Rubiikin kuutio

Tiedättekö kun sydämessä on niin paljon tunteita ja päässä niin paljon ajatuksia, että ei osaa enää erotella niitä ? Mitkä ovat oikeita tunteita, mitkä ovat tunteita mitä luulen, että minun pitää tuntea, mitkä ovat tunteita joita haluaisin tuntea. Tuntuu, kuin olisi ikuisessa rubiikin kuutiossa eikä millään palaset  vaan loksahda paikalleen ?

Kuinka haluaisi olla vain se pieni tyttö ja aloittaa tämän maailman uudestaan ” kokeilin kerran tätä polkua, ei toiminut, entäpä tää.”

Onko joskus liian vanha aloittamaan alusta ? Pystyykö koskaan aloittamaan oikeasti kaiken alusta ? Mistä saada siihen rohkeus. Unohtaa kaikki vanha aloittaa kaikki uusi. Joku voisi kutsua sitä pakoon juoksemiseksi, itse haluaisin vaan kutsua sitä uuden aloittamiseksi. Eikö itseään pitäisi rakastaa niin paljon, että antaa itselleen uuden mahdollisuuden ? Miten päästä uuden aloittamisen pelosta yli ? 

Pää ja sydän täynnä solmuja enkä tiedä mikä pitää avata ensin ettei aiheuta lisää solmuja.