Kantapääopistossa

12.9.2014 hymyileoletupea

Syö mitä tahansa -päivä

Päivän oppi: Pidä mielessä, että vaikka karkin syöminen on kivaa, niin loppujen lopuksi ajatus karkin syömisestä on aina jotain vähän parempaa, kuin se varsinainen syöminen.

Kuva: www.buzzfeed.com

Kesälomani kakkosjaksolla lanseerasin elämääni jotain käänteentekevää. Nimittäin syö mitä tahansa -päivän. Syö mitä tahansa päivän idea on antaa itselle lupa herkutella yhtenä päivänä viikossa mitä tahansa, niin paljon kuin haluaa. Eli kyseisenä päivänä terveysintoilija siirtyy syrjään ja tilalle astuu sokerihiiri ja mättömaakari, joka kahmii suuhunsa kaiken haluamansa. Mikä parasta, tämä kaikki tapahtuu ilman pisaraakaan huonoa omaatuntoa.

Ajatus syö mitä tahansa -päivään lähti kesälomani ykkösosion jälkeen. Tuo surullisen kuuluisa kesäloma part ykkönenhän johdatti meikäläisen huonoille teille. Neljän päivän humalaputkea, karkkia, jätskiä, hotelliaamiaisia, mättöä. En juurikaan miettinyt mitä suuhuni laitan. Kahden viikon loman jälkeen olinkin sitten pienoisen massanlisäyksen ohessa joutunut melkoiseen sokerikoukkuun. Joku saattaa nyt ajatella, että eihän tuossa nyt ole mitään. Normaalia kesälomaherkuttelua ja miksi pitäisi kontrolloida syömisiään niin tarkoin. No meikäläisen tapauksessa pitää! Minä nimittäin syön PALJON! Olen maininnut asiasta jo aiemminkin, mutta ihan toden totta vatsani vetää aivan käsittämättömiä määriä ruokaa. Kylläiseksi en tule hevillä. Kaikkien muiden ihmisten vakiolauseisiin kuuluu ”mä oon ihan täynnä”. Minulta moinen lause pääsee suusta lähes vain ja ainoastaan tekaistuna. En kehtaa myöntää, että en ole vielä lähimainkaan täynnä siinä vaiheessa, kun muut jo puhaltavat posket pullollaan pahaa oloaan. Niinpä jos lähtisin sille linjalle, että voin/saan syödä milloin huvittaa mitä tahansa, niin kohta vyöryisin sumopainijan kokoisena. Minun vatsani ei täyty mega-ateriasta tai puolikkaasta pitsasta, yksi karkkipussi tai suklaapatukka saa minut ainoastaan vihaiseksi. Meikä vetää jättikebabin tai perhepitsan, paketillisen jätskiä kerralla ja kaksi suklaalevyä yhteen hyömyyn. Ja tunnin päästä on taas nälkä. Eli noudatan ”ruokavaliotani” terveyspointtien lisäksi myös sen takia, että minun pitää voida syödä määrällisesti paljon. Post-it listani ruoilla myös pysyn kylläisenä pitkään ja kaupan päälle olen koko ajan todella energinen.

Kuva: www.premeditatedleftovers.com

Ennen kesälomaani olin siis elänyt varsin kurinalaisesti. Sokeri/mättö -herkuttelut olivat aika harvinaisia ja sen sijaan olin kehittänyt erilaisia ruokavaliooni sopivia herkkuja, jotka korvasivat hiilariherkkuja. Kun homma sitten lomalla lähti lapasesta ja sen jälkeen kärvistelin pahoissa sokerivieroitusoireissani aloin pohtimaan, että onko mitään järkeä kontrolloida syömisiään niin tiukasti? Ongelma oli kuitenkin siinä, että jos antaisin itselleni luvan, niin sitten mentäisiin rytinällä eli kohta kaapisin selkä vääränä suklaapatukoita mukaani karkkihyllyltä. Olen nimittäin ollut jo siellä. Elämässäni oli vaihe, jolloin söin karkkia ja suklaata joka ikinen päivä. Eikä se ollut hyvä vaihe. Joku keskitie hommaan pitäisi kuitenkin löytää. En ollut valmis enää palaamaan aikaisempaan tiukkaan linjaani, joten piti kehittää tapa pitää homma hanskassa edes jollain tapaa. Syntyi -syö mitä tahansa -päivä.

