Päivän oppi: Joskus väärät valinnat vievät meidät oikeaan paikkaan. 

Pöö! Täällä vaihteeksi. Blogitauko venähti ja venähti ja viime päivinä onkin tullut pohdittua melkoisesti sitä, mihin suuntaan tämä blogi kulkee? Onko se tullut päätepisteeseensä vai olisiko vielä pointtia jatkaa sen matkaa?

Selailin läpi vanhoja postauksiani ja oivalsin miten paljon tämän blogin kirjoittaminen on ollut minulle itseni terapioimista, oman sieluni hoitoa. Alunperin blogini idea oli jakaa ajatuksiani ja näkökulmia ravinnosta ja liikunnasta. Jossakin kohtaa suunta kuitenkin muuttui melkoisen henkilökohtaiseksi avautumiseksi. Asia joka ei ollut millään tavalla tietoinen valinta, eikä näin jälkeenpäin ajatellen ehkä kovin järkeväkään. Väistämättä käy nimittäin mielessä, mitä minusta ajatellaan ja tulee tarve selitellä. Toisaalta noilla hetkillä tuo avautuminen oli minulle jollakin tavalla välttämätöntä. Se miksi tein sen julkisesti johtuu varmaan hyvin pitkälti siitä, että olin padonnut niin paljon asioita sisälleni, että edes osa niistä oli pakko saada ulos jollakin keinoin. Ehkä se oli jotain avunhuutoa, tapa kertoa, että kaikki ei ole ihan niin loistavasti kuin yritän ulospäin uskotella. En tiedä, selittelyä tämäkin ehkä. Joka tapauksessa jokainen kirjoitus korjasi minua. Paljon jäi julkaisemattakin, mutta jokainen teksti vei minua eteenpäin. Pikkuhiljaa muutuin taas omaksi itsekseni, Johannaksi jälleen. Blogin aloittamisen jälkeen matkan varrelle mahtui niin paljon. Uskomattoman tyhmiä reittivalintoja ja meni aivan liian paljon aikaa tajuta eksyneeni totaalisesti. Aivan liian paljon aikaa löytää takaisin oikealle reitille. Mutta sinne kuitenkin löysin. 

Olen pohtinut asioiden tarkoitusta paljon, kirjoittanutkin siitä pariin otteeseen. Yhä enemmän olen nyt sitä mieltä, että asioita tapahtuu tarkoituksella. Väärät polut voivat lopulta viedä täysin oikeaan paikkaan. Matka voi olla pitkä ja eksyä voi monta kertaa. Ehkä perille pääseminen vaatii aina vähän harhailua. Olenko päässyt perille? Tuskinpa täysin, mutta tällä hetkellä tuntuu, että olen ainakin oikealla reitillä ja se tuntuu älyttömän hyvältä. Ehkä matkanteossa ei olekaan aina tarkoitus päästä perille asti, vaan tarkoitus onkin päästä vain oikeille reiteille ja välipisteille. Se, että on oikeassa paikassa ei aina välttämättä tarkoita sitä, että on päässyt perille. Se voi olla vasta pysähdyspaikka, välietappi ennen perille pääsemistä, mutta se on tärkeä etappi, hyvä etappi. Olen matkalla oikeaan suuntaan. Enää en kovin helpolla eksy. 

Jään pohtimaan vielä, miten blogini matka jatkuu, onko se välietapissa vai perillä? 

”Elämä on varjoa ja valoa, joskus se kyyneliin tiristää, silloin kun itkun kaulukset kurkkua kiristää. Elämä on sekoitus onnea ja surullisia vaiheita. Meil on täydellinen elämä. Täynnä laulun aiheita. Meil on täydellinen elämä.”

”Kun mä laitoin paperille kaiken minkä mä menetin siinä samalla mä myös surut puolitin. Kun mä laitoin paperille kaikki hölmöt pelotkin vihdoin laulaa ne myös ulos uskalsin.”

Suvi Teräsniska – Täydellinen elämä