elämä

Miten mä näin kylmäks tulin
Mistä mä roolini otin
Viileimmän katseeni opin
Tai mistä syystä mä aloin
Odottamaan aina pahaa

Ja hokemaan aina samaa
Heikoimmat ei, ikinä ei
Tule selviytymään

Tämä blogi on monen tunnin googlauksen ansioista takia. Voi oll, että tämä on ensimmäinen ja viimeinen kirjoitukseni.

Eräs ystäväni sanoi, että on kuulemma joku sanonta, uskomus, että seitsemän vuoden epäonnen jälkeen koittaa onnellisuuden aika. Epäonnea on nyt 5 vuotta takana, kaksi vuottako vielä pitäisi odottaa sitä aarrearkkua sateenkaaren päässä ?

Tulin raskaaksi. Aivan väärään tilanteeseen ja aikaan. Jos olisin nähny kristallipallosta tulevaisuuteen, en olisi lopettanut ehkäisyä. Mutta, kristallipallo on taikauskoa, karma ei. Päädyimme raskauden keskeytykseen. Itkuisena, pakokauhun vallassa. Epäonnistuin siis äitinä ennenkuin sain mahdollisuuden olla edes äiti. Näin minusta tuntuu. Näin sen tunnen. Ensimmäinen lapsemme joka tulee päätymään wc-pönttöön. En tule ikinä kokemaan hänen syntyään, kokemaan hänen kasvuaan. Kokea olla hänelle äiti. Epäonnistuin. 

Ei. Ei ollut muuta vaihtoehtoa, elämäntilanteesta oli tullut yhtäkkiä aivan eri kuin piti, kaikki muuttui. Jouduimme tekemään maailman vaikeimman ja kamalimman päätöksen. 

Huomenna menemme osastolle suorittamaan tämän loppuun. Synnyttämään hänet ulos. Niin ohjepapereissa lukee. ”Vointiasi seurataan sairaalassa niin kauan, kunnes raskauskudos on syntynyt”. Sentään ei puhuta sikiöstä, alkiosta tai vauvasta. En tiedä minä itse pidän sitä mitä vatsassani on. Tähän asti olen yrittänyt olla ajattelematta mitä siellä on. Onneksi puolisoni on tukenani. Olen tosin tässä ehkä unohtanut, että taitaa tämä olla hänellekkin vaikeata. Olen vain keskittynyt täysin itseeni ja omaan olooni, ja siihen, että minua tuetaan. Ollut itsekäs kenties. Mutta minähän tässä joudun kaiken kokemaan. Fyysisesti vain minä. Moni on sanonut, että mies tajuaa tulevansa isäksi vasta kun lapsi syntyy. Olihan se itsellekkin aika utopistinen tunne nähdä ne viivat raskaustestissä, vaikea sitä oli itsekkin uskoa, saati sitte toisen joka ei koe sitä fyysisesti. 

Mikä tämän kirjoituksen tarkoitus on ? Ehkä se, että haluan, että muut tämän asian kanssa painivat tietävät, että he eivät ole yksin. Teitä on muitakin. Vertaistukea tälle netistä kun ei löydy. Syyttämistä ja rumia sanoja sitä enemmänkin. Mutta vain sinä tiedät mitä koet. Vain sinä tiedät totuuden. Sinä koet totuuden. Älä lue nettipalstoja, älä tee sitä itsellesi. Sinulla on muutenkin jo vaiketata ja tulee olemaan vaikeata, älä pahenna oloasi tietämättömien kirjoituksilla.