10 faktaa minusta

Mun muisti on oikeasti ihan jäätävän s u r k e a tällähetkellä.

Okei yksi fakta nyt jo alkuun – mä oon kyllä aina ollut sellainen, että kadotan kaiken. Oon uusinut mun pankkikortin varmaan viitisen kertaa, oon kadottanut lompakon jonka sisällä oli mm. kaikki mahdollinen tärkeä + 100€ rahaa ja lista vaan jatkuu.. Thank god en nyt aikoihin oo kadotellut mitään noin tärkeää ja noistakin on jo muutama vuosi, mutta onhan tää mun muisti silti aika heikko. Mun piti nimittäin tähänkin postaukseen käyttää snapissa tulleita kysymyksiä, mutta niiiiiiin mitenhän siinä kävi? Mä olin osasta ottanut screenshotit ja vahingossa poistanut ne, kun edellispäivänä poistin taas turhia kuvia puhelimesta. Osasta en ottanut sitten screenshotteja, koska ne oli olevinaan sellaisia jotka ihan varmasti muistan ulkoa. Heh, niinpä niin. No en mä muista oikeasti enää yhtäkään niistä.. Tästä muistista myös höpöttelin viime viikolla snapchatissa, koska perjantai aamuna snäppäsin, että ”tänään sitten muistan soittaa neuvolaan, kun eilen unohdin” ja unohdin silti soittaa. No mutta onneksi oon vastaillut kyllä jo snäpissä henkilökohtaisesti kaikille, mutta olisi ollut kiva vähän ottaa niitä tähänkin – ehkä sitten ensikerralla!

Nyt kuitenkin niitä faktoja musta.

 

1. Musta tosiaan tulee lokakuussa äiti. Ihan hullua, mutta ihan mahtavaa! Tulevasta äitiydestä ja raskaudesta aion kirjottaa ihan omia postauksia, yksi onkin jo luonnoksissa.

2. Sekotan aina välillä päässäni vahingossa jotkut sanat keskenään – esimerkkinä tästä, kun selitin Roopelle miten ne matot sitten matonpesupaikalla vedetään KAMPELAN läpi. Roope nauroi ja kysyi ”ai että kampelan?” ja sanoin vaan, että juu! Roope sitten muistutti, että oikea sana taitaa kyllä olla mankeli..

3. Olen 22-vuotias, täytän tammikuussa hurjasti jo 23-vuotta! Ikäkriisi? Nääh. Aiemmin ehkä oli, kunnes tulin raskaaksi ja tajusin olevani joidenkin, varsinkin vanhempien ihmisten, silmissä teiniäiti – tässähän nuoristui iällisesti selkeesti ainakin neljä vuotta! 

4. Jos olen yltiöpositiivinen, niin olen myös yltiöromanttinen. Yök mikä sana toi yltiö muuten edes on, en halua tän postauksen jälkeen käyttää sitä enää ikinä. Jokatapauksessa, oon suunnitellut meidän häät jo tässä vuosien varrella vaikka kihloissa ei edes olla vielä. Ja oon todellakin just sellanen tyttö joka on tiennyt aina menevänsä naimisiin – tai ainakin toivonut sitä, katsonut satoja hääohjelmia ja liittynyt tällai sopivasti muutaman vuoden liian aikaisin hääkirpputoreille Facebookissa. 

5. Vaikka olenkin romantiikkaa rakastava ihminen, en odota koskaan Roopelta kukkia tai lahjoja. Mulle romantiikka merkitsee kymmeniä haleja ja pusuja päivässä joita Roope antaa ja arkisia asioita. En myöskään katso i k i n ä mitään romanttisia leffoja tai sarjoja. Paitsi siis niitä hääohjelmia. Mun mielestä ihan parasta on selvittää rikoksia ja mä oonkin lukenut varmaan sata dekkaria ja katsonut kymmeniä erilaisia rikossarjoja- ja leffoja. Mun ikuista haaveammattia onkin tuskin vaikea arvata, valitettavasti poliisi musta ei silti koskaan tule. Tyydyn selvittämään rikoksia näkymätön salapoliisihattu päässä kotisohvalla. Meillä on Roopen kanssa sellainen leikki, että aina kun toinen etukäteen arvaa jonkun juonenkäänteen tai tapahtuman ohjelmassa, niin siitä saa hatun. Eli näkymättömän salapoliisihatun. Ihan parasta!

