Päivän oppi: Pysy positiivisena. 

Tyngäksi jääneen kotirataultran ja polvikivun jälkeen asetin itseni viikon liikuntakieltoon. Kahta ratsastuskertaa lukuunottamatta pudotin kaiken muun urheilun pois. Keskityin ainoastaan lihashuoltoon, tein pitkiä venyttelyitä, putkirullailua ja lepäilin. On aika selvää, mikä aiheuttaa polvikivun. Vasemman jalan ulkoreisi on aivan tukossa. Tuon ulkoreiden putkirullaus saa näkemään tähtiä, joten joku kiristää nyt ja pahasti. Juoksijan polvihan syntyy *”reiden ulkopinnalla sääriluun ja lonkan välillä kulkevan IT-jänteen kiristymisestä ja hankauksesta polven ulkosivun luisiin rakenteisiin. Jänne liikkuu jalan koukistusliikkeen aikana edestakaisin polven ulkosyrjän nivelnastan yli.” Elikkäs veikkaanpa vahvasti, että tuo kiristynyt IT-jänne se meikäläistäkin kiusaa. Se mikä tuon IT-jänteen on saanut kirraukseen onkin sitten kysymysmerkki. Itselläni on kaksi veikkausta. Joko suttasin reiden jumekseen kahden tunnin kuntopyöräsessiollani, jonka suoritin pari päivää ennen tuota kotirataultraa tai sitten jäisellä pohjalla juokseminen veti jalan jumiin. Niin tai itse asiassa veikkauksia on kymmeniä… Teinhän mä meinaan päivää ennen kotirataultraa noita boxihyppyjäkin melkoisen setin ja sitten oli myös se juoksun aikana suoritettu ilmaveivi, minkä jälkeen tuo polvikipu alkoi… Hmmm. Spekuloinnin määrä kuluneen viikon aikana on ollut taas megalomaaninen. Mistä tää johtuu ja mihin tää johtaa –aatokset ovat vallanneet päänupin ja it-jänteen lisäksi myös mieli on ollut kireä kuin vielunkieli. En ole ollut kovin miellyttävää seuraa.

Maanantaina palasin normaaliin treenirytmiin ja kävin myös fysioterapissa valittamassa jälleen kerran uutta vaivaa. Fyssari varmaan kohta leimaa mut luulotautiseksi ja passittaa mäkeen ongelmieni kanssa. Tuntuu, että joka käynnillä mulla on uusi murhe, jonka kanssa tahitaan. No onnekseni fyssarillani riittää kärsivällisyyttä ja hän paneutuu huolella tällaisen moniongelmaisen auttamiseen. Eilen tarkasteltiin nilkkojeni liikkuvuutta. Kävin nimittäin pari viikkoa sitten tsekkauttamassa asellustani fysioterapeutilla joka on erikoistunut tukipohjallisiin. Hänen tuomionsa oli se, että askelluksessani ei ole ongelmaa ja tukipohjallisten tarvetta ei ole, mutta nilkkani ovat todella jäykät ja niiden liikkuvuutta pitäisi saada parannettua. Niinpä eilen paneuduttiin nilkkojeni liikkuvuuteen Movement Mapin avulla. Movement Map on nimensä mukaisesti lattialla oleva karttamatto, johon on piiretty eräänlainen kompassi ja mittaviivoja. Minun tehtäväni oli asettaa toinen jalka kompassin keskipisteeseen ja tämän jälkeen tukijalka puolittaisessa kyykyssä kurottaa toisen jalan varpaat kompassin eri pisteisiin niin pitkälle kuin mahdollista siten, että tukijalan nilkka, polvi ja lonkka pysyy linjassa. Homma tehtiin molemmilla jaloilla ja karttaan merkittiin tarrat niiden pisteiden kohdalle, joihin asti pääsin kurottamaan. Tarrojen avulla pystyttiin sitten vertailemaan nilkkojen liikkuvuuseroja. Samalla tarkkailtiin myös miten nilkka-polvi-lonkka linjaus pitää. Useinhan polviongelmat juontavat juurensa jostakin muualta kuin polvesta. Erityisesti puutteet lantion/lonkan ja nilkan toiminnallisessa liikkuvuudessa ja asennon hallinnassa heijastuvat polveen. Tällöin polvi on vain ikäänkuin kivun ulostulopiste ja varsinainen ongelmakohta piilee jossakin ihan muualla.  

