Faktat pöytään
Päivän oppi: Välillä musta tuntuu, että en oo oppinut yhtään mitään!
Jalkaongelmien vuoksi jouduin ottamaan askeleen taaksepäin ja muuttamaan lenkkien osalta viikkosuunnitelmaa melkolailla radikaalisti. Karhunkierrokseen on 15 viikkoa, joten vielä on aikaa säädellä. Hommaa helpottaa se, että tavoitteena ei ole muuta kuin päästä maaliin aikarajan sisällä. Karhunkierroksen 31 kilometrillä aikaraja on 7 tuntia. Pitäisi riittää.
Enontekiö 2015
Koko homma alkaa nyt siis tavallaan ihan alusta. Pudotin kahdenkymmenen kilsan viikkopitkikseni viiteen kilometriin, jota lähden kasvattamaan joka viikko kahdella kilometrillä. Eli viime viikolla aloitin tuosta viidestä kilometristä, tällä viikolla pitkikseni on 7 km, ensi viikolla 9 km, sitä seuraavalla 11 km jne. Elikkäs vasta viikolla 14 pääsen jälleen juoksemaan tuota kahtakymmentä kilsaa seuraavan kerran. Melkoinen askel taaksepäin, mutta oman järkeilyni mukaan ainut tapa edetä, jotta ylipäätään pääsen juoksemaan Karhunkierroksella. Pallaksen osalta tämä säätäminen tosin aiheuttaa sen, että tuo 55 km juokseminen muuttuu koko ajan epärealistisemmaksi.
Pistetäänpäs vähän faktoja pöytään: Karhunkierroksen kisamatka on siis 31 kilometriä. Pallaksella pitäisi juosta 55 km, mikä on 24 kilometriä enemmän kuin Karhunkierroksella. Meikäläisen pisimmät lenkit tähän mennessä ovat puolimaratonin pituisia eli hieman reiska 21 km. 55 km-21 km = 34 km. Eli 22 viikon kuluttua pitäisi taivaltaa 34 kilometriä enemmän, kuin mitä olen tähän mennessä ikinä juossut. Ennen Karhunkierrosta en tällä suunnitelmalla yli kolmekymppisiä juokse. Mikäli siis haluan juosta ennen Pallasta kunnon pitkiksen eli noin 40 km (mikä nyt olisi kyllä pelkästään jo päänupinkin kannalta enemmän kuin tarpeellista), niin tuo juoksu pitäisi suorittaa Karhunkierroksen ja Pallaksen välissä. Kisojen välissähän on aikaa 7 viikkoa. Tuo pitkis pitäisi päästä juoksemaan kuitenkin niin, että olen palautunut riittävästi Karhunkierrokselta ja myös niin, että minulle jää riittävästi aikaa palautua pitkikseltä ennen Pallasta. Elikkäs aika tarkalleen Juhannusviikolla, jolloin minulle jää 3 viikkoa aikaa palautua Pallakselle. Aika hurjalta tuntuu, kun näitä räknäilee mielessään. Hurjalta tuntuu ajatus siitä, että ehdin juosta tuon yhden nelikymppisen vasta noin lähellä ennen Pallasta ja sitten jo pitäisi taivaltaa tuo 55 km. Tuntuisi turvallisemmalta, jos tuon maratonin mittaisen pitkiksen saisi testattua vähän aiemmin. No – aikaa Pallakseen on vielä 22 viikkoa. Paljon ehtii tapahtua sitä ennen.
Niin mitkä oli ne faktat? No faktat on ne, että yllämainitut kilometrimäärät on alkaneet pelottaa allekirjoittanutta niin perkuleesti. Fakta on myös se, että mä haluan päästä juoksemaan tonne Pallakselle niin perkuleesti. Pelko ja halu ottaa tässä nyt mittaa toisistaan. Viime vuonna lähdin Enontekiön Hettassa lenkille ja kipusin Jyyppärä nimiselle vaaralle. Samaan aikaan, kun pääsin vaaran päälle Nuts Pallas -kisan 125 km juoksijoita tuli maaliin Hettan keskustassa. Maalialueen kuulutukset kaikuivat Jyyppärän laelle asti ja siellä vaaran päällä pohdin, miten haluaisin itekin joskus kokea sen tunteen, kun pitkän taivalluksen jälkeen saapuu vihdoin maaliin.
Jyyppärän laella
Ilman näitä jalkaongelmia olisin menossa rinta rottingilla kohti Pallasta, mutta nyt alkaa rottingit putoilemaan. Suuruudenhulluus karisee sitä mukaa, kun päivät hupenevat. Pohdin jatkuvasti, luovutinko jo sillä hetkellä, kun päästin ensimmäisen epäilyksen häivähdyksen livahtamaan pääni sisälle. Oliko homma jo tuossa kohtaa taputeltu ja olisi vain järkevintä unohtaa koko Pallas saman tien? Toisaalta olen sen kaltainen ihminen, joka on taipuvainen uskomaan (=uskottelemaan itselleen), että mikä tahansa on mahdollista. Enkä ole luovuttaja. Kisaturistiksi ei oikein huvittaisi enää tällä kertaa lähteä, joten paree pysyä suuruudenhulluna. Kattellaan sitten heinäkuun 16. vedänkö hopeatoffeeta hotellihuoneessa vai tuntureilla.
Autenttista kuvamateriaalia Nuts Pallas 2015: Allekirjoittanut kisaturistina. Sinä aikana, kun Sekopääjuoksija taivalsi tuntureilla, meikä keskittyi pääasiassa tähän. Eli hopeatoffeeseen… Jos Nuts Pallas 2016 menee meikäläisen osalta taas kisaturistin hommiksi, niin ostan kymmenen pussia näitä ja vedän itteni sokerihumalaan!
PS. Olis kiva kuulla sellasia ”miten mahdottomasta tuli mahdollinen” -tarinoita elävästä elämästä. Vähän niinku tsemppaukseksi tälle mun suuruundenhullulle projektille.