Päivän oppi: mielikuvitus on lahja, käytä sitä. 

Päivä 4:

En tiedä pitkäiskö tätä nyt kirjoittaa? Todennäköisesti ei. Seuraava nimittäin vaatii pari tunnustusta. Mutta koska tässä nyt ollaan kolmiolääkkeiden vaikutuksen alaisena, niin laitetaan vaikka sen piikkiin. Ehkäpä tämä tarjoaa vinkin jollekin muulle totaalisen tylsistymisen kourissa möyrivälle.

Neljäs pakkolomapäivä oli nimittäin ollut hyperankea. Jotenkin aamusta asti olin ihan down. Ei auttanut eilinen yritys laittaa asioita perspektiiviin. Jotenkin tuntuu, että on ihan liikaa aikaa kelailla. Liikaa aikaa käydä mielessään läpi niitä asioita, joita olen juossut viimeisen vuoden karkuun olemalla jatkuvasti menossa. Katsoin itseäni peilistä ja totesin näyttäväni Quasimodolta. Miten voi ihmisen ryhti mennä neljässä päivässä totaalisen kasaan? Linkutin kyttyrä selässä vessaan ja mietin, että nyt on pakko tehdä jotain. Päätin lähteä kävelylenkille. Tai siis kävelylle. Tässä nyt mitään lenkkejä tehdä, kun naapurin mummutkin etenevät minua nopeammin. Katsoin ulos. Kaatosade ja jäiset kadut. Ei ehkä järkevää lähteä meikäläisen tuurilla luistelemaan ulos. Siispä sohvalle mököttämään.

Ja siinäpä sitten mökötin. Meni tunti ja toinenkin. Huomasin kuinka tylsistyminen muuttui passivoitumiseksi. Ei enää napannut tehdä mitään. Tätä menoa meikä makaisi koko sairasloman ajan kattoa tuijotellen. Tällä hetkellä paikallaan olo on kaikkein helpointa. Ja koska sohvalta ylös nouseminen vaatii edelleenkin melkoisia kommervenkkejä, niin mielummin vain makaan paikallani. Kuolen tylsyyteen!!!

Tässä kohtaa se tunnustus. Tai no eipä tämä nyt mitään maailmoita mullistavaa ole, mutta ilmeisesti kuitenkin asia, jota pitäisi jollakin tapaa häpeillä. Nimittäin Tinder. Meikä on siellä! Tai no kai siellä nyt kaikki ovat? Miksi ihmeessä eivät olisi? Mä olin alussa henkeen ja vereen Tinderiä vastaan ja sitten selkäranka napsahti sekunnissa, kun yksi kaveri hehkutti sitä hauskaksi. Nyt olen sitä mieltä, että kaikkien sinkkujen on oltava Tinderissä. On sitä nyt ainakin hyvänen aika sentään kokeiltava. Tärkeintä vain on, ettei sitä ota niin vakavasti. Mä olen ainakin repinyt kavereiden kanssa kyseisestä sovelluksesta ihan hervottomasti huumoria irti. Joku alko- ja krapulalukko Tinderissä kyllä voisi silti hyvä olla. Just saying….

No miten Tinder nyt liittyy tähän meikäläisen pakkoloman nelospäivän tylsistymisfiilikseen? Tavallaan on hyvin omituista, että se liittyy, sillä olen ollut jo pidemmän aikaan ihan kyllästynyt koko sovellukseen. Taisin siis olla varsin epätoivoisissa fiiliksissä, kun koko Tinder tuli minulle ylipäätäänsä mieleeni. Olen noudattanut Tinderin suhteen alusta asti yhtä periaatetta. Minä en laita viestiä yhdellekään miehelle. Tämä johtuu siitä, että teoriani mukaan miehet eivät vastaa, mikäli nainen viestittää ensin. Joo, en jaksa edes alkaa puolustelemaan teoriaani…. No tämän päivän tylsyysfiiliksissäni ajattelin, että laitan teoriani koetukselle ja alan lähettämään viestejä parhaille matcheilleni. Ei kauheesti hävittävää, kun ei paljoa haittaisi, vaikka joka ikinen deletoisi minut pois. Ja jos joku vastaisi, niin kuluupahan sitten perjantai-ilta edes jotenkin. Mulla on nimittäin käynyt siinä mielessä mäihä, että (lähes) kaikki Tinder-matchini ovat olleet hyviä tyyppejä ja mitään törkyviestejä en ole vielä kertaakaan saanut. Tinder onkin ollut enemmänkin sellaista mukavaa ajanvietettä. Kaikki treffitkin ovat olleet kivoja. Ei siis mitään negatiivista sanottavaa. 

