Madeira Island Ultra Trail aka MIUT starttaa pisimmällä 115km matkallaan tänään keskiyöllä. Me joudumme odottamaan omaa starttiamme vielä huomiseen. 42 km mittainen Marathon lähtee liikkeelle klo 11 saaren keskiosista. Matka alkaa kahdella kunnon nousulla. Heti startista kivutaan Chão do Areeirolle ja laskeudutaan Ribeiro Frioon. Tälle 12,2km alkupätkälle nousua kertyy 550m. Tämän jälkeen alkaa reitin tunkattavin osio. Ribeiro Friosta Poisoon on matkaa vain 3,8km, mutta nousua tälle pätkälle kertyy huikeat 485m. Tämän jälkeen reitti on laskuvoittoista. Koko 42km pätkälle nousua kertyy maltilliset 1200m. Lähes kaikki nousu kivutaan alun 15 kilometrillä, minkä jälkeen ”rallatellaan” alaspäin. Koko reitille kertyykin laskua yhteensä tuplat nousumäärästä eli yhteensä 2400m. Maalissa Machinossa on oltava viimeistään klo 23.

Tänä vuonna kisassa on mukana yhteensä vain 6 Suomalaisjuoksijaa. Eilen torstaina aloitimme kisafiilikseen virittäytymisen ompelemalla juoksureppuihimme Suomen liput.  Olemme yrittäneet metsästää itsellemme kissojen ja koirien kanssa Suomen lipun värisiä tiimipaitoja, löytämättä niitä mistään, joten liput toimittavat tiimipaitojen virkaa tällä kertaa. Illalla kävimme Machinossa ilmoittautumassa ja noutamassa numerolappumme. Ilmottatumisjono oli pitkä ja äänekäs. Osallistujia kisassa on yhteensä 45 eri maasta, joten tunnelma oli melko kansainvälinen. Tuli epätodellinen fiilis. Oikeastiko ollaan mukana täällä? Mukana ilmottautumisessa piti olla passin lisäksi juoksureppu, johon kiinnitettiin maaliintulochippi. Numerolappu puolestaan sisältää väliaikapisteiden chipin. Ilmottautumisessa kyseltiin hotellin tiedot ja case of emergency numerot ja jaettiin juoksijoiden starter kitit. Materialistit hykertelivät onnessaan, kun pussukoihin oli pakattu kisapaidan ja buffin lisäksi juoksulippis. Vielä shoppailut MIUT kaupassa ja nyt on kotiintuomisina iso kasa kisasälää. 

Ilmottautumassa
Ilmottautumisen jälkeen käytiin kuuntelemassa pressitilaisuus, jossa esiteltiin kisan elite runnerit. Tänä vuonna kisassa on mukana mm. Ranskalainen Xavie Thevenard, joka on ensimmäisenä urheilijana saavuttanut Ultra Trail du Mont-Blanc:in ”grand slamin” voittamalla kaikki kisan matkat sekä UTMB:n ennätyksen haltija Francois D’Haene. Muutaman hetken tulin pohtineeksi sitä, mitä teen täällä näiden huippujuoksijoiden joukossa. Kunnes yksi eliterunnereista totesi, että hänen tarkoituksensa on nauttia matkanteosta, haastaa itseään ja päästä maaliin mahdollisimman nopeasti. Silloin tajusin jälleen kerran, että minähän olen tekemässä täällä ihan täsmälleen samaa. Haastamassa itseäni sillä tasolla jolla nyt olen ja pyrkimässä maaliin niin nopeasti kuin se minulle on huomenna mahdollista. Olen täällä vain ja ainoastaan tutkimassa omien kykyjeni äärirajoja. Vertailu kehenkään muuhun on täysin turhaa. En osaa yhtään ennustaa millainen huomisesta päivästä tulee, kuinka paljon nautin ja kuinka paljon joudun venymään oman kapasiteettini yli. Harva asia maailmassa saa hykertelemään enemmän innostuksesta kuin tuo tuntematon. Ehkäpä olen siis aivan oikeassa paikassa.

