Helvetti oli hyvä!

Päivän oppi: Askel askeleelta, portaita kiivetään.

Kertomus on pitkä, koska niin oli juoksukin.

Lauantai vietetiin Helvetinjärven kansallispuiston mestoja koluten. Lopputuloksena yksi lievästi uuvahtanut juoksija, 22 km taitettua matkaa vaihtelevassa maastossa ja rutkasti kantapääopiston oppia. Aikaa metsässä rymyämiseen käytettiin 4h30min. 

Helvetinjärven kansallispuisto

Helvetinjärven juoksu oli meikäläiselle jonkinmoinen testilenkki. Olin valinnut kartasta meille reilun 20 kilometrin reitin, joskin tällä kertaa kilometrien sijaan tarkoitus oli tuijottaa juostua aikaa. Mitä kauemman, sen parempi. Ajallisesti pisin lenkkini on tähän mennessä ollut kestoltaan 2h45min. Halusin mennä tuon ajan yli ja katsoa, miten jalat sen kestävät. Ajatuksena oli, että Helvetinjärvellä juostaan 3-4 tuntia. Elikkäs rauhallista menoa niin, että myös maisemien katselulle ja tankkaustauoille jää aikaa. Ylämäet oli määrä kävellä. Helvetinjärvellä tulisi olemaan korkeuseroakin jo hieman, joten vihdoin pääsisi testaamaan edes vähän jalkojen hyytymistä mäissä. 

Perjantaina kävin fyssarilla teippauttamassa jalkani. Suhtauduin hieman skeptisesti siihen, onko noista kinesioteipeistä loppujen lopuksi minulle mitään iloa. Sen verran paljon kuitenkin olen tahinut noiden jalkaongelmien kanssa, että ajattelin kaikkien keinojen testaamisen olevan nyt hyvä idea. Jos teipit toimisivat Helvetinjärvellä, niin sitten teipataan muija myös Karhunkierrokselle. Teippejä vedettiin molempiin pohkeisiin, säärien sisäsyrjälle, sekä vasemman jalan ulkoreiteen. Olen tähän mennessä juossut kaikki pitkät lenkkini kompressiotrikoissa ja -sukissa. Nyt päätin kuitenkin jättää molemmat pois, jotta näen teippien vaikutuksen ja lähdin matkaan tavallisissa juoksutrikoissa.

Juoksua edeltävä viikko meni minulta ruokailujen osalta, hmm mites sen nyt kauniisti sanoisi? No persiilleen! Hiilareita tuli syötyä aivan liian vähän, oikeastaan varsin minimaalisesti ja vasta lauantaiaamuna söin niitä hieman enemmän, kun vedin puuroa aamupalaksi. Jotenkin ajattelin, että ei tollaselle parinkymmenen kilsan juoksulle nyt mitään tankkailla tarvitse. Eipä tullut taas mietittyä hommaa ihan loppuun asti. Jotenkin tuijotin vain tuota juostavaa matkaa, enkä huomioinut lainkaan sitä, kuinka kauan matkaa voidaan taittaa.

Juoksua varten olin tehnyt taas hyväksi havaittuja energiamöykkyjä, joita voisi sitten heittää naamaan sopivin väliajoin. Lisäksi päätin tehdä itse ”energiajuomaa”, koska luomuilijahan ei mihinkään kaupan myrkkyjuomiin koske :) Heitin blenderiin 100% kookosvettä, joka sisältää rutkasti elektrolyyttejä, mansikoita, hieman tyrnimehua, sokeria ja vettä. Tuosta tulikin ihan loistavan makuinen juoma. Varmasti toimii ajattelin. Sitäpaitsi siitä ei tarvitse murehtia, että mulle tulisi juostessa jotain vatsaongelmia. Mun vatsa ei yleensä kauheesti reagoi mihinkään, joten ajattelin, että sen suhteen ei tarvitse olla huolissaan. Ne on muut, jotka heittää Konosia poluille. 

Matkaan lähdettiin Haukanhietan parkkipaikalta. Tarkoitus oli juosta Haukanhietasta Helvetinkoululle (5,5km), kiertää 4km pituinen Helvetistä Itään rengaspolku, juosta tämän jälkeen Helvetinkoululta Luomajärvelle ja takaisin (7,4km) ja palata lopuksi Haukanhietaan (5,5km). Yhteensä siis reilu 22km taitettavana. 

Helvetin portilla – tästä lähdettiin matkaan.

