Polkujuoksua Joutsijärvellä

Päivän oppi: Jos jokin asia nostaa hymyn huulille, se ei voi olla kovin huono idea. 

Päätin jatkossa kirjoittaa raportit kaikilta pidemmiltä polkulenkeiltämme. Tämä siksi, että itse ainakin kaipaisin enemmän tietoa alueemme polkujuoksureiteistä. Jaetaanpa näitä omia kokemuksia siis täällä, jos joku muu sattuu haeskelemaan kertomuksia Lounais-Suomen polkujuoksumestoista.

Alkuun on todettava, että polkujuoksijalle Pori on merkittyjen reittien suhteen melkolailla surkea paikka. Yyteri toki tarjoaa mahtavia lenkkimaisemia ja Porin metsässä pääsee juoksemaan helpoille metsäpoluille, mutta siihen se sitten melkolailla jääkin. Kun ei kuitenkaan joka viikonloppu haluaisi samaa reittiä tablata, niin Porista on pakko lähteä pois, mikäli haluaa pituutta ja haastavuutta lenkkeihinsä. 

Menneenä viikonloppuna aikomuksemme oli suunnata Reitti Satakunnan Noormarkun reitille. Aikomus kuitenki tyssäsi heti alkuunsa, kun kartasta havaittiin, että ko. reitti menee lähes yksinomaan teitä pitkin. Vähän katoaa polkujuoksun idea. Lisäksi Reitti Satakunnan infosivut ovat niin kertakaikkisen susipaskat, että vähemmästäkin lähtee retkeilyinnostus. Mitään kunnon karttaa ei sivuilta löydy ja kokonaisuus on muutenkin varsin sekava. 

Niinpä muutimme suunnitelmaa ja päädyimme juoksemaan lenkkimme Kullaan Joutsijärvelle. Sekopääjuoksija oli varoitellut reitin hankaluudesta ja kivikkoisuudesta jo aiemmin, mutta ajattelin, että kyllä mä siellä pärjään, kun Seitsemisissäkin selvisin. Matkaan lähdettiin Tammen parkkipaikalta. Joutsijärven retekilyreitti on ympäri kierrettynä kokonaisuudessaan 27 kilometriä. Tarkoitus ei ollut kuitenkaan kiertää koko reittiä, sillä matka olisi vielä tässä vaiheessa minulle hivenen liian pitkä. Lisäksi olimme liikkeellä sen verran myöhään, että valo olisi loppunut kesken. Sovittiin, että juostaan fiiliksen mukaan jotain 15km ja 20km väliltä ja käännytään takaisin sitten, kun siltä tuntuu.

Ei kun matkaan. Reittiä lähdettiin kiertämään itään päin eli vastapäivään, mikä näin jälkikäteen ajateltuna oli ehkä vähän huono ratkaisu. Myötäpäivään kiertäen reitti olisi nimittäin ollut hieman helppokulkuisempaa. Sen sijaan nyt päästiin heti kättelyssä rytyyttämään pitkin kivikkoisia metsäpolkuja. Niitä olikin tällä Joutsijärven reitillä melkoisesti. Helppokulkuisia pätkiä oli reitin varrella loppujen lopuksi aika vähän ja se kyllä heijastui juoksuvauhtiin. Jos Seitsemisen reitit olivat haastavia, niin Joutsijärven polut olivat jotain vielä haastavampaa. Kivikkoa ja liukkaita pitkospuita oli rutkasti. Kiviä oli polulla paikoin niin paljon, että kokematonta juoksijaa alkoi jo hirvittämään. Jälleen kävi mielessä, että jos täältä selviän pois ehjin nahoin se on pienoinen ihme. Jotenkin sitä sitten kuitenkin osasi asetella koipensa kivien väliin ja koikkelehtia eteenpäin taittamatta nilkkojaan. Meikäläisen eteneminen kivikossa oli paikoin aika hidasta, sen sijaan sekopääjuoksija kirmaili taas kepeästi edellä ripeää vauhtia. 

Ensimmäiset viisi kilometriä juoksu maistui puulta. Tuntui, että kunto on ihan paska ja eteneminen oli jotenkin todella tuskaista. Tämän jälkeen kuitenkin kroppa heräsi ja matka alkoi taittumaan mukavasti. Reitti kulki 4 kilometrin jälkeen pitkän matkaa Joutsijärven rantaa pitkin. Kauniita maisemia, joista ehti nauttia pitkospuita kävellessä. Niitä olikin reitin varrella taas melko paljon ja koska niiden juoksemisesta ei voinut edes haaveilla, matkanteko hidastui ajoittain melkoisesti. Tätä se polkujuoksu kuitenkin luonnostaan on, meno ei ole tylsää ja tasavauhtista, kun vaihteleva maasto asettaa haasteita etenemiselle.

