Life’s too short – elä se!
Nyt tulee syvällistä… diippiä…
Jäin tankkaamaan päässäni tämän päivän lehdessä urheilusivuilla ollutta kohtaa. Siinä Jori Lehterä toteaa Leijonien turnauksesta ”Ei sillä ole väliä miten turnauksen aloittaa. Vain sillä on merkitystä miten sen lopettaa”. Jäin lukemaan tuota kohtaa useaan kertaan, koska se herätti minussa niin paljon ajatuksia. Viimeiset puoli vuotta on elämässäni ollut melkoista itsetutkiskelun ja ahaa-elämysten aikaa. En ole varmaan ikinä kelaillut elämää näin diipisti kuin tällä hetkellä. Kyseessä ei silti mielestäni ole mikään ikäkriisi. Ehkä? Ei, vaan kyseessä on halu elää. Tai pikemminkin halu asennoitua elämään.
Olen nähnyt elämäni aikana muutamaan otteeseen, kun elämä loppuu aivan liian aikaisin tai se loppuu ihan kuin seinään. Olen myös nähnyt, kun elämä meinaa loppua, mutta sitten jatkuukin. Olen myös nähnyt kuinka eletään täysillä pitkä elämä ja sitten lähdetään ”saappaat jalassa”. Olen myös nähnyt kuinka sairastetaan pitkään ja on helpotus lähteä. Olen oppinut arvostamaan elämää ja terveyttä, mutta silti olen välillä unohtanut elää. Olen murehtinut turhaan asioita, joihin en voi vaikuttaa ja hukannut hetken ja sen jälkeen hukannut kaiken. Olen tyytynyt, hyväksynyt, sopeutunut ja pitänyt kiinni siinä kohtaa, kun olisi pitänyt irrottaa ja juosta. Mutta olen oppinut, kasvanut ja vahvistunut. Ja olen selviytynyt, vaikka oli hetkiä, jolloin en sitä uskonutkaan.
Nykyisessä väliaikaissijoituskohteessani asustaa naapurustossa pari kyylämummoksi nimeämääni rouvashenkilöä. Heidän kanssaan kohtaaminen herättää minussa aina poikkeuksetta ajatuksen ”tuollaiseksi en halua tulla”. En halua kulkea elämääni suupielet alaspäin ja nähdä vaivaa kaikesta (SIIS IHAN KAIKESTA). En halua suhtautua kaikkeen lähtökohtaisesti negatiivisesti. En halua tehdä ongelmaa olemattomuudesta. En halua aiheuttaa muille tietoisesti pahaa mieltä. Haluan vaieta, jos minulla ei ole mitään positiivista sanottavaa. Haluan hymyillä vastaantulijalle, iloita muiden puolesta, toivoa hyvää, nauraa ennemmin kuin nähdä vaivaa ja hymähdellä enemmin kuin tuhahdella. Haluan olla suupielet ylöspäin, haluan naururypyt. Haluan olla ystävällinen ja tuoda hyvää mieltä, enkä viedä sitä. Haluan mennä, juosta, nauttia, innostua, erehtyä, olla herkkä, oppia ja elää. Haluan elää!
”Life’s too short”. Vaikka elämää ehkei kannata elää sillä ajatuksella, että se voi päättyä hetkellä millä hyvänsä, niin silti elämä on lyhyt ja se voi myös joskus olla liian lyhyt. Ei nyt kannattaisi ainakaan tuhlata sitä. Olen nykyisin vahvasti vastaan sitä, että pitäisi tyytyä. Ei pidä! Pitää ottaa kaikki irti. Ja jos joskus elämä antaa niitä kuuluisia sitruunoita, niin sitten pitää hengähtää. Ensin pitää ottaa aikaa ja ajatella, pitää oppia ja vahvistua. Mutta se limonaadi pitää kuitenkin lopulta tehdä. Se asenne meinaan ihan oikeasti ratkaisee. Elämä on arvokasta. Se on ihan liian arvokasta siihen, että kohtelee itseään huonosti. Aivan liian arvokasta olla negatiivinen. Jos noutaja tulisi nyt, niin mitä voisit sanoa elämästäsi juuri nyt? Sillä loppujen lopuksi meillä on vain tämä, tässä ja nyt. Siispä hymyile NYT! Ei muuta tarvita.
”Vain sillä on merkitystä, miten sen lopettaa”.
Toivon hyvää Leijonnille tänään.