Pakkolomalla – päivä 6

Päivän oppi: Älä ylianalysoi! 

Päivä 6:

”Kaikki tapahtuu tarkoituksella.” Vai tapahtuuko sittenkään?

Kuudentena saikkupäivänä olen kelaillut seuraavaa: Olen viimeiset puoli vuotta uskonut vakaasti siihen, että asioita tapahtuu tarkoituksella. Oikeastaan olen aivopessyt itseni tuohon ajatukseen varsin tehokkaasti. Mutta mitä sitten, jos onkin niin, että millään ei ole mitään tarkoitusta, vaan asioita vain osuu randomisti kohdallemme? Mitäpä, jos kaikki surkeat sattumukset ovatkin vain yksinkertaisesti paskaa mäihää, ilman mitään sen suurempaa merkitystä? Puu kaatui myrskyssä autoni päälle vain sen takia, että oli myrsky, laho puu ja paska mäihä. Ei sen takia, että universumi olisi yrittänyt herättää minua elämäni pahimmasta valveunesta. Sydämeni särkyi vain sen takia, että oli tyhmä, hyväuskoinen Johanna ja todella paska mäihä. Ei sen takia, että osaisin jatkossa elää hetkessä ja arvostaa onnea. Eläinlääkäri teki hevoseni lähes hengen maksaneen hoitovirheen, vain sen takia, että oli taitamaton eläinlääkäri ja jälleen se paska mäihä. Ei sen takia, että universumi yritti toistamiseen herättää minua siitä samaisesta valveunesta. Ja kylkiluuni katkesi vain yksinkertaisesti sen takia, että on tämä uskomattoman paska mäihä! Ei mistään muusta syystä. Mitä, jos paska tapahtuu ilman yhtään mitään tarkoitusta? Tai ehkäpä se on omissa käsissämme millaisen tarkoituksen luomme paskalle mäihällemme, eikä se ole mikään korkeamman käden ennalta päättämä tarkoitus. Tämänkertaisen paskan mäihän tarkoitus ei ole minulle vielä auennut miltään osin. Siihen asti kunnes se aukenee, annan tämän olla vain ja ainoastaan sitä mitä se on. Paskaa mäihää! 

Edit: klo on nyt 3.42 yöllä ja uni ei tule. Oivalsin juuri jotakin. Kaikki tuo edellä mainittu paska mäihä onkin itse asiassa ollut käsittämättömän hyvää mäihää. Puu kaatui autoni päälle, mutta onneksi minä ehdin ulos autosta juuri ennen. Sydämeni särkyi onnekseni, koska jossakin on minulle jotain paljon parempaa. Eläinlääkäri teki pahan hoitovirheen ja on onni, että hevoseni selvisi hengissä. Tipuin leuanvetotangolta tuolin kulmaan ja pari kylkiluuta katkesi. Onneksi, koska olisinhan voinut tippua tuolin kulmaan myös selkärangalleni. Kelatkaa mikä hyvä mäihä x 4! Ehkä paskan mäihän ainoa tarkoitus onkin oppia näkemään asioita toisenlaisesta perspektiivistä. 

puheenaiheet ajattelin-tanaan

Pakkolomalla – päivä 5

Päivän oppi: Raitis ilma on pakollista!

Viidenteen saikkuaamuun heräsin huonosti nukutun yön jälkeen. Kolmiolääkkeiden pökerryttävä vaikutus alkaa ilmeisesti lientyä, sillä tähän mennessä niiden ottamisen jälkeen nukkumatti on tullut hyvinkin nopsaan. Nyt ei tullut. Oli vain huono asento, jota en oikein kyennyt muuttamaan paremmaksi. Hankalaa, kun ei voi oikein pyöriskellä sängyssä, kuten normaalisti tuollaisena unettomuusyönä tekisi. Toisaalta tässä kohtaa tuollainen uneton yö ei paljoa häiritse, kun eihän tässä tarvi olla päiväsaikaan yhtään pirteänä. Pelkkää lepäilyä koko oleminen tällä hetkellä. 

Niinpä päätin aamupalan jälkeen lähteä ulos kävelylle. Tekipä hyvää päästä raittiiseen ulkoilmaan. Tosin loppumatkasta olo oli vähän liiankin raikas ja palasin kämpille aivan umpi jäässä. Kävelylenkkini pituus oli 5 kilometriä ja aikaa sen taapertamisen meni tunti ja vartti. Normaalisti juoksen tuon samaisen matkan alle puolessa tunnissa, joten tämän päivän vauhdilla ei kauheasti päässyt hiki tulemaan. Päinvastoin! Matka oli kaiken lisäksi alusta loppuun melkoista pelkokerrointa, koska tiet olivat koko matkalta enemmän tai vähemmän jäässä. Kieli keskellä suuta köpöttämistä. Hävetti vähän oma meno. 

Kylki kestää kävelemistä hyvin, tosin nyt illan mittaan sitä on särkenyt hivenen normaalia enemmän. Voi olla, että tuo matka (tai siis aika) oli vielä vähän liian pitkä. Kävelemässä aion kyllä silti käydä, sillä huomaan heti tuon pienenkin liikunnan positiiviset vaikutukset mielialaani. Hirveästi olisi tehnyt mieli kokeilla juoksemista, mutta järki toimii sentään vielä sen verran, että ymmärsin sen olevan mahdotonta. Tuo juoksukaipuu johti kuitenkin matkan aikana yhteen älynväläykseen. Tulin nimittäin siihen tulokseen, että voisin ottaa tavoitteeksi maratonin juoksemisen. Katsotaan nyt sitten, onko tämä jotain lääkehöyryjen aikaansaamaa sekoilua ja hautautuuko tuo idea kyljen parannuttua. Tässä vallitsevassa mieletilassa on nimittäin hyvin helppo keksiä kaikenlaista, kun antaisi lähes mitä vaan, jos voisi liikua normaalisti. No lupaan raportoida hylkäänkö idean vai pyrinkö oikeasti toteuttamaan sen. Uuden vuoden 2015 lupauksena tulee joka tapauksessa olemaan se, että alan jälleen juoksemaan säännöllisesti. Juoksu on minun kroppani aineenvaihdunnan kannalta ihan älyttömän positiivinen juttu. Ja päänupin kannalta vielä positiivisempi. 

 

hyvinvointi mieli ajattelin-tanaan