Lily

Kanan lento

ellu-kana

Sallittu tappoväline

Laihduttaminen, dieetit, kehoviha, kalorit, kuluttaminen. Sanoja, mitkä kuuluvat useimpien ihmisten sanavarastoon ja elämään. Kirosanoja minulle, jotka nostattavat verenpainetta, sydämen sykettä ja paniikkia.

 

Moni yhdistää laihduttamisen ja ulkonäköpaineet nuoriin naisiin. Kuitenkin viime aikoina olen alkanut huolehtua ja huomata, miten moni mies elää samanlaisten paineiden ja riittämättömyyden keskellä. Naisten syömishäiriöistä ja kehonkuvanhaasteista puhutaan jonkin verran, mutta usein miehet ja vanhemmat ihmiset jätetään näistä keskusteluista ulkopuolelle. Kuitenkin tyytymättömyys ja pakonomaisuus on monille heistä liian tuttua.

Toisinaan on huvittavaakin, että mainitessani miespuolisille ihmisille syömishäiriö taustastani, vastaa moni siihen myötätuntoisesti, kuinka paljon tytöillä on varmaan ulkonäköpaineita ja elämä mediapaineen keskellä on varmasti hankalaa. Samaan aikaan näen, kuinka usein miehet (toisinaan myös nämä myötätuntoiset miehet) tarkkailevat päivittäin aterioitansa, valittavat syömisistään, jakavat ruokansa kiellettyihin ja sallittuihin, sekä pitävät tiukassa ja pakonomaisessakin kontrollissa oman liikkumisensa sekä elämänsä. Eivätkö nämä ole juuri niitä syömishäiriön piirteitä, mistä Syli:kin* puhuu? Missä vaiheessa miesten sallittiin leikkiä pakkoterveellisyydellä? Missä vaiheessa ajateltiin, että vain nuorten naisten sairaanloisen laihan häiriökäyttäytyminen on pahasta?

On surullista myös, kuinka vähän ihmiset tietävät epätyypillisiä syömishäiriöistä ja laihduttamisen vaaroista. Tiedetään, että anoreksia voi tappaa ja bulimia saa oksentamaan, mutta pakonomainen terveellisyys (ortoreksia), pakonomainen halu kasvattaa lihaksia (lihasmyfordia) ja ahmiminen (BED) ovat tuntemattomia käsitteitä, vaikka ne ovat jo niin yleisiä tänä päivänä. Jokaisessa niissä on myös anoreksiaan verrattavia ajatusmalleja ja vankiloita, vaikkei ulkopuolinen niitä heti huomaisikaan. Ajatellaan, että laihduttaminen on vasta haitallista, kun se on vaarallista. Näitä muotoja on myös vaikea tunnistaa siinäkin mielessä, etteivät ne fyysisesti aiheuta samanlaisia oireita ja vahinkoja kuin diagnosoitavat syömishäiriöt.

On myös surullista, miten moni ei vieläkään tiedä Älä laihduta – päivän** ideologista. Laihduttaminen koetaan edelleen normiksi ja välttämättömäksi etenkin, jos on ylipainoa. Moni ei ymmärrä, miten hyödytöntä ja vaarallista laihduttaminen on ja kuinka se myös tuhoaa puheillaan lähiympäristöä. Vaikka itse kuvittelisi laihduttamisen olevan kontrollissa, voi se jollekin toiselle aiheuttaa kipua ja houkutusta väärään suuntaan. Ja kuka sanoo, mikä on sopivaa ja normaalia? Kuka määrittää, mikä on turvallista laihduttamista? Me harvoin voimme kontrolloida laihduttamista, eikä kukaan tiedä, milloin se riistäytyy käsistä ja tuo sairauden.

 

Tänään on hyvä päivä pohtia omaa suhdetta kehoon ja laihdutuskulttuuriin. Tänään on hyvä päivä ilahduttaa, eikä laihduttaa. Tänään on hyvä muistaa, että me riitämme.