Reitin erkaannuttua Joutsijärvestä reilun kuuden kilometrin kohdalla alkoi hieman helpommin juostava osuus, kunnes ylitettiin Kulhantie. Tien jälkeen polulle oli vedetty punainen nauha ja infolappu, joka varoitti metsänhakkuutöistä. Tässä kohtaa oltiin juostu reilu 7 kilometriä. Punaisesta nauhasta eteenpäin reitillä oli jonkin verran irtorisua ja puuta, jotka hidastivat matkantekoa hieman. Sekopääjuoksija kyseli jatkettaisiinko vielä vai käännyttäisiinkö takaisin ja minä kehotin jatkamaan juoksemista. Juoksu oli ruvennut tuntumaan sen verran hyvältä, että olin alkanut haaveilemaan kahdenkympin lenkistä. Jalat tuntuivat tosi hyviltä ja oikea jalkakaan ei ollut antanut minkäänlaisia kipuoireita koko matkan aikana. Ei varmaan olisi kannattanut iloita asiasta, sillä vähän matkaa tästä edettyämme, vasen jalka alkoi ilmoittelemaan jotain penikkaoireen tyyppistä kipua. Olin ihmeissäni, sillä vasemman jalan kanssa ei ole tähän mennessä ollut ongelmia. Sekopääjuoksija kyseli jälleen, että edetäänkö vai käännytäänkö takaisin ja koska kipu oli vain ihan ajoittaista ja lievää sanoin, että juostaan vielä. Onneksi kuitenkin kahdeksan kilometrin kohdalla ilmaantui joku järjen hiven päähän ja älysin, että tästähän on vielä juostava sama matka takaisin autolle. Jos kipu voimistuisi, niin tulisi kakkamainen kotimatka. Niinpä päättetiin kääntyä takaisin. Fiksu veto, sillä hieman jälkeen uukkarin tajusimme, että kello on kolme ja meiltä loppuu tunnin päästä päivänvalo. Mitään otsalamppuja ei oltu pakattu mukaan, joten olisi melkoisen ankeaa taivaltaa pilkkopimessä kivikossa. Todettiin, että nyt on paree pistää tossua toisen eteen ja lisäsimme vauhtia.

Kumma kyllä, heti takaisin käännyttyämme vasemmassa jalassa oleva kipu hävisi, eikä palanut enää. Ehkä se oli ollut vain joku kropan hälyytysmerkki siitä, että on aika kääntyä takaisin päin. Paluumatka sujui ripeästi, tosin pahimmat kivikkokohdat käveltiin. Oli järkevämpää niin, koska jalat alkoivat olla jo sen verran väsyksissä, että olisi voinut helpommin teloa itsensä. Alkoi jo hämärtää eli yhtään liian aikaisin ei takaisin käännytty. Autolle päästyämme matkaa oli taitettu reilu 16km ja aikaa oli kulunut 2h44min. Jalat olivat väsyksissä, mutta paukkuja olisi vielä ollut. Tämä antoi taas hivenen itseluottamusta lisää ja ehkä myös synnytti päähän jotain uusia tyhmiä ideoita…

Joutsijärven reitti on haastavuudestaan huolimatta varsin hieno paikka juosta. Kunhan malttaa olla hötkyilemättä ja varautuu siihen, että etenemisvauhti on melko maltillinen, saa polkujuoksijakin kierroksesta paljon irti. Nousumetrejä ei tälle reitille juurikaan kerry, mikä nyt on varsin tyypillistä täällä päin Suomea. Tekninen polku tarjoaa kuitenkin minimaalisesta nousustaan huolimatta varmasti hyvää harjoitusta kenelle tahansa polkujuoksijalle, joten suosittelen reittiä lämpimästi myös konkareille. Kävellen patikoivalle reitillä on mukavasti nähtävää pariksikin päiväksi. Järvimaisema on kaunis ja metsäpätkät idyllisiä. Joutsijärveltä löytyy myös lukuisia nuotiopaikkoja ja autiotupia yöpymiseen. Alue on siis varsin monipuolinen kohde luontomatkailusta kiinnostuneelle.

Sekopääjuoksija antoi juoksemallemme reitille 3 tähteä viidestä. ”Mukavan teknistä polkua ja hyvin merkitty reitti, joka on ehdottomasti alueen parhaimmistoa” olivat kommentit. 

Juoksemamme lenkki kartassa vihreällä. Lenkki juostiin siis edestakaisin. Alkuperäinen kartta löytyy täältä

Pari päivää juoksun jälkeen sekopääjuoksija kysyi minulta, että ”oletko muuten ikinä juossut näin pitkän aikaa kuin Joutsijärvellä?” Hetken aikaa raksutti ja totesin, että toden totta. Tämä oli pisin juoksuni ikinä. Ei matkallisesti mutta ajallisesti. Puolikas on tullut juostua pariin otteeseen, mutta tämä oli aikaennätys. Tämä juoksu antoi uskoa myös siihen, että tuo puolikas paukkuu rikki poluilla hyvinkin pian. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin. Juoksijan mieli on iloinen!

Loppuun jälleen päivän linkkivinkki: Polkujuoksijalle ja retkeilijälle löytyy nimittäin kerassaan loistava vinkkipankki netistä. Sivusto www.retkipaikka.fi tarjoaa todella kattavan määrän tietoa maamme retekilykohteista. ” Käykääpä tsekkailemassa.