Vauhti pidettiin alusta asti maltillisena, keskivauhti oli noin 10min/km luokkaa, joten hissun kissun edettiin. Möykkyjä ja energiajuomaa pysättiin tankkaamaan pariin otteeseen ja meno oli varsin leppoisaa. Haukanhietasta Helvetinkolulle ja Helvetistä Itään reitti olivat suhteellisen helposti juostavaa pohjaa. Mäkiä riitti mukavasti ja myös portaita päästiin nousemaan pariinkin otteeseen. Rengaspolun kierrettyämme pysähdyimme Helvetinkolulle taukoilemaan ja tankkaamaan. Istuskeltiin näköalapaikalla kalliolla ja katseltiin Isoa Helvetinjärveä, joka oli vielä jäässä. Jalat tuntuivat hyvältä ja meno kevyeltä. Vaikutti siltä, että tänään tulisi mukava juoksu. 

Maittavaa menoa.

Kivuttavaa ja laskeuduttavaa riitti.

Taukopaikan maisemia 

Tauon jälkeen lähdettiin juoksemaan Luomajärvelle vievää polkua pitkin. Polusta näki saman tien, että kyseessä on reitti, joka ei ole kovassa käytössä. ”Tästä tulee hidasta menoa” totesi Sekopääjuoksija. Mä ajattelin perässä, että hyvä homma. Vaikka menis kävelyksi, niin hankala maasto on silti hyvä testi jaloille. Kunnon rämpimistä vaan kehiin! Sitä saa, mitä tilaa ja tuon reilun seitsemän kilometrin pätkään saatiinkin sitten tärvättyä aikaa noin 1h45min. Reitti sisälsi mutaa, jäätä, kaatuneita puunrunkoja, rutkasti juurakkoa ja kivikkoa. Ei tuolla oikein juoksemisesta voinut puhuakkaan, mutta sitähän tämä laji on, että useammin maasto sanelee vauhdin kuin juoksija.

Matkalla Luomaan maasto saneli vauhdin.

Luomaan päästyämme tankattiin taas. Heitettiin loput energiajuomat hetulaan ja napsittiin pari valokuvaa. Mainitsin Sekopääjuoksijalle närästyksen poikasesta, joka oli ilmaantunut viimeisten kilsojen aikana. Vähän arvelutti heittää tuota juomaa naamaan, mutta energiat alkoivat olemaan tuossa kohtaa jo melko vähissä, joten ei oikein ollut vaihtoehtoja. Matkaa oli taitettu 2h45min ja tuossa kohtaa alkoi jalkojakin himpun jo väsyttää. Mitään kipuja ei kuitenkaan tuntunut eli teipit tuntuivat pelittävän hyvin. 

Luomasta oltiin tultu vain hetki takaisinpäin, kun närästys yltyi ihan hirvittäväksi. Kuten todettua, mä en kärsi vatsavaivoista, paitsi joskus harvoin tuosta närästyksestä, joka sitten iskiessään onkin todella viheliäinen vaiva. En vain olisi ikinä uskonut joutuvani kärsimään tuosta pirulaisesta juostessani. Yleensä se ilmaantuu vain, jos juon alkoholia ja hiilihappopitoista juomaa. Viheliään vaivasta tekee semmoinen pieni omituisuus, että mä en osaa röyhtäistä. Niinpä, kun nuo vatsahapot rupeavat tunkemaan ylöspäin, muuttuu mun olo todella tukalaksi. Yleensä ainoa keino on tunkea sormet kurkkuun. Niin hurjalta kuin kuulostaakin, se on ainut tapa jolla saan röyhtäistyä ja helpotettua oloani edes hieman. Näin kävi nytkin. Siinäpä sitten mättään reunalla sormet kurkussa kyykkiessäni mietin, että missä kohtaa minusta on tullut tämmönen moniongelmainen?!? Oikeesti alkaa korpeemaan, kun tuntuu, että koko ajan piipitän jostakin ongelmasta. Mä haluisin olla sellainen sisukas tyttö, enkä mikään valittaja. 

