Mitä olen oppinut?
Päivän oppi: Ei tytön tarvitse olla aina niin vahva. Riittää, kun on hemmetin hyviä ystäviä.
Miten ihminen kasvaa henkisesti vahvaksi? Vahvaksi tullaan, kun elämä koettelee tai kun tehdään virheitä ja joudutaan kärsimään seurauksista. Kun elämä on epäreilua. Sitten vahvistutaan. Vai vahvistutaanko? Välillä olen miettinyt, että onko henkinen vahvuus loppujen lopuksi edes saavutettavissa. Ei ainakaan minulle, jos se tarkoittaa sitä, että mikään ei pahoita mieltäni tai särje sydäntäni. Onko henkisesti vahva yhtä kuin tunnoton? Mikäli näin on, niin en halua olla niin vahva sittenkään. Elämässäni on tapahtunut surullisia asioita ja niiden ansiosta en ole tullut pätkääkään vahvemmaksi, pikemminkin päinvastoin. Olen selviytynyt niistä, mutta vahvempi en ole. Olen herkempi.
Ehkä pitäisi puhua vahvaksi tulemisen sijaan oppimisesta. Olen oppinut iloitsemaan pienestä, oppinut arvostamaan terveyttä, oppinut olemaan kiitollinen niistä hetkistä, jolloin olen onnellinen. Olen myös oppinut, että oma vaisto on usein oikeassa, oppinut sen todellakin kantapään kautta. Oppinut, että kaikki ihmiset eivät ole vilpittömiä. Oppinut, että joillekin oma hyvä ajaa kaiken muun ohi. Olen joutunut opettelemaan olla katkeroitumatta, jotta en muuttuisi kyyniseksi. Olen joutunut opettelemaan luottamaan, opettelen yhä. Vaikeinta on ollut oppia olemaan katumatta. Sitä en ole vielä kokonaan oppinut.
Kaikkein eniten olen oppinut olemaan kiitollinen ystävistä. Heidän ansiostaan olen selvinnyt silloin, kun elämä on opettanut jotain sellaista, joka olisi voinut jäädä oppimatta. He ovat takoneet järkeä päähäni, silloin kun se on päästäni kadonnut, ohjanneet oikeaan suuntaan. Heidän kanssaan olen saanut olla Jokke vaan, nauraa täysillä silloin, kun naurua ei olisi mistään muualta löytynyt. Saanut täysin rikkinäisenä olla ehjä hetken. Ja hetki hetkeltä rikkinäinen on korjaantunut, tullut ehjäksi. Olen tosi ehjä nyt. Vahvemmaksi en ole tullut tälläkään kertaa, mutta niin hiton paljon olen oppinut.
www.youtube.com/watch?v=1TTHKT680ds