Koti
Päivän oppi: Nauti kodista!
Olen kova tyttö kiintymään. Meikä kiintyy paikkoihin ja asioihin. Kiinnyn autoon, punttisaliin, lenkkireittiini, kottikärryihin, lenkkareihin, talikkoon. Minulla syntyy tunneside helposti. Se liittyy paikassa olevaan tunnelmaan tai vain jonkin asian kanssa ”yhdessä koettuun”. Myös paikan ihmiset vaikuttavat tunnesiteen syntymiseen. Punttisalin purkkaa jauhava itseään täynnä oleva mies tai aina hymyilevä punttisetä, joka saa päivän kuin päivän paremmaksi. Ilman heitä ei punttisali olisi sama. Inhimillistän tavaroita ja asioita. Olen nimennyt autoni ja trailerini. Yki ja Voitto. Tallihommat on pakko tehdä aina samalla vihreäpäisellä talikolla. En malta heittää pois vanhoja Asicseja, koska niiden kanssa olen taittanut lukemattomia kilometrejä. Tai niiden kanssa olen kokenut niin paljon. Ei niiden paikka ole roskiksessa. Ei vain ole sydäntä luopua niistä.
Välillä kiintymisessäni alkaa olemaan jo suorastaan naurettavia piirteitä. Olen kiintynyt halvatun D-vitamiinipurkkiin, koska tukkupakkaus oli minulla jo edellisessä kodissani. Nyt purkin pohja häämöttää ja aina pillerin ottaessani mieleeni palaa koti. Se lapsuudenkoti, jonka myin pois. Se koti, jonne jäi jotain minusta. Kadun elämässäni harvoja asioita. Tuo kotini myyminen on asia, joka varmaan jossakin määrin tulee kaduttamaan minua aina tai mietityttämään vähintäänkin. Siksipä tarraudun pieninpäänkin muistoon kodistani ja koska kaikki sieltä mukaani ottamani esineet on varastoituna uuden kotini valmistumisen ajan, minulla on muistona vain vitamiinipurkki. Nyt jo surettaa, että kohta joudun heittämään tuon purkin pois. Purkin jonka olen vääntänyt auki joka aamu ja kohta se päätyy roskikseen. Vähän kuin heittäisi viimeisen palasen kodista menemään. Vähänkö säälittävää? Tiedän tasan tarkkaan, että kattoon ja seiniin ei saisi kiintyä ja että muistot tulevat mukana. Silti en pysty noin järkevään ajatteluun. Tuo koti oli vain minulle niin rakas. Suru sen menettämisesti pysyy minussa varmasti aina.
Olen ollut ”koditon” nyt jo reilun vuoden. Asunut toisten nurkissa, enkä ole tuntenut oloani kotoisaksi missään vaiheessa. Oman kodin valmistumisen odottaminen on ollut välillä piinaavaa. Niinpä olen siirtänyt ajatukset asiasta vallan sivuun. Nyt kuitenkin, kun muutto uuteen kotiin lähestyy, olen jälleen alkanut pohtimaan kodin merkitystä. Omat nurkat, oma tila, oma rauha, sitä kaipaan nyt todella. Sanotaan, että kotiin on aina kiva palata. Minä haluaisin jo voida palata kotiin. Nyt palaan vain ”kämpille”. Uskon, että uudesta kodista tulee sellainen oma pesä, jossa voin rauhoittua. Oma tupa, oma lupa – tänne kiitos!