Suomalainen Aasia
Välillä tuntuu uskomattomalle, miten ”osasinkaan” 6-vuotiaana, niin oikeaan maanosaan, josta en silloin tiennyt muuta kuin Kiinan lohikäärmekoristeet, riisihattu-ihmiset, kiehtovan kielen ja monet symbolit. Silloin rakkauteni ulottui vain Kiinaan, mutta tänä päivänä voin puhua enemmänkin Aasia rakkaudesta.
Aasiassa on jotakin, mikä on kiehtonut ja lumonnut minut pikku tytöstä lähtien. Sen pitkä historia, mystisyys ja tarinat viehättävät. Koristeet, kauneus ja symbolit tuntuvat mielenkiintoisille. Nyt Aasiassa olleena, rakkaus on vain kasvanut ja syventynyt.
En ole koskaan kuvitellut tekeväni mitään nuorisotyötä, sillä rehellisesti sanottuna se ei ole kiinnostanut ja tuntunut yhtään omalle. Suomessa olen tuntenut jopa yksinäisyyttä nuorten keskuudessa, sillä oman elämäni mielenkiinnot eroavat tyypillisen nuoren maailmasta paljon. Saan yhteyden suomalaisiin mummoihin ja vaareihin välillä paremmin, kun intoudun puhumaan vaeltamisesta, sienestyksestä, metsästyksestä, käsitöistä, leipomisesta ja muista perinne maailmoista. Mutta Thaimaan aktio-reissulla huomasin, että täällä Aasiassa, minun on tosi helppo luoda suhteita aasialaisiin nuoriin. Vaikka mielenkiintomme kohteet ovat monesti erilaiset, on heissä jotakin, mikä sytyttää ja tuo yhteyttä.
Olen huomannut, että buddhalaisuus tekee täällä olevista ihmisistä helposti lähestyttäviä. Buddhalaisuuden arvoissa on paljon niitä asioita, mitä itsekin pidän tärkeinä, ja se on muokannut näistä ihmisistä helposti lähestyttäviä. En tarkoita tällä sitä, että ihailisin buddhalaisuutta tai samaistuisin siihen, vaan sitä, että minun helppo kohdata heitä, verrattuna muihin uskontoihin tai vain tapakristittyyn.
Ihmiset ovat täällä myös hyvin samankaltaisia kuin suomalaiset. He ovat hillittyjä, ujoja, ystävällisiä ja positiivisia. Heidän kaltaistensa kanssa on helpompaa, kuin ekstrovertti amerikkalaisten. Se mikä on myös erikoista, on se, että thain tai khmerin lausuminen on minulle helpompaa kuin englannin kielen. Toisinaan olen miettinyt, että ehkä vaikea englannin aksentissani on syynsä, sillä ehkä kieleni taipuu paremmin itään kuin länteen.
Paikallinen aikakäsitys ei myöskään ole kovin radikaali verrattuna Suomeen. Ihmiset tulevat enemmän myöhässä, eivätkä ole täsmällisiä. Mutta se on mielestäni vain armollisuutta ja rentoutta, mitä olisi hyvä meidän ottaa malliksi. Ei se ole niin justiinsa, jos tulee vartin myöhässä oppitunnille, tai viipyy puolituntia pidempään juttelemassa ihmisten kanssa kyydin odottaessa ulkona.
Aasialaiset ovat toki myös hyvin erilaisia. Kohteliaisuus ja hierarkia, ovat asioita, jotka tuntuvat vaikeille. Paikallisille on tärkeää puhutella ihmisiä, heidän arvonsa mukaan. Vanhempia ihmisiä puhutellaan eri sanoilla kuin nuorempi. Vanhempien ja kunnia ihmisten edessä kumarrellaan ja nostellaan käsiä korkeammalle. Itse haluaisin kohdella kaikkia samoilla sanoilla ja tavoilla. Myös kohteliaisuus tuottaa itselle välillä jopa syyllisyyttä. Alkuun tuntui käsittämättömälle, että jos seisoin tien vieressä, pihalla tai missä vain minuutin pidempään, saattoi vartija tulla kaukaa tuomaan minulle penkin istuakseni sille. Jos seison yhtään, tulee joku käskemään minut istumaan tai hakee penkin. Se tuntuu hassulle. Suomessa opetamme, miten istuminen on vaarallista, mutta täällä se on kunnianantoa ja ystävällisyyttä. Siitä olisi noloa kieltäytyä. Ihmiset kyselevät paljon kuulumisia ja auttavat. Välillä itseäni harmittaa, etten osaa vastata ja toimia heille samalla lailla, sillä olen tottunut suomalaiseen ”rentoon ystävällisyyteen”. Se on asia, mitä arvostan paikallisissa, mutta jossa minun täytyisi opetella.
