En ymmärrä elettyä elämää,

en kokemuksia rikkaita

en tilanteita menneitä,

joissa unelmiakin elelin.

Vasta vuoden kuluessa umpeen,

alan häilyessä taaksensa

vasta kun ei enää voi

haistaa vaatteista tuoksuja tuoreita.

Minä muistan, minä muistelen

minä maistelen huulillani

Mangojen kypsyneen lihan

maisteiset pahoinvoivaa aiheuttavan ruuan

ja pehmeän täyteläisen kahvin.

Minä kuulen ne äänet

liikenteen ja lasten soittojen

heinäsirkkojen aamuiset tuokiot

ja sekalaisen metelin

Minä tunnen kuumuuden

tunnen hien ihollani

tunnen sen, miten naama punehtui kuumaksi, auringon sitä paistellessa.

Minä muistan.

Muistan ne päivät

muistan ne kyselevät hetket,

kun Herraa etsin ja Häntä kiitin.

Muistan ne naurut

muistan ne iltaiset itkut,

kun tuntui epäreilulle, epäoikeudenmukaisuudelle ja liian rikkinäiselle.

Minä muistan ne hämmentyneet päivät

ne turvallisuuden ja lempeät häivät

kun olin kesksellä väentungosta, keskellä tuntematonta maailmaa.

Ja kaikkien näiden muistojen aikana

Minuun iskee ikävä.

Ikävä, joka tahtoo viedä minut takaisin.

Ikävä, joka tahtoo lennättää uudestaan.

Takaisin.

Muualle.

Kokemaan jotain samaa ja jotain uutta.

Olla edes yhdelle lähimmäinen.