Päivän oppi: Crossfittaaja ei vähilla hiilareilla treenaa. 

Kantapääopistossa on viimeaikoina (jälleen kerran) suoritettu vähän ääliömäisiä ihmiskokeita ja sen ansiosta hivenen korjattu (jälleen kerran) omia käsityksiä. Eli tässäpä malliesimerkki siitä, kun kantapääopiston priimusoppilas tietää tasan tarkkaan, miten ei pitäisi toimia ja siitäkin huolimatta toimii juurikin niin. Kuin ei pitäisi… 

No minkälaisista ihmiskokeista on kysymys ja miten niiden johdosta päädyttiin korjaamaan omia käsityksiä? Peruutetaanpas hivenen ajassa taaksepäin. Kuten olen kertonut noudatin useita vuosia vähähiilarista ruokavaliota. Hiilarit oli saatanasta ja silleen. Homma toimi kuin unelma silloin, kun ainoastaan ratsastin. Sitten aloin juoksemaan. Kumma kyllä homma toimi edelleenkin kuin unelma eli jaksoin hyvin lenkkini 6-15 km/6 kertaa viikossa. Sitten iski väliin Johannan näivettymiskausi, jolloin mieli oli murheinen ja paino putosi aivan liian alas. Pahimman läpi rämmittyäni tuli juoksun rinnalle punttitreenit. Edelleen mentiin vähillä hiilareilla. Painoa oli onneksi tullut joitakin kiloja lisää, mutta silti homma rupesi kusemaan. Rasvaprosenttini oli varmaan alhaisempi kuin koskaan eli peilikuva oli varsin miellyttävä, mutta sitten kroppa lakkasi toimimasta. Kuukautisia ei kuulunut moneen kuukauteen. Tässä kohtaa heräsin ja lisäsin hieman hiilareita ruokavaliooni. Varsin pienillä hiilarimäärillä silti edelleen mentiin. Punttitreenit kuitenkin kulkivat eli energiaa riitti. Samoin juoksulenkit sujuivat kuin unelma. Mitään väsähtämistä ei ollut havaittavissa, hormonitoiminta vain oli sekaisin. Juu pikkujuttuja…. 

Kesällä aloitin Crossfitin. Tässä kohtaa ymmärsin lisätä hiilaria ruokavaliooni. Hidasta hiilaria ennen treenejä ja nopeaa heti jälkeen treenin. Käytännössä tämä tarkoitti vaikkapa riisikakkuja ennen treeniä ja jotain kuivahedelmää treenin perään. Lisäksi söin treenin jälkeisellä aterialla bataattia, riisiä, hirssiä tai quinoaa. Hyvin usein myös iltapuuroa hirssistä ja gluteenittomista kaurasta. Silti hiilarimäärät olivat treenaajalle edelleen kohtuu pieniä, mutta minulle aiempaan verrattuna kuitenkin paljon. Tämän lisäksi pidin viikossa myös yhden karkkipäivän, jolloin oli lupa herkutella eli hiilarimäärät nousivat normipäivää huomattavasti korkeammalle. No mitäs tapahtui? Crossfit treenit kulkivat, mutta plumpsista, yhtäkkiä vyötärölle oli ilmaantunut kunnon jenkkikset ja paino oli muutenkin noussut useita kiloja. Olin ihan hoo moilasena, että mitä hittoa nyt tapahtuu. Meikä ei meinaan yleensä vyötärölle rasvaa kerää. Kaikki menee niin sanotusti reisille eli hanuri ja reidet on meikäläisen kropan vararavinnon paikka. Ketutti melko tavalla. Miten tämmösillä treenimäärillä ja ruokavaliolla voi olla mahdollista kerryttää rasvaa kroppaansa? Jos vedän 4 Crossfit-treeniä viikossa, juoksen, ratsastan ja teen tallihommat, niin miten hitossa voin lihota? Hetken mietittyäni tajusin, että ongelman ydin taitaa piillä vuoden takaisessa. Kroppaa taisi tulla sotkettua vähillä hiilareilla treenatessa sen verran huolellisesti, että nyt se jemmaa kaiken itselleen mitä irti saa. Kilppariarvot on minulta pariin otteeseen tsekattu ja arvot on normikokeissa näyttäneet hyviltä. Tosin sen valossa, mitä olen aiheesta lukenut en menisi vannomaan etteikö kilppariarvoissanikin voisi olla hivenen häikkää. Vähähiilarinen ruokavalio yhdistettynä kovaan treeniin kun tuppaa sotkemaan kilpirauhasen toimintaa varsin tehokkaasti. 

Tässä kohtaa treeni vielä kulki. Kuva Riku Kuparinen

No mitäs tekee Johanna? Ollaanhan kuitenkin kantapääopistossa you know, joten luvassa ei ole mitään kovin suurta neronleimausta. Kaiken yllä mainitun tiedostaen (ja siitä huolimatta) päätän vetää hiilarit ihan minimiin. Jenkkikset saa luvan lähtee nyt! 