Kuva: www.iheartnaptime.net

Syö mitä tahansa -päivän idea on siis siinä, että yhtenä päivänä viikossa minulla on lupa syödä mitä tahansa. Muina päivinä noudatan normiruokavaliotani, eikä minulla ole lupaa syödä Post-it lappujeni ei-listalta mitään. Olen valinnut syö mitä tahansa päiväksi lauantain, koska tuolle päivälle ajoittuu useimmiten myös kaikenlaiset kekkerit ja ravintolaillalliset kavereiden kanssa. Näin voin huoletta syödä myös kaikki juhlaherkut ilmaa huonoa omaatuntoa. Tämä systeemi toimii kohdallani ihan loistavasti. Kun päänuppi tietää, että minulla on kerran viikossa lupa, niin minun ei tee muulloin edes mieli mitään. Ja jos tekeekin, kirjoitan viikon varrelta kaikki mieliteot lapulle ylös ja tiedän, että lauantaina saan halutessani kaiken.

Ensimmäinen syö mitä tahansa -päivä johti kohdallani totaaliseen ylilyöntiin. Toisaalta tämä oli pelkästään hyvä asia, koska tämän johdosta viimeaikaiset herkuttelupäiväni ovat olleet paljon maltillisempia. Mainitsin äsken tuosta kyvystäni syödä uskomattomia määriä. Ensimmäinen syö mitä -tahansa päivä on aika vankka todiste tästä. Vai mitä sanotte näistä? Ensiksi söin Buffan pizzan, siis kokonaan, yksin. Tuo pizzahan on ihan järkyttävän iso, halkaisijaltaan 40cm. Ko. Pizza on varmaan tarkoitettu koko perheen syötäväksi. Eipä ole perhettä, joten kyllähän se nyt yhden Johannan mahaan katoaa… Jälkkäriksi vedin pussillisen hopeatoffeita. Tosin kyseessä ei ollut mikään normi pussi. Olin nimittäin saanut kaverilta Tallinnan tuliaisina 350 gramman säkin suosikkiherkkujani. Sinne hävisi pussin sisältö, vain iso kasa kääreitä jäi todisteeksi tapahtuneesta. Jälkkärin jälkkäriksi pari Snickers patukkaa ja välipalaksi muutama saaristolaisleipä. Illalliseksi leivoin vielä banoffeepiirakan. Minun oli tehnyt tuota ällömakeaa banaani-toffeekakkua mieli jo pitkän aikaa ja nyt oli aika päästä maistamaan sitä. Hyi – aivan liian makeaa. Söin silti kakusta puolet… Voin kertoa, että nukkumaan mennessä olo oli kerrankin aika lailla täynnä. Ja tällä kertaa tuota ei tarvinnut todeta pätkääkään tekaistuna.

Kuva: www.maku.fi

Nyttemmin syö mitä -tahansa päiväni ovat olleet huomattavasti maltillisempia. Tiedän, että minun ei tarvitse yhden päivän aikana saada syötyä kaikkia maailman herkkuja. Voin syödä pussillisen karkkia tai jäätelöä, mutta minun ei tarvitse mättää koko päivää herkkuja naamaani. Alkuperäinen idea syö mitä tahansa -päivään lähti lukemastani Timothy Ferrissin 4 tunnin keho -kirjasta. Ferrissin kirjasta löytyy myös konkreettisia vinkkejä siitä, millä tavoin voi minimoida rasvan kertymisen syö mitä tahansa -päivänä. Hän esim. suosittelee unohtamaan herkuttelut vielä aamiaisella ja syömään proteiinipitoisen aamiaisen. Hän suosittaa myös mm. greippimehun juomista ennen herkuttelun aloittamista. Näistä cheat mealeista ym. hiilaritankkaus -päivistä on olemassa erilaisia variaatioita. Googlettamalla voi etsiskellä itselle toimivaa konseptia. Idea kaikissa piilee siinä, että jos kieltää itseltää kaiken, niin ylilyönti on jossain vaiheessa aika takuuvarmaa. Tällä systeemillä saa nauttia kaikessa rauhassa ihan luvan kanssa. Parempi herkutella yhtenä päivänä enemmän kuin joka päivä vähän (tai minun tapauksessani joka päivä paljon). Lisäksi alussa tehtyjen ylilyöntien jälkeen tajuaa hyvinkin nopeasti, että ajatus sokerimössöjen syömisestä on aina vähän parempi kuin se varsinainen syöminen. Mieliteot kaventuvat koko ajan. Itse asiassa olen todennut myös monen sokerimätöille tekemäni ”korvikkeen” olleen toden totta paljon parempaa kuin vastaava lisäainemömmöjä sisältävä versio. Mm. erilaiset raakakakut saattavat olla huomattavasti perinteisiä vehnä-/sokerimössökakkuja parempia. Ja myöskin olo omassa kropassa on niiden syömisen jälkeen parempi. Banoffeen sijaan taidankin siis leipaista seuraavaksi jotain aivan muuta. Huomenna minulla on taas luvassa syö mitä tahansa -päivä ja tällä hetkellä minulla ei ole mielessä oikeastaan mitään, mitä haluaisin välttämättä syödä. No ehkäpä saaristolaisleipää tekisi vähän mieli. Ja hopeatoffeeta….