Sormet kurkkuun -temppu helpotti oloa jonkin verran. Helvetinkolun kohdalla aloin kuitenkin uuvahtamaan toden teolla. Matkaa oli taitettu 3h30min ja tuossa kohtaa olematon hiilaritankkaus alkoi kostautumaan. Jalat jaksoivat hyvin, mutta energiat olivat vain ihan lopussa. Kauheasti ei enää hymyä irronnut tuossa kohtaa. Portaissa meinasi virta loppua ihan täysin. Vaikka jaloissa tuntui olevan voimaa (kiitos Crossfit), niin kroppa oli vain jotenkin ihan tyhjä. Kelasin päässäni vain kahta asiaa: miten voin olla näin heikko ja miten voin selvitä Karhunkierroksesta, jos uuvahdan jo tällaisella matkalla näin pahasti? Hävetti, kun tuntui, että pää alkaa hajoamaan ihan liian aikaisin. Olen aina kuvitellut, että jos voimat loppuu kropasta, niin sisulla ja tahdonvoimalla selviän maaliin asti. Että pää ei mulla prakaa. Pakko myöntää, että tuli yllättyksenä, miten negatiiviseksi ajatukset muuttui, kun kroppa alkoi väsähtämään. Aikalailla konkretisoitui nyt se, että pitkänmatkanjuoksu on mentaalipeliä oman pään sisällä. 

Hymyn hyydyttyä

Loppupätkäksi päästiin onneksi juoksemaan hyvää polkua. Loppumatkalle mahtui kuitenkin vielä jonninverran nousuja ja portaikkoja, joten rallatellen ei maaliin päässyt. Autolle päästyämme matkaa oltiin taitettu 22km. Meikäläisen Suunto näytti nousumetrejä kertyneen 322m ja Sekopääjuoksija reiska 500m??? Olisi mielenkiintoista tietää todellinen nousumäärä, jotta saisi jotain vertailupohjaa Karhunkierrokselle. Autolla oli hetken aikaa sellainen olo, että jalat olivat aivan loppu. Eväsleipä kahvin kera naamaan ja elämä alkoi saman tien hymyilemään jälleen.

Juoksun jälkeen ajettiin vanhempieni luo Kihniölle. Siellä meitä odotti rantasauna ja jäinen järvi. Pariin kertaan käytiin seisoskelemassa polviamme myöden hyisessä vedessä. Tuntui niin pahalta ja niin hyvältä :) 

Rantasaunassa muuttui taas ihan uudeksi ihmiseksi.

Närästys vaivasikin sitten meikäläistä koko illan enemmän ja vähemmän. Ainut mikä tuntui helppaavan oloa oli koivunmahla, jota isäni kävi laskemassa minulle pihakoivusta. Sanomattakin on selvää, että meikäläisen energiajuomatesti meni nyt enemmän kuin mönkään. Toivon todella, että tämä ongelma ei enää toistu. Samoin mönkään meni ”tankkaus”. Paukut loppuivat ihan kesken. Kun juoksu menee yli kolmen tunnin, on hiilaria pakko alkaa tankkaamaan kunnolla jo pari päivää ennen. Tämä meni kyllä nyt kertaheitolla selkärankaan. Joku on joskus sanonut, että pitkänmatkan juoksukisat ovat enemmän syömiskilpailuja kuin juoksukilpailuja. Ei kauheasti tarvitse olla eri mieltä tuosta asiasta.

Helvetinjärven retki oli kuitenkin pienoisista vaikeuksista huolimatta positiivinen lenkki. Ensimmäisen kerran sain hieman tuntumaa siihen, mistä tuossa hommassa on oikein kyse. Teki hyvää käydä myös siellä pahalla puolella ja kokea mitä on juosta, kun alkaa väsähtämään kunnolla. Samalla huomasin, kuinka paljon se vaikuttaa, kun päästää ajatukset negatiiviseksi. Loppujen lopuksi autolle päästyämme tuli fiilis, että hieman ylireagoin oman uupumustilani kanssa. Jos olisin kääntänyt ajatukset positiiviseksi, niin paukkuja olisi vielä riittänyt hyvin. Jalat kuitenkin jaksoivat loistavasti. Tästä kertoo sekin, että kun heräsin sunnuntaihin niin jaloissa ei tuntunut oikeastaan mitään. Eikä tunnu edelleenkään. Mikään paikka ei jumita, särje tai kipuile. Niin paljon olen kamppaillut näiden koipieni kanssa, että tuo on asia, minkä vuoksi voisin heitää volttia. Vosin heittää tuplavolttia! Helvetti oli hyvä!

——————————-

Loppuun vielä jo lähes perinteeksi muodostuneet Sekopääjuoksijan tähdet Helvetinjärven Kansallispuistolle polkujuoksijan näkökulmasta:

”Erittäin juostava, osittain jopa nopea reitti, jossa on myös jonkin verran korkeuseroa. Reiteillä hyvä opastus. Luomajärven reitti luonnonkuntoinen, ei ihan juostavassa kunnossa. Tähtiä 4/5” 

Juoksemamme reitti on merkitty karttaan vihreällä.

Helvetinkolu