6. Olen 153cm pitkä (!) ja sopivasti pullukka. Mä en sano itseäni pullukaksi haukkuakseni itseäni, mä oon just hyvä tällaisena kun olen. Pieni ja vähän pyöreä. Viihdyn tällaisena, mulla ei ole liikaa ylimääräistä, syön terveellisesti (herkkuja unohtamatta) ja liikun liikunnan ilosta, en enää sen takia koska jonkun muun mielestä olisin läski. Naurattaa pelkkä ajatuskin, niin paljon oon muuttunut oikeesti! Tajusin kuitenkin ihan lopullisesti vasta tänä vuonna (raskaaksi tultuani) etten mä oikeesti oo luuseri, vaikka suurinosa mun ystävistä treenaa, on laihoja tai timmejä. Ja siis treenasinhan mäkin raskaanakin siihen asti kunnes se kiellettiin, mutta en mitenkään ns. tavoitteellisesti, vaan hyvän fiiliksen takia. Mä oon sopivan söpö, se riittää mulle! 

7. Ja näköjään Roopelle. Kuudetta vuotta tässä ollaan ja valehtelematta jokainen vuosi on ollut vain toistaan parempi. Ihan sama onko ollut työttömyyttä, armeijaa jne. Se päivä kun neljä vuotta sitten lokakuussa muutettiin yhteen oli ratkaiseva hetki ja siihen loppui 100km välimatka. Roope on ihan parhain tyyppi ikinä ja siitä tulee muuten maailman parhain isä, vaikka se ei sitä itse vielä ehkä tiedäkkään! 

8. Olen ammatiltani lähihoitaja. Aluksi työskentelin vanhuspuolella, mutta vaihdoin varhaiskasvatukseen! Olen hoitanut lapsia 15-vuotiaasta asti kesäisin ja opiskelun ohella iltaisin ja nyt olen ollut lastenhoitajana ihan virallisesti kohta kolme vuotta. Kolme vuotta, kolme erilaista päiväkotia ja kolme pientenryhmää. Olen hoitanut siis 9kk-12v lapsia vuosien aikana, mutta nyt kolmen vuoden aikana ikähaarukka mun omissa ryhmissä on ollut 9kk-3v. Itkua ja uhmaa on riittänyt, mutta myös ihania haparoivia askeleita, ensimmäisiä sanoja, opittuja taitoja ja haleja. Lapset on ihania. Nyt kuitenkin multa kiellettiin heinäkuussa työnteko liian aikaisten kivuliaiden supistuksien ja j ä r k y t t ä v ä n selkäkivun takia. Välillä on kamala ikävä hoitolapsia, mutta nyt mun täytyy keskittyä meidän tulevaan lapseen. 

9. Haaveilen asumisesta maalla, omasta kasvimaasta, hyötypuutarhasta ja olen halunnut oman possun pienestä asti. Muistan, kun joskus 18-vuotiaina puhuttiin Roopen kanssa, että ”mielummin ostaa sitten joskus aikuisena vaikka hienon ja ison kerrostaloasunnon, kuin omakotitalon” ja nyt neljä vuotta kerrostalossa asuneena voin sanoa, että n e v e r. Okei, never say never, mut kyllä tää betonihelvetissä asuminen on vaan niin kaukana musta kun olla ja voi. Ahdistusta onneksi vähensi tooodella paljon se, kun muutettiin tasan kuukausi sitten ihanaan asuntoon, juuri lattiasta kattoon rempattuun kolmioon luonnon lähelle. Kun katson parvekkeelta ulos, ei enää suoraan nenän edessä ole toisten ikkunat vaan puita. Meidän pihasta myös lähtee ihanat lenkkipolut ja parin sadan metrin päässä on jo peltoa ja niittyä! Luovuttiin omasta saunasta, mutta saatiin tilalle paljon parempaa, mm. huiput vuokranantajat! Eli kyllä mä tällaisella luonnonläheisellä alueella voin asua kerrostalossa, mutta silti tulevaisuudessa se vaalea puutalo ja perunamaa, kiitos!

10. Mulla ei ole mitään tavallisia lemmikkihaaveita. Tiedän, että kissaa tai koiraa meille ei luultavasti tule koskaan, ellei asuta joskus tosiaan maalla. Roope on nimittäin allerginen eläimille ja me kumpikin pölylle. Rakastan kissoja ja koiria, niitä on ihana silittää ja rapsuttaa kavereiden luona, mutta mä haluan sen possun. Tai siilin. Ja joskus vielä meillä on meidän Seppo-possu! 

 

Eli kuvaillakseni hiukan itseäni taas kerran, olen tuleva äiti joka rakastaa romantiikkaa, vihaa romanttisia leffoja, metsästää näkymättömiä salapoliisihattuja ja unelmoi tavallisesta arjesta maalla perheen ja possun kanssa. 

Karoliina