Kotiläksyinä fyssarilta sain nipun erilaisia kehonpainoharjoituksia, joiden avulla parannetaan keskivartalon hallintaa sekä vahvistetaan lonkkien, polvien ja nilkkojen oikeaa linjausta. Liikkeet ovat varsinaisia tuskanhien kirvoittajia, meikäläisellä on niiden kanssa melkoisesti puserrettavaa. Harjoituksissa oli mukana mm. sivulankut toinen jalka ilmassa. Siinäpä kerrassaan kakkamainen liike. Normaalia lankkupitoa on kyllä tullut tehtyä lisäpainon kanssa ja ilman, mutta sivulankut olen jättänyt laiskuuksissani tekemättä. No, näiden kakkamaisuuksien kanssa on nyt paree tulla sinuiksi jos mielii vielä juoksentelemaan. 

Tiistaina kävin tekemässä ensimmäisen lenkkini kotirataultran jälkeen. En ole varmaan ikinä jännittänyt lenkille lähtiessä yhtä paljon. Päätin heti alkuunsa, että vaikka menisi kuinka hyvin, juoksisin ihan maksimissaan puoli tuntia ja jos taasen pientäkin polvikipua ilmaantuisi, lopettaisin juoksemisen saman tien. Nyt ei ole muuta vaihtoehtoa kuin malttaa mielensä. Jos polvi alkaa kipuilemaan uudelleen, se tietää pidempää juoksutaukoa. Parempi siis juosta tässä kohtaa liian vähän kuin liian paljon. Muutenkin treenisuunnitelmaa on nyt rukattava siihen suuntaan, että jätän pitkikset pois ja juoksen sen sijaan viikon aikana useamman lyhyen lenkin. Jos polvi pysyy oireettomana, niin sitten lisään pikkuhiljaa lenkkien pituutta. Aika tuntuu loppuvan kesken. Tässä kohtaa pitäisi painella jo kunnon pitkiksiä. Mutta eipä tässä muutakaan voi.  

Tiistain lenkki oli kuitenkin onneksi hyvä lenkki. Tosi hyvä lenkki! Muutama onnenkyynel vierähti poskelleni, kun pääsin kotiin. Polvi ei sattunut ja juoksu oli puhdasta nautintoa. Eilisen kaltaisten lenkkien takia juoksen. Kun kohdalle osuu tuollainen päivä, että juoksu kulkee ja meno on vaivantonta, niin fiilis on jotain mitä on vaikeaa sanoin kuvata. Se on ehkä yksi puhtaimmista onnen tunteista, jonka koen. Tarve juosta on vain niin syvällä minussa. 

Tällähetkellä minulla ei ole mitään varmuutta pääsenkö ensi kesänä juoksemaan Karhunkierrokselle. Pallaksella juokseminen alkaa tuntua koko ajan epärealistisemmalta. Minulla on ollut niin paljon vastoinkäymisiä jalkojeni kanssa, että ajoittain meinaa iskeä epätoivo. Karhunkierrokseen on aikaa 103 päivää. Tuo 103 tuntuu niin vähältä. Yritän kuitenkin pysyä positiivisena. Kunnon puolesta homma ei tule olemaan ongelma. Nyt pitää saada vain paikat kestämään. Olen tehnyt itseni kanssa sellaisen sopimuksen, että mikäli en pääse juoksemaan Karhunkierroksella ja Pallaksella, murehdin sitä vasta sitten, kun kisapäivät koittavat. Siihen asti yritän kaikkeni. 

Talvi teki comebackin Poriin ja mieli halajaa juoksemaan ihan hirmuisesti. Sen tietää siitä, että menipä minne tahansa, niin koko ajan miettii kuinka ”siistiä täällä olis juosta”. Eilen kävimme Ahlaisten Onnenkoskella kuvailuretkellä. Maisemat olivat pelkkää postikorttia ja vähän kyllä harmitti, että lenkkarit jäivät kotiin. Toisaalta oli myös kiva kävellä pitkin metsäpolkua ja pysähtyä rauhassa kuvailemaan maisemia. Ei aina tarvitse olla juoksemassa. Välillä voi juoda termarikahvit auringonpaisteessa ja käydä halailemassa puita. Lenkille ehtii sitten myöhemminkin. Hyvin ehtii vielä!

*Juoksijan polvea kuvaava teksti lainattu  http://www.juoksija-lehti.fi/Harjoittelu/Terveysjavammat/Juoksijanpolvi.aspx