Crossfit avaus
Päivän oppi: Kärsivällisyys. Kehitä sitä!
No niin – on pitänyt jo pari päivää kirjoitella keskiviikon Crossfit on ramp -kurssin aloituksesta, mutta hevonkuusen nettiyhteydet ovat tökkineet niin massiivisesti, että postauksen kirjoittaminen on viivästynyt. Kaiken päälle yksi tästä aiheesta jo lähes valmiiksi saamani postaus katosi jonnekin bittiavaruuteen, joten kesti hetken motivoida itsensä vitutuksen keskeltä kirjoittamaan juttu uudelleen.
Crossfitin alkeiskurssin aloitus oli siis keskiviikkona. Olin odottanut kurssin alkamista suurella innolla. Mielikuvat kieli vyön alla vedetystä treenistä, oksennusämpäreistä ja kaikkensa antamisesta vain lisäsivät innostusta. Puolimaratonin jäljiltä rasittunut jalkakin alkoi jo tuntumaan lähes toipuneelta. Olin pitänyt 3 viikkoa taukoa juoksemisesta, jotta varmasti olisin iskussa Crossfitissa. Olin myös passaillut punttitreenit viikon verran, jotta alottaisin uuden harrastuksen palautunein lihaksin. Olin täysin varma, että innostun lajista kybällä saman tien.
Kurssin on määrä alkaa iltakahdeksalta. Kello viideltä meikäläiselle iskee migreenikohtaus. Onnekseni migreenikohtaukseni eivät enää aiheuta minulle massiivista, toimintakyvyn vievää päänsärkyä. Auravaiheen jälkeen selviän nykyisin yleensä kohtuullisella päänsäryllä. Ainut negatiivinen seuraus migreenistä on totaalisen uupunut olotila. Tekisi vain mieli nukkua. Minkäänlainen liikunnan harrastaminen migreenipäivänä on aika tuhoon tuomittua. Aivot toimivat puoliteholla ja voimat katoavat tyystin. Voitte siis kuvitella, että himppusen alkoi viiksettää kohtauksen ajoittuminen juuri tuolle päivälle. Olin asennoitunut vetämään ihan täpöt ja antamaan heti kaikkeni. Mutta nyt tekeekin vain mieli kaivautua peiton alle ja nukkua.
Ja nukkumaan menenkin. Tunnin päikkärit, jonka jälkeen käyn herättämässä itseni suihkussa. Hana niin kylmälle kuin mahdollista ja väristellen ja hampaat irvessä hyiseen suihkuun. Herättää, mutta silti melko toistaitoisena lähden ajamaan kohti Crossfit-salia. Salille päästyäni olotilani on lähestulkoon se, että nyt hommiin ja äkkiä pois. Kurssille osallistujat kerääntyvät hämmentyneen näköisenä yhteen ryppääseen. Tunnelma on melko hiljainen ja porukoita selkeästi jännittää. Kaikki mittailevat toisiaan. Meikä tuijottelee lasittunein katsein eteenpäin ja ajattelen vaan, että älkää nyt puhuko mulle. Hymyilen kuitenkin nätisti jokaiselle, jonka kanssa katseeni kohtaa. Aivot ovat ihan jäähyllä. Kurssin vetäjät esittelevät itsensä. Muistan heidän nimensä ehkä nanosekunnin ajan. Sitten tedään pareittain alkulämmittely. Onnistun heti alkuun telomaan pariani, kun ryömiessäni hänen altaan poukkaan ylös vähän liian aikaisin ja kantapääni suurinpiirtein lävistää hänen vatsansa…. Hyvin alkaa 🙂
Alkeisryhmämme koostuu pääosin naisista. Ikähaarukka on melko laaja. Kaikilla tuntuu olevan varsin hyvä pohjakunto eli kukaan ei ole tainnut kaapia itseään sohvanpohjalta kurssille. Mukavan tuntuista porukkaa kaikin puolin. Varmasti tulee tunnelmaltaan kiva kurssi, kunhan saan ensin omat aivoni toimintakykyiseksi. Kurssi etenee vauhdikkaasti. Kyseessä on seitsemän treenikerran intensiivikurssi, joten vauhtia pidetään yllä koko ajan, jotta kaikki tarvittavat asiat saadaan käsiteltyä. Ensiksi käydään läpi kyykky- ja maastavetotekniikat. Meikä on ihan hoh hoijaa asenteella (Mää osaan nää jo! Koska tehdään???). Joudun kuitenkin nielemään ylpeyteni, sillä myös meikäläisen tekniikoissa on korjaamisen varaa. Maastavetoon saankin pari toimivaa korjauskehotusta. Kokeilemme myös etukyykkyä levytangon kanssa. Etukyykkyä en ole omissa treeneissäni vielä tehnyt oikeastaan ollenkaan. Olen ainoastaan harjoitellut oikeaa kropan asentoa kahdellakymmenellä kilolla. Etukyykyn oikeaoppinen asento on hivenen haastava, ahdistava suorastaan, kun levytanko asettuu melko ikävästi henkitorven päälle. Huomaan neuvovani pariani oikean etukyykky”otteen” kanssa. Sitten tukin oman suuni. Vihaan tavallisesti ihan yli kaiken vastaavanlaisia besservissereitä. Missä vaiheessa minusta on tullut moinen? Ehkä olisi nyt vaan hyvä pistää suu suppuun ja kuunnella ohjaajien neuvoja.
Loppuun teemme vielä sykettä nostavan harjoituksen. 200m juoksua, 15xkyykkyä, 15xpunnerrusta, 15xrengasvetoa, 12xkyykkyä, 12xpunnerrusta, 12xrengasvetoa, 6xkyykkyä, 6xpunnerrusta, 6xrengasvetoa, 200m juoksua. Yläkroppani heikkous tulee hyvin esiin punnerruksissa ja erityisesti rengasvedoissa, joissa meinaa loppua kohden voimat ehtyä. Juoksusta taasen ei jalkani oikein diggaa. Ei kovin lupaavalta vaikuta. Jos jalka kipuilee 400 metrin juoksusta, niin alkaa jo himpun huolestuttamaan. Mielessä käväisee sana ’rasitusmurtuma’, mutta siirrän ajatuksen sivuun aika lailla saman tien. Älä nyt stressaa! Kaikesta huolimatta vika treeni on kivaa! Vaikka en saakkaan itsestäni oikein täysiä irti ja kroppa liikkuu kuin hidastetussa filmissä.
Rip, rap ja done. Kaksi tuntia on hujahtanut jonnekin. Kerään kamani ja lähden ajamaan kotia kohti. Säärtä vihloo melkolailla. Kiroan ääneen. Ketuttaa olla puolikuntoisena. Crossfit avaus oli ”ihan kiva”. Mitään hurraahuutoja tämä uusi laji ei vielä minussa saa aikaan. No mitä todennäköisemmin se ei vielä tässä vaiheessa niitä voikkaan saada. Ensin pitää kärsivällisesti jaksaa käydä liiketekniikat läpi ennen kuin voi päästä riehumaan. Huomenna on luvassa alkeiskurssin kakkoskerta. Jospa nyt pääsisin mukaan vähän pirteämpänä. Ja vähän kärsivällisempänä. Katsotaan sitten, missä vaihessa irtoaa niitä hurraahuutoja….