Kuva: MIUT

Pressitilaisuuden jälkeen pidettin vielä lyhyt briiffaus osallistujille, jossa käytiin läpi reitti kahden videon avulla ja kerrattiin tärkeimpiä turvallisuushuomioita matkan varrelle. Kuten todettua, en osaa kauheasti ennakoida, mitä huomiselle päivälle on luvassa. Reitin laskuvoittoisuus voi helposti erehdyttää luulemaan, että matka taittuu helposti alamäkeen rullaillen. Oma alamäkijuoksutekniikkani on totaalisen olematon ja entuudestaan tiedän, että siinä kohtaa, kun jalat ovat loppu, alamäkeen meneminen on huomattavasti paskamaisempaa kuin ylämäkeen. Alamäet ovat tappoja etureisille ja sitä mukaa, kun etureidet vetävät tukkoon, alkaa yleensä ilmaantua myös polviongelmia. Myöskään reitin teknisyydestä minulle ei ole paljoa tietoa. Uskoisin sen olevan kuitenkin pääsääntöisesti melko juostavaa pohjaa. Olen viime päivät kärsinyt pienoisesta akillesjänne- ja pohjevaivasta, joten hieman jännittää miten jalat tulevat kestämään. Tuntuu, että pohkeessa on joku krooninen jumitustila, joka ei tunnu helpottavan millään. Ollaankin yritetty ottaa nämä kisaa edeltävät päivät hyvin rauhallisesti ja pyritty välttelemään mäkien tunkkaamisia. Huomenna sitten nähdään, miten paikat kestävät. Lämpötila jännittää myös. Ylhäällä vuoristossa voi olla hyvinkin viileää, mutta sehän ei ongelmaksi muodostu. Sen sijaan alempana lämpimässä ja auringon porotuksessa juokseminen mietityttää. Kroppa ei ole vielä yhtään tottunut lämpimässä juoksemiseen. Keskiviikkona kävimme 4 kilsan aamulenkillä auringonnousun aikaan ja vissyä pukkasi jo tuolla pikapyrähdyksellä melkoisesti. Nestettä on ainakin varattava mukaan runsaasti. 

Reitin profiili. 

Hotellihuoneemme on tällähetkellä kuin pommin jäljiltä. Kisavarusteita on riipin raapin pitkin sänkyä ja pöytiä. Pitkän arpomisen jälkeen meinaan lähteä matkaan tutuilla ja turvallisilla Salomonin Wings Pro -kengillä. Hokan Speedgoatit olivat pitkään ykkösvaihtoehto, mutta akillesjännevaivan takia katsoin parhaaksi valita isomman dropin Sallut. Pienoinen ongelma ilmaantui numerolappujen kiinnityksen kanssa, kun kisajärjestäjä ei tarjonnut ollenkaan hakaneuloja lappujen kiinnittämiseen. Niinpä kiertelimme äsken rantakadun kaupat läpi niitä metsästäen. Alkoi jo vaikuttaa siltä, että koko saarelta ei mokomia löydy. Lopulta hotellimme vieressä olevasta naisten muotiputiikista löytyi pelastus. Ihana rouva antoi meille kasan hakaneuloja ja vieläpä ilmaiseksi. Nyt riittää hakaneuloja muihinkin kisoihin. Kaikki alkaa olkaa valmista huomista varten.

Ohessa vielä uunituore video, jossa käydään reitti läpi. Videolla 115 km reitti kokonaisuudessaan, meidän osuutemme siis viimeiset 42 km. 

Kisan nettisivujen kautta pystyy mitä todennäköisimmin seuraamaan etenemistämme väliaikapisteiltä toiseen. Pitäkäähän peukut pystyssä, että huominen taipaleemme on yhtä onnekas kuin tämän päiväinen hakaneulojen metsästys.