Avainsanat: hyvinvointi, pohdintaa, ruoka

hyvinvointi mieli ruoka-ja-juoma

5.9.2014 hymyileoletupea

Kiusattu minä

Päivän oppi: Kukaan ei ansaitse tulla kiusatuksi. Ei kukaan!

Tämä on aihe, josta en puhu ääneen, koskaan, milloinkaan, en kenellekään. Siitä kirjoittaminenkin tuntuu todella vaikealta, koska yhä jokin osa minussa uskoo, että vika oli minussa. Oli oma vikani olla kiusattu.

Tällä hetkellä sosiaalinen media täyttyy kiusaamisen vastaisella kampanjalla, jossa julkisuuden henkilöt haastavat toisiaan kirjoittamaan paperilapulle haukkumasanoja, joilla heitä on kutsuttu ja sen jälkeen kumoamaan nämä jollakin positiivisella sanalla itsestään. Tämä kampanja on herättänyt paljon ajatuksia minussa. Ja koska tämä vuosi on ollut matkaa itseeni, niin ehkä on yksi matkanteon askel vihdoin myöntää ääneen, että olin kiusattu. Ehkä se ei teekkään minusta heikompaa, vaan vahvemman sittenkin?

Kiusaaminen alkoi ala-asteen kuutosluokalla. Minulla ei ole harmainta hajuakaa, mikä sen laukaisi. Kiusaaminen ei ollut missään vaiheessa fyysistä, vaan sanallista ilkeilyä luokkani poikien toimesta. Olin aina ollut enemmän sellainen kiltti ja hiljainen tyttö. Keskitien kulkija kaikessa, en hikari, enkä huonokaan. Kasin oppilas. Tulin hyvin toimeen luokan tyttöjen kanssa ja minulla oli myös muutama hyvä ystävä luokkakaverina. Ystävien kanssa saatoin olla kahden kesken varmaankin välillä todella ärsyttävä päällepäsmäri, mutta isommassa porukassa viihdyin paremmin taka-alalla. Minussa ei periaatteessa olisi pitänyt olla mitään erityistä/erikoista, johon tarttua. Mutta jostain syystä kuitenkin tartuttiin. Kiusaaminen paheni yläasteelle mentäessä. Muistan olleeni todella ahdistunut ja itkeneeni paljon. Kerroin asiasta äidilleni, mutta kielsin häntä ehdottomasti ottamasta yhteyttä luokanvalvojaan. Pelkäsin, että tilanne olisi vain pahentunut. Tiettyjen aineiden tunnit olivat täyttä piinaa johtuen siitä, että opettaja ei saanut luokkaan mitään kuria. Muistan mm. pelänneeni ruotsin tunteja niin paljon, että tärisin. Kiusaajat istuivat näillä tunneilla luokassa usein takanani ja huutelivat ilkeitä kommenttejaan. Yleensä kommentit olivat mitä sattuu heittoja, mutta oli piinaavaa jo pelkästään joutua huomion keskipisteeksi. Olisin vain halunnut olla rauhassa.

