Juhlamokkakansa

Olette varmaan kuulleet tarinaa Suomalaisista eläkeläisturisteista, jotka pakkaavat etelänlomalle matkalaukkuun paketin Juhlamokkaa ja ruisleipää sekä matkustavat ainoastaan kohteisiin, joissa ravintoloiden menut ovat suomeksi ja kaupassa pystyy asioimaan omalla kotimaisella, kunhan puhuu riittävän hitaasti ja tarvittaessa toistaa kaiken huutamalla hieman kovempaa. Olette varmaan myös naureskelleet tälle Suomalaisten junttiudelle. Niin minäkin olen. Olen naureskellut omille isovanhemmilleni, jotka matkustivat viettämään talvea kanariansaarille ruisleivät ja pannukahvipaketit kainalossa. Naureskellut sille Suomalaiselle seiftailulle, jossa milloinkaan ei kyetä irtautumaan totutusta. Naureskellut, kunnes jälleen kerran hotellin aamupalalla juon kuraveden makuista sotkua ja totean, etten kykyne hyvällä tahdollakaan kutsumaan tuota moskaa kahviksi. Sekopääjuoksija ottaa espresson ja kertoo sen maistuvan kahvilta lihaliemikuutiolla.

Onneksemme olemme varautuneet. Menemme hotellihuoneeseen, kaivamme matkalaukustamme paketin Brazil-kahvia ja hetken kuluttua huoneeseemme levittäytyy ihana tuoreen kahvin tuoksu. ”Täällä tuoksuu mun mummulalta” totean. Se tuttu ja turvallinen pannukahvin tuoksu on tallentunut jonnekin selkäytimeen. Kahvimukit kädessä istumme hotellin parvekkeella ja yhteen ääneen toteamme, että tästä eteenpäin kahvipaketti lähtee aina reissuun mukaan. Eläkeläisturistit olivat sittenkin ehkä oikeilla jäljillä. Mietimme onko tässä nyt käymässä niin, että olemme pikkuhiljaa muuttumassa isovanhempiemme kaltaiseksi? Pakkaammeko seuraavaan reissuun Juhlamokkapaketin kylkeen pussin Reissumiestä? Olemmeko vain askeleen päässä Kanariansaarista ja Suomibaareista?

Toisaalta, miksi ihmeessa juoda kuravettä, jos voi saada mummun pannukahvin tuoksun hotellihuoneeseen?