 

DSC06747.JPG

 

* http://www.syomishairioliitto.fi/syomishairiot/syomishairiot1.html

**http://www.syomishairioliitto.fi/ajankohtaista/tapahtumat/ala-laihduta-6-5.html

Avainsanat:
Hyvinvointi Terveys Ajattelin tänään Syvällistä
ellu-kana

Valkoinen, laiha ja kaunis

 

Ei saa olla lihaksia. Ei saa olla läskiä. Ei saa olla rusketusrajoja, eikä ruskettumista. Ei saa olla finnejä, eikä harmaita hiuksia. Kadunvarrella istuu mies, jonka selkänikamat ovat jo painuneet alaspäin ja iho venähtänyt. Toisessa kädessä hänellä on pieni käsipeili ja toisessa pinsetit, joilla etsiä päästä harmaita hisukarvoja, jotka voisi repäistä pois. Ei harmaus kuulu päähän. Ei, vaikka täällä jokainen seniori saisi korkeamman arvostuksen kuin nuori. Työkaveri asettelee päälleen suojaessut, hanskat ja takit. Levittää jäljelle jääneille ihoalueille vaalentavaa aurinkorasvaa. Ei hän tee tätä siksi, että pelkäisi UV – säteilyä, vaan siksi ettei tumma iho tummentuisi. Nuoret naiset kaduilla tuijottavat kymmenittäin olevia kirurgiarakennuksia. Ennen ja jälkeen kuvat epäpuhtaasta ihosta houkuttavat. Ei finnit kuulu kasvoille, ei ne kuulu ihmisille. Ei. Pitää olla tasainen iho.

 

DSC08579.JPG

 

Aerobic tunneille osallistuvat tytöt tarttuvat kiinni olemattomaan vatsaansa. ”Näistä on päästävä eroon!” Tytöt huolestuvat, jos kerron tekevämme punnerruksia. He eivät osallistu, sillä pelkäävät lihaksia. He hokevat ja hokevat ja jäävät seisomaan kappaleen soidessa ja minun hikoillessa lattialla. Ei auta selitykset näkyvien lihasten hitaasta kasvusta. Pienet naiset eivät usko, vaikka nyökyttelevät päätänsä. Hokevat vain, että maha täytyisi saada vielä pienemmäksi ja tiukemmaksi.  Enkä edes tiedä, missä he näkevät mahan. Kukaan ei tunnu ymmärtävän sitä, että liikuntaa voi tehdä rakkaudesta ja huolenpidosta eikä kiduttamisesta.

 

Suomessa kuntosaleillla naiset vetävät vatsojansa sisään, puristelevat selluliittireisiänsä ja etsivät pakaroiden pinkeyttä. Ensin tulivat vatsalihakset, sitten takapuoli, reidet ja pohkeet. En edes tiedä, mikä lihas on tällähetkellä se himotuin ja treenatuin. Mutta lihaksia on hyvä olla. Mutta ei liikaa.

 

Ajan käydessä jo viimeisiään, katsovat työkaverit käsivarsiani surullisen näköisenä. ”Sinä olet ruskeampi kuin ennen.” Ja vain muutaman viikon päästä tuosta, Suomessa läheiset ihmettelevät, miten vähän rusketuin. Aivain kuin se olisi ollut koko kahden kuukauden reissun pääasia. Se että muuttuisin ulkonäöltäni hieman enemmän siihen, miksi länsimaalainen haluaisi.

 

DSC09351.JPG

 

Pakkomielteet, ihanteet, vaatimukset. Ajavat tekemään, tuhoamaan ja tappamaan itsensä. On pakko. Ei saa. On liikaa. Ei riitä. Vaikka nälkä olisi ja kehitysmaassa eläisi, täytyy pyrkiä siihen, että hyväksyttäisiin ja kelvattaisiin. On kidutettava vaikka, jotta joku rakastaisi. 

 

Kirjoitus inspiroitunut vuosi sitten asuessani pari kuukautta Kambodzassa lähetysharjoittelun vuoksi.

 

Avainsanat:
Puheenaiheet Matkat Syvällistä