Päivän oppi: Climp that goddamn mountain. 

Tähän vuoteen olen halunnut lähteä haasta itsesi ja koe uutta -asenteella. Life is short ja silleen. Uudet kokemukset pitävät mielen virkeenä ja buustavat myös itsetuntoa, kun huomaa että sitähän selviää kaikenmoisesta ja osaa vaikka mitä, kun vain yrittää. Tällaisten uusien kokemusten ei tarvitse olla mitään isoja juttuja. Tuossa ylläolevassa Jack Kerouacin sitaatissa kehotetaan ”kiipeämään vuorelle”. Mielestäni tämä ei nyt (välttämättä) tarkoita konkreettisesti mitään Mount Everestin valloitusta. Pienetkin jutut, itsensä ylittämiset ja rohkeus yrittää jotain uutta ovat niitä vuoriamme. Kiipeillään niille mahdollisimman usein. 

Esimerkiksi viime viikolla opettelin ihan itte kutomaan sileää- ja patenttineulosta. Major itteni ylitys meikäläiselle, jonka peukalo on juurtunut niin syvälle keskelle kämmentä kuin vain on mahdollista. Mä vaan en oo käsityöihmisiä. Viimeisin aiheeseen liittyvä muisto on lukioajalta, kun päätin ommella itselleni bilemekon. Lopputulos oli se, että isäni, seurattuaan sadatteluani ja hampaiden kiristelyäni, teki lopulta mekkoni puolestani valmiiksi. Että isän tekemässä mekossa sitten bilettämään…. Sen jälkeen en ole paljoa kädentaitojani esitellyt. En osaa, en pysty, en yritä. Nyt kuitenkin jostakin kumman syystä tuli fiilis, että en mä nyt niin käsi voi olla. Tai vaikka olisinkin, niin voin opetella vähemmän kädeksi. Niinpä hankin puikot ja lankaa ja aloin nyhertämisen. Juubituubin ihmeellinen maailma onneksi tarjoaa opetusvideoita aiheesta kuin aiheesta, joten nytpä osaan kutoa oikeaa ja nurjaa sekä jonkinmoista patenttineulosta. Neulos on tosin aivan hirveän näköistä, mutta who cares? Ainakin osaan ja pystyn, kun yritän. Ja voi kuinka hyvä mieli tuosta klomppisesta silmäpakoja sisältävästä neuleenpätkästä tulikaan. Nii-i vanha viisaus pätee klomppisen neuleen lisäksi aika moneen asiaan elämässä. Mitään et saa, jos et edes yritä. 

No jottei tämä nyt menisi pelkäksi ompeluseuraksi, niin palaudutaanpas takaisin otsikon aiheeseen eli Room Escapeen. Nimittäin tämän ”koe uutta” -asenteen hengessä osallistuimme viime viikolla sekopääjuoksijan kanssa Porin Room Escapeen. Room Escape on ”Tosielämän pakopeli, jossa olet lukittuna huoneeseen, josta Sinun tulee yrittää paeta tehtäviä ratkomalla ja johtolankoja keräämällä ennen ajan päättymistä.” (www.roomescapepori.com) 

En halua kirjoittaa itse pelistä sen enempää, koska en luonnollisestikaan halua pilata kenenkään elämystä. Pelistä nauttii eniten, kun kaikki tulee yllätyksenä. Kerron seuraavassa ainoastaan omista fiiliksistä huonepaossamme. 

Kuva: www.roomescapepori.fi

Lähdin Room Escapeen hivenen jännittyneenä. Ajatukseni oli se, että jos homma on meikäläisestä kiinni, niin huoneeseen jäädään. En nimittäin pidä itseäni mitenkään erityisen välkkynä ja kaikenlaiset pulmanratkaisut saavat aivoni ylikierroksille. Jotenkin näin itseni huoneessa seisomassa suu auki ja päässäni soivan ”aivoissa liikkuu – ei mitään, ei mitään, ei mitään….”. Tästä huolimatta olin kuitenkin hyperinnoissani. Se, että ei ollut oikein hajuakaan, mihin on menossa, oli jotenkin älyttömän kutkuttavaa. Tällaisia juttuja pitäisi olla enemmän elämässä. 

Pelin alettua ensimmäinen minuutti meni noissa ”aivoissa liikkuu – ei mitään fiiliksissä”, mutta sitten peli tempasi mukaansa. Ajan ja paikan taju katosi ihan tyystin ja tunti kului hetkessä. Yllätyksekseni en ollutkaan ihan pahvi, vaan itseasiassa aivot toimivat yllättävänkin skarpisti. Sekopääjuoksijan kanssa olimme tosi hyvä tiimi. Molemmat pysyivät rauhallisina ja siinä kohtaa, kun toisella sakkasi, toisella välähti. Oli tosi palkitsevaa, kun sai tehtävän ratkottua ja pääsi pelissä eteenpäin. En muista milloin viimeksi joku juttu olisi tempaissut noin totaalisesti mukaansa. Niin hassulta kuin se kuulostaakin, niin tämä, jos mikä on täydellistä aivonollausta. Tunnin jälkeen oli jotenkin uudesti syntynyt olo. Se kuuluisa flow-tila oli saavutettu. 

”Flow-tila on mielentila, johon pääsemme, kun haastamme itsemme tekemään asioita oman osaamisemme äärirajoilla. Tässä mielentilassa aika ja paikka unohtuvat. Tekemiseen keskitytään täydellisesti ja teot sekä ajatukset tuntuvat virtaavan luontaisesti ilman omaa aktiivista osallistumista. Tässä tilassa on helppo tuntea itsensä onnistujaksi.” 

Ja se pako – no me tahimme viimeisen tehtävän parissa, kun aika loppui kesken eli emme onnistuneet pakenemaan. Tuo kirpaisi ehkä sekunnin, minkä jälkeen oli vain ihan mahti fiilis. Älyttömän hauskaa, virkistävää, uutta ja mielenkiintoista. Tuo yllä oleva kuvaus flow-tilasta on lainattu www.roomescape.fi sivulta ja kuvaa täydellisesti sitä fiilistä, mikä pelin aikana syntyi. Oli todellakin helppoa tuntea itsensä onnistujaksi, vaikkemme paossamme aivan onnistuneetkaan.

Suosittelen Room Escapea lämpimästi ihan jokaiselle. Tehtävät ratkeavat varmasti nopeammin hieman isommalla porukalla ja tämä onkin kaveri- tai työporukoille ihan loistava ohjelmanumero illanistujaisiin (en kuitenkaan suosittele menemään humalassa), mutta kannattaa ehdottomasti mennä kokeilemaan myös kahteen pekkaan. Tunnelma säilyy tiiviimpänä, mitä vähemmän on lusikoita sopassa. Pariskunnille erityisesti lämmin suositus. Tosi kivaa vaihtelua perinteiselle leffa- tai ravintolaillalle. 

Room Escapeja löytyy tällä hetkellä Porin lisäksi ainakin Helsingistä, Jyväskylästä, Tampereelta, Turusta, Lahdesta, Rovaniemeltä, Oulusta ja Vaasasta. 

Menkää!!!!