Ja eikun näpyttämään. Lähetin moi:) -viestin yhteensä 13 miehelle. Kaikki olivat siis matcheja, joiden kanssa en ole aiemmin viestitellyt. Tarkoitus oli laittaa viesti useammallekin tyypille, mutta tässä kohtaa puhelin alkoi laulamaan. Yhdeksän vastasi ja ainakaan vielä tähän mennessä kukaan ei-vastanneista ei ole vielä deletoinut minua. Siis mitä hittoa? Mun teoria ammuttiin nyt ihan kerta heitolla alas. Eikö se nyt sitten olekkaan niin, että miehet pitää aloitteen tekevää naista tyrkkynä? No lopputulos oli se, että meikä on viestitellyt sormet krampissa koko illan. No what a hell. Meikäläisen perjantai oli ainakin loppujen lopuksi tosi hauska. Itse asiassa pelkkää positiivista sanottavaa. Fiksuja, mielenkiintoisia tyyppejä ja mulla ei ollut enää yhtään tylsää. Menkää nyt hyvät tylsistyneet sinkut Tinderöitsemään, jos ette vielä ole. Meikä menee vetämään kipulääkkeet naamaan ja nukkumaan. Tiedättekö muuten, että ihminen pystyy nukkumaan kahdeksan tunnin yöunet liikahtamatta milliäkään. 

Päivän oppi: Pitäis kelailla vähemmän

Päivä 3:

Positiivista: Kontrolliröntgenissä näkyi, että ilma keuhkoissa ei ollut lisääntynyt. Tämä tarkoittaa mitä todennäköisimmin sitä, että se ei enää lisäännykkään. Lääkärin mukaan ensimmäiset 3 viikkoa ovat pahoja ja tämän jälkeen olo alkaa helpottaa. Saikkua tuli 4.1. asti, jolloin otetaan jälleen kontrollikuvat ja päätetään jatkosta. Olen aika vakaasti päättänyt, että palaan töihin 5.1. Lääkärikäynnin jälkeen mieli oli hetken ihan positiivinen. Kysyin ”lupaa” kävelylenkeille, koska kävely luonnistuu ihan hyvin. Lääkärin vastaus oli, että voin vaikka pelata lentopalloa, jos siltä tuntuu. No ei ihan ensimmäisenä volleyballit mielessä, mutta helpottavaa tietää, että voin liikkua edes jollakin tavalla. Täytyy vain olla liukastumatta. 

Pönttö sekaisin: Kävin töissä opastamassa tuuraajia töissäni. Tai siis yritin opastaa kolmiolääkepäissäni. Selityksistäni ei varmaankaan ottanut mitään selvää. Fiilis oli lähinnä se, että olisin halunnut tehdä kainalopieruja, ilveillä, kutittaa tuuraajia ja naureskella. Siis ihan hervoton olotila. Aika hiton hyvät lääkkeet mulla. 

Koti: Kävin tsekkaamassa raksalla missä vaiheessa kämppäni on. Se on valmis!!!! Yksi kaappi kylppäristä asentamatta ja loppusiivous tekemättä. Olin mielissäni, mutta en innoissani. Isä ehdotti, että pitäisikö muuttoani lykätä, kunnes pystyn ajamaan autoa. Voin kertoa, että sillä sekunnilla, kun kämppäni avaimet luovutetaan, minä muutan. 

Lapsellista: Tuon raksavisiitin jälkeen iski ihan hirvittävä vitutus. Elämässäni kun asiat tuppaa menemään aina vähän siihen malliin, että jos hiukankin iloitsen jostakin, niin sitten lyödään avarilla poskeen. Tämä on taas loistava esimerkki avarista. Olin viikonloppuna niin valtavan innoissani tulevasta muutosta. Avarilla poskeen ja nyt tuo innostus on muuttunut stressiksi ja ketutukseksi. Kiva tehdä muuttoa, kun en pysty edes kumartumaan tällä hetkellä, saatika sitten kantamaan mitään. Mikä helvetin opetus tässä jutussa nyt sitten taas piilee? Mikä hitto siinä on, että minulle lykätään näitä kantapääopiston oppeja ihan jatkuvalla syötöllä? Ymmärtäisin, jos olisin joku elämään kyllästynyt, kiittämätön negailija. Mutta, kun mä olen koko ajan niin pirun kiitollinen kaikesta. Tulee väkistenkin sellaisia lapsellisia miksi aina minulle -fiiliksiä. 

Pitäis, mutku ei: Kolmas pakkolomapäivä on kyllä vetänyt mielen nyt vähän maihin. Pääosin varmaankin siitä syystä, että raksakäynnin jälkeen minun olisi pitänyt olla hyperinnoissani. Mutku en ole. Parempi lopettaa tämä naurettava itsesäälissä möyrinnän raportointi nyt tähän ja yrittää kerätä itseni. Alan nyt jo huomaamaan, miten liikunnan puute vaikuttaa mielialaani. Ei kovin positiivisesti. 

Ps. Näissä buhuu koko maailma on Johannaa -vastaan fiiliksissä tuo Kaikkien aikojen kosinta -ohjelma on kyllä nyt ihan paras mahdollinen vaihtoehto. Buhuu – mä olen niiiiiiiiin yksin!!! Räkäposkella itkut kruunasi kyllä nyt tämän päivän.