnasta turvallisessa ja edullisessa paikassa. Oli myös mahtavaa olla mukana tällaisessa koulutuksessa, jossa pääsin tutustumaan ja tapaamaan kymmeniä lähetystyöntekijöitä ympäri Aasiaa. Heidän kanssaan tapahtuneet kohtaamiset olivat itselleni merkityksellisiä. Oli myös mielenkiintoista tutustua paremmin lapsiin, jotka ovat tottuneet elämään elämää, jossa matkustellaan, vaihdetaan paikkaa, ja joiden äidinkieli on muotoutunut kaksikieliseksi, vaikka omat vanhempansa olisivat täysin suomalaisia.
