Mietteitä..

Vaikka järki sanoo, että tähän yllättävään elämäntilanteeseen päätös raskauden keskeytyksestä oli oikea, niin silti miettii mitä jos. Yritän kuitenkin vaimentaa nuo mitä jos ajatukset, koska niistä tulee vain paha mieli. Päätöksemme lopettaa ehkäisy oli yhteinen, yhteinen lapsi oli molemmille unelmien täyttymys joten päätös oli erittäin vaikea ja tulee kestämään kauan, että pääsemme olemaan sinut sen kanssa. Mutta elämäntilanne muuttui aikalailla samaa aikaan kun plussat testiin ilmestyi. 

Jos tästä selviytyminen on muuttuneen elämäntilanteen takia jo vaikeata, niin pakko miettiä todellisuutta ja kuinka vaikeata tilanne olisi raskaana ollessani tai lapsen kanssa. 

Yhteinen lapsi on edelleen molemmilla mielessä, ja tulee heti ajankohtaiseksi kun tilanteet tästä selkenee ja pääsemme olemaan taas se pieni perhe mikä meidän kuulukin olla. Siihen asti yritän keskittää energiani tästä selviämiseen, ja eteenpäin katsomiseen. 

Helpommin sanottu kuin tehty, mutta uskon, että osa parannusprosessia on myöskin tämä blogi. En tiedä onko tällä yhtään lukijaa, auttaako minun mietteeni ketään muuta samassa tilanteessa olevaa, mutta olisi mukava tietää jos siellä on joku toinen jolle tukeani voin antaa blogini kautta. <3

superthumb-4.jpg

superthumb-3.jpg

Suhteet Oma elämä Rakkaus Syvällistä