Mitä tästä sitten seuraa? Sitä mukaan, kun kropan glykogeenivarastot ehtyvät alkaa treeni tökkiä. Ei vaan yksinkertaisesti jaksa vetää täysillä. Crossfitissä tehdään paljon korkean intensiteetin intervallityyppistä treeniä ja nimenomaan tämä treenimuoto ja vähähiilarinen ruokavalio eivät toimi yhdessä. Jaksan vielä tehdä voimaosiot kunnialla läpi, mutta siirryttäessä sykettä nostavaan lopputreeniin loppuvat paukut. Normaalisti treenissä väsähtäminen tulee pikkuhiljaa. Nyt se tulee saman tien. Jo ekasta burpeesta lähtien tuntuu tosi pahalta. Yhden päivän lopputreenin teen varmaan puolet hitaammin kuin muut, pelkällä tahdonvoimalla ja päädyn makaamaan jalat pystyssä matolle. Kroppa on totaalisen piipussa. Tallihommiin joudun tsemppaamaan itseni kybällä, koska fiilis on lähinnä se etten jaksa nostaa heinänkorttakaan. Ratsastaa jaksan juuri ja juuri, kun ohjelmassa on pelkkiä käyntimaastoja. Vastaavanlaista kropan uuvahdustilaa en ole milloinkaan kokenut. Vedän sisulla neljät crossfit treenini läpi ja käyn myös juoksemassa. Kumma kyllä lenkki kulkee silti kuin unelma ja päädyn juoksemaan melkoisia vauhtilenkkejä hyvällä fiiliksellä. Muuten olo onkin sitten lähinnä sitä luokkaa, että haluan kaatua sängynpohjalle. Energiaa ja kiinnostusta ei riitä mihinkään muuhun. Jo se, että pitäisi laittaa itsensä ihmisten ilmoille kelpaavan näköiseksi ja olla sosiaalinen tuntuu ylivoimaiselta. 

Kuoleman treeni, kun paha olo ei ollut hyvää. Kuvaaja Riku Kuparinen 

Päädyn siis tilanteeseen, jossa joko hyväksyn jenkkikseni tai sitten vedän paskoja treenejä vähillä hiilareilla, olen lopen uupunut ja sotken kroppaani vielä vähän lisää. Niin tyhmä en minä(kään) sentään ole, että valitsisin tuon jälkimmäisen vaihtoehdon. Niinpä vedän sunnuntaina kunnon hiilaritankkaukset ja maanantaina sairaan hyvät crossfit -treenit. Aika konkreettinen fiilis siitä, miltä tuntuu treenata täysillä glykogeenivarastoilla. Mahtava olo! 

No miten tässä on nyt sitten korjattu omia käsityksiä? Elin pitkään sillä ajatuksella, että hiilareita pitää karttaa kuin ruttoa. Tämä ajatus on toki tässä matkan varrella jo korjaantunut, mutta vasta nyt sain ihan konkreettisen esimerkin siitä, mitä tapahtuu kun yrittää tempoa korkean intensiteetin treenejä läpi vähillä hiilillä. Hehku niin sanotusti lakkaa ja se lakkaa hyvinkin nopsaan. Vähähiilarinen ruokavalio toimii tietyissä tapauksissa. Se sopii sohvaperunalle ja kohtuullisesti liikkuvalle. Toimii varmasti myös pelkkää voimatreeniä tekevälle silloin, kun halutaan karsia rasvan määrää kehosta. Olen lähtökohtaisesti yhä sitä mieltä, että hiilarit tulee ansaita. Toisaalta tässäkin pitää huomioida henkilökohtaiset erot. Toisten kroppa ”sietää” hiilareita paremmin kuin toisten. Minun kroppani tykkää tällä hetkellä (omista hölmöilyistäni johtuen) jemmata kaiken itseensä. Haastena onkin nyt löytää sellainen hiilarimäärä, joilla treeni kulkee, mutta jenkkikset eivät kasva. Karkkipäiville siis hyvästit ja niitä kuuluisia hyviä hiilareita ruokavalioon. Mitään pastoja ja ruisleipää en kuitenkaan edelleenkään ole aikeissa alkaa mättämään eli Post-it lappujeni mukaisella ruokavaliolla taivalletaan. Se on kuitenkin selvää, että oman jaksamisen kustannuksella en meinaa enää mennä eli meikä liikkuu jatkossa kahvallisena mallina, jos valita pitää. Treeneissä on edelleenkin pääasiana se, että minulla on kivaa. Voipuneena ei ole hauskaa olla. Niinpä päätän tämän ihmiskokeen todeten sen idioottimaiseksi. Kantapääopisto kuittaa ja menee häpeänurkkaan… 

Olli Sovijärvi on kirjoittanut aiheesta fiksusti http://ollisintegrallife.com/2012/05/30/vhh-paleo-ja-korkean-intensiteetin-urheilu-tie-uupumukseen/