Olen blokannut tapahtuneesta aika paljon pois, mutta pari kommenttia ja tapausta on piirtynyt mieleeni. Ala-asteella minua haukuttiin tekohymyksi. En tiedä miksi. Ehkä hymyilin teennäisesti jossain luokkakuvassa? Siis ala-asteella!!! Ala-aste ikäinen lapsi murehtimassa omaa hymyään! Vuosikaudet hymyilin huulet visusti puristettuna yhteen ja mahdollisimman lievästi, jotten vain näyttäisi teennäiseltä. Jossakin vaiheessa eräs poika haukkui minua jatkuvasti ”sivusilmäksi”. Tämän johdosta inhosin isoja silmiäni ihan yli kaiken pitkän aikaa. Yksi mieleeni jäänyt tapaus on erään englannin tunnin alusta, kun eräs tarkkikselta luokallemme siirtynyt poika työntää käteeni lapun ja sanoo ”tässä on lista, miksi me sinua inhotaan”. Luojan kiitos en lukenut lappua, vaan heitin sen pois. Tuon lapun aiheuttama paha mieli kouraisee yhä vatsan pohjaa. Niin miksi te minua inhositte? Siitä kysymyksestä oli todella vaikea päästä eroon. Tuo lappu ei olisi aikanaan antanut mitään vastausta asiaan ja tuskin olisi mikään mukaan, koska sitähän kiusaaminen on, tekoja ilman selitystä. Kiusaajalle se on varmaan jonkinmoista ajanvietettä, kevyttä läppää ja kukkoilua. Mutta kiusatun elämän se muuttaa perusteellisesti. Jättää selkärankaan uskomuksen siitä, että minussa on joku vika, minä olen jollakin tavalla outo. Se vaikuttaa itsetunnon lisäksi aivan kaikkeen. Tapaan toimia sosiaalisissa tilanteissa, siihen miten luottaa ihmisiin, miten reagoi saamaansa palautteeseen. Minusta kiusaaminen muokkasi ihmisen, joka on aina vähän varuillaan. En halua joutua arvostelun kohteeksi tai valokeilaan. Se muokkasi myös ihmisen, joka pyrki miellyttämään kaikkia. Meni pitkään ennen kuin pystyin olemaan eri mieltä asioista muidenkin kuin ihan läheisimpien ihmisten kanssa.

Kiusaaminen loppui kahdeksannella luokalla, kun mittani tuli täyteen. Tuossa vaiheessa luokallani oli yksi poika, jonka hampaissa olin erityisesti ollut. Aloin antaa samalla mitalla takaisin. Jokaisesta ilkeästä kommentista heitin yhtälailla inhottavan kommentin takaisin. Kiusanteko loppui melkolailla siihen. Rippileirikesän jälkeen yhdeksännelle luokalle siirryttyämme tapahtui varmaan myös jo pienoista aikuistumista. Tilanne rauhoittui ja olin jo oppinut pitämään puoleni. Lukioajasta minulle on jäänyt lähes ainoastaan onnellisia muistoja. Varmaan osasin arvostaa saamaani koulurauhaa. Ympärilläni oli ihana joukko ystäviä. Lukiossa kasvoin ihmisenä ja uskalsin olla oma itseni vihdoin.

Elämäni ei ole ollut missään mielessä pelkkää karkkipäivää. Silti en haluaisi muuttaa siitä paljoakaan. Tuon kiusattuna olemisen haluaisin silti deletoida. Se on vaikuttanut minuun niin syvästi. Minä uskoin pitkään ansainneeni kiusaamiseni. Niin epäloogiselta kuin se kuulostaakin. Usko siitä, että olen ruma ja omituinen asui minussa kauan. Noista luuloista ei kukaan muu minua auttanut pääsemään irti. Minun on itse pitänyt oppia ymmärtämään, että olen oikeasti aika mahtava tyyppi. Kiusaajiani kohtaan en ole ollut missään vaiheessa katkera. En usko, että he tiedostavat aiheuttamaansa pahaa oloa. En myöskään ole missään vaiheessa ajatellut, että he olisivat pahoja ihmisiä. Enkä edes kaipaa selitystä enää. Tänään pohdin, mitä positiivista kiusaamisesta jäi käteen? Jäikö yhtään mitään? Miten voisi jäädä? Hetken, kun pohdin niin ymmärrän, että jäipä kuitenkin. Olen kiltti ihminen ja kiltimpi vielä, koska minua kiusattiin. En koskaan milloinkaan halua aiheuttaa toiselle pahaa mieltä, satuttaa sanoilla tai muutenkaan. Jos se tekee minusta heikon ja miellyttämishaluisen, niin olkoon se hintana. Mielummin kiltti kuin kiusaaja.

Avainsanat: pohdintaa

puheenaiheet ajattelin-tanaan