Päivän oppi: Nopeasti kuluu etanan päivät!
Karhunkierros oli ja meni. Näin jälkikäteen tuntuu kuin elämä olisi kiitänyt ohi hetkessä. Lähinnä sellainen fiilis, että nytkö se jo meni ja että haluaisi päästä uudelleen. Reissusta jäi ihan hirvittävästi hampaankoloon. Toisaalta tein ihan tietoisen päätöksen startata matkaan puolikuntoisena ja lääkekuurilla, joten on melko turhaa suomia itseään enää. Se oli tuollainen päivä ja tuollainen juoksu, joten se siitä. Sitä paitsi on pelkästään positiivista, että Karhunkierros jätti jotain hampaankoloon. On sitten ainakin motivaatiota taas reenailla.
Seuraavana kalenterissa häämöttää heinäkuun puolivälissä juostava Nuts Pallas. Jo heti Karhunkierrokselta maaliin saavuttuani oli selvää, että Pallaksen viisvitonen tulee alenemaan 26 kilometriin. Karhunkierroksen ja Pallaksen välissä on vaivaiset seitsemän viikkoa, joten on pakko myöntää realiteetit. Meikäläisen rahkeet eivät vielä hyvänäkään päivänä riitä yli viiskymppiselle. Pallaksen kakskutosella nousumäärä on lähes triplat Karhunkierrokseen verrattuna, joten veikkaan tuon lyhyemmänkin matkan olevan minulle ihan riittävä haaste.
Pienen nöyrtymisen jälkeen mielessä oli selkeähköt sävelet. Yritetään ottaa Pallaksella revanssi Karhunkierroksesta ja sen jälkeen suunnataan katse tiukasti kohti Kolia ja lokakuussa juostavaa Vaarojen maratonia. Arpaonni ”suosi” ja sain paikan Vaarojen 43 kilometrille. Vaarojen maratonhan on tunnetusti se ”the polkuraasto” Suomessa. Ryläykseltä, jos rämpii maaliin voi kai jo hieman taputtaa itseään olalle. Näillä aatoksin palasin Karhunkierrokselta kotiin. Tarkoituksena oli lepaillä viikko ja tämän jälkeen palailla poluille ja crossfittiin. No eipä mennyt tämä(kään) homma suunnitelman mukaisesti ja taas ollaan hivenen telakalla urheiluhommista. Suunnitelmat onnistui tällä kertaa torpedoimaan muurahainen. Kyllä vain, luitte oikein! MUURAHAINEN!
Tämä tappajamuurahaisen hyökkäys tapahtui lauantaina puutalkoissa. Jossakin kohtaa puupöllejä kantaessani huomasin ranteessani kusiaisen (=oikea termi on ilmeisesti Viholainen) ja ennen kuin ehdin hätistää sen pois, mokoma pisti minua. Saamari sentään, kuinka ilkeästi tuo pisto polttaa. Ranteen pistokohtaan nousi saman tien melkoinen pahkura, joka lähti leviämään nopeasti. Olen todella allerginen ötököiden puremille muutenkin, joten ajattelin tuon olevan vain normaali reaktio pistoon. Illalla turvotus oli levinnyt jo myös peukaloon ja kämmenselkään ja melkein kyynärtaipeeseen asti. Sunnuntaina menin apteekkiin kysymään neuvoa ja siellä kehotettiin ottamaan kyypakkaus. Pitäisi kuulemma lähteä helpottamaan saman tien. Kyypakkauksella ei ollut mitään vaikutusta. Iltaan mennessä turvotus oli kivunnut jo kyynärpään yli eikä antihistamiinikaan tuonut asiaan mitään helpotusta. Käsi oli ihan pingottunut, kuuma ja punainen. Silti olin edellen sitä mieltä, että kyseessä on vain minulle normaali allergiareaktio, joka kyllä sitten laskee aikanaan pois. Sekopääjuoksija sen sijaan alkoi jo olla himppuisen huolissaan tilanteesta ja kehotti useaan otteeseen marssimaan lääkäriin. Maanantai aamuna alkoi sitten jo itseänikin hieman jänskättää, kun tuntui että turvotus vain kipuaa ylöspäin. Mitäs sitten, jos se menisi kainaloon asti? Niinpä varasin ajan lääkärille ja hyvä niin. Diagnoosina imusuonitulehdus ja kotiin antibioottikuurin kanssa. Muurahainen oli onnistunut tuikkaamaan myrkkynsä verenkiertoon ja sieltä pöpö oli lähtenyt kulkemaan eteenpäin. Matkalla tosiaan hyvää vauhtia kohti kainaloa ja sen imusolmukkeita.
Että semmosta settiä tällä kertaa. Kusi(ais) tunnelmissa ollaan siis jatkettu tälläkin viikolla 😀 Nyt antibiootit ovat onneksi jo alkaneet purra ja turvotus on lähtenyt laskemaan. Ketuttaa silti enemmän kuin paljon, että jouduin taas antibioottikuurille. Edellinen kuuri tuli syötyä vain vajaa kaksi viikkoa sitten, joten nyt on myrkytetty kroppaa oikein tuplasti. Mutta eipä tässä nyt muitakaan vaihtoehtoja ollut, kuin vetää nappulat kiltisti naamaan ja odottaa, että tulehdus helppaa. Pallas lähenee kiihtyvällä tahdilla, joten toivottavasti tästä toivutaan nopsaan ja päästään jo kohta takaisin poluille.
Eniten tässä kaikessa mietityttää kuitenkin se, että mitä tapahtuu seuraavaksi, kun kohtaan muurahaisen? Voiko polkujuoksija pelätä muurahaisia?!? Jotakin pienoista ironiaa olen taas havaitsevinani tässäkin insidentissä. Noh, vähintäänkin tunnen tästä eteenpäin suurta kunnioitusta muurahaisia kohtaan…
Kuvien muurahaiset eivät liity tapaukseen (kuvat lainattu www.mtv.fi).
