Pakkolomalla – päivä 3

Päivän oppi: Pitäis kelailla vähemmän

Päivä 3:

Positiivista: Kontrolliröntgenissä näkyi, että ilma keuhkoissa ei ollut lisääntynyt. Tämä tarkoittaa mitä todennäköisimmin sitä, että se ei enää lisäännykkään. Lääkärin mukaan ensimmäiset 3 viikkoa ovat pahoja ja tämän jälkeen olo alkaa helpottaa. Saikkua tuli 4.1. asti, jolloin otetaan jälleen kontrollikuvat ja päätetään jatkosta. Olen aika vakaasti päättänyt, että palaan töihin 5.1. Lääkärikäynnin jälkeen mieli oli hetken ihan positiivinen. Kysyin ”lupaa” kävelylenkeille, koska kävely luonnistuu ihan hyvin. Lääkärin vastaus oli, että voin vaikka pelata lentopalloa, jos siltä tuntuu. No ei ihan ensimmäisenä volleyballit mielessä, mutta helpottavaa tietää, että voin liikkua edes jollakin tavalla. Täytyy vain olla liukastumatta. 

Pönttö sekaisin: Kävin töissä opastamassa tuuraajia töissäni. Tai siis yritin opastaa kolmiolääkepäissäni. Selityksistäni ei varmaankaan ottanut mitään selvää. Fiilis oli lähinnä se, että olisin halunnut tehdä kainalopieruja, ilveillä, kutittaa tuuraajia ja naureskella. Siis ihan hervoton olotila. Aika hiton hyvät lääkkeet mulla. 

Koti: Kävin tsekkaamassa raksalla missä vaiheessa kämppäni on. Se on valmis!!!! Yksi kaappi kylppäristä asentamatta ja loppusiivous tekemättä. Olin mielissäni, mutta en innoissani. Isä ehdotti, että pitäisikö muuttoani lykätä, kunnes pystyn ajamaan autoa. Voin kertoa, että sillä sekunnilla, kun kämppäni avaimet luovutetaan, minä muutan. 

Lapsellista: Tuon raksavisiitin jälkeen iski ihan hirvittävä vitutus. Elämässäni kun asiat tuppaa menemään aina vähän siihen malliin, että jos hiukankin iloitsen jostakin, niin sitten lyödään avarilla poskeen. Tämä on taas loistava esimerkki avarista. Olin viikonloppuna niin valtavan innoissani tulevasta muutosta. Avarilla poskeen ja nyt tuo innostus on muuttunut stressiksi ja ketutukseksi. Kiva tehdä muuttoa, kun en pysty edes kumartumaan tällä hetkellä, saatika sitten kantamaan mitään. Mikä helvetin opetus tässä jutussa nyt sitten taas piilee? Mikä hitto siinä on, että minulle lykätään näitä kantapääopiston oppeja ihan jatkuvalla syötöllä? Ymmärtäisin, jos olisin joku elämään kyllästynyt, kiittämätön negailija. Mutta, kun mä olen koko ajan niin pirun kiitollinen kaikesta. Tulee väkistenkin sellaisia lapsellisia miksi aina minulle -fiiliksiä. 

Pitäis, mutku ei: Kolmas pakkolomapäivä on kyllä vetänyt mielen nyt vähän maihin. Pääosin varmaankin siitä syystä, että raksakäynnin jälkeen minun olisi pitänyt olla hyperinnoissani. Mutku en ole. Parempi lopettaa tämä naurettava itsesäälissä möyrinnän raportointi nyt tähän ja yrittää kerätä itseni. Alan nyt jo huomaamaan, miten liikunnan puute vaikuttaa mielialaani. Ei kovin positiivisesti. 

Ps. Näissä buhuu koko maailma on Johannaa -vastaan fiiliksissä tuo Kaikkien aikojen kosinta -ohjelma on kyllä nyt ihan paras mahdollinen vaihtoehto. Buhuu – mä olen niiiiiiiiin yksin!!! Räkäposkella itkut kruunasi kyllä nyt tämän päivän.