TÄYDELLINEN

.. ikimuistoinen, kasvattava, unohtumaton ja ennen kaikkea onnellinen vuosi 2016.

Vuosi ja pari päivää sitten klo 00:00 kun Roope pussasi mua Turun kaupungintalon edessä, rakettien räiskyessä taivaalla, en olisi voinut millään arvata millainen vuosi meillä on edessä. Kirjoitin kuvaan jonka silloin lisäsin Instagramiin, että en malta odottaa mitä kuudes yhteinen vuosi tuo tullessaan, mutta se kaikki mitä se toi, oli ehdottomasti paljon parempaa kuin olisin voinut sillä hetkellä toivoa. Odotin tulevalta vuodelta ehkäpä ensimmäistä ulkomaan matkaa, jokilaivoilla ja terasseilla istuskelua ystävien kanssa, treenejä ulkona, parempaa kroppaa ja yhtä onnellista parisuhdetta kuin ennenkin. Sain kuitenkin paljon paljon paljon enemmän. Sain perheen.

17.2.2016 saimme tietää, että odotamme vauvaa. Saimme tietää, että mun masussa kasvaa melko kirjaimellisesti pieni ihme. En unohda koskaan sitä päivää ja niitä tunteita, joita siitä asti aloin käydä läpi. Sitä jännitystä, odotusta, henkeä salpaavaa pelkoa ja onnea. Sitä pientä hymyä mun huulilla, kun sinä iltana istuin iltavuorossa nojatuolissa, katselin pieniä lapsia leikkimässä ja silitin mun kasvavaa masua. Näytin kuulemma silloin jo onnelliselta ja siitä lähtien oli hyvin vaikeaa pitää suu kiinni. Se oli kuitenkin jonkun aikaa meidän oma salaisuus, jonka tosin suurinosa arvasi.

Pääsiäisenä kerroimme vauvauutiset monille ja sitä päivää jännitettiin niin paljon. Kädet täristen heitin lahjapaketin mun isälle ja käskin sen avata sen. Siellä oli pienet vauvanvaatteet ja mun isän ilme oli unohtumaton. Viikko siitä, kerroimme uutiset somen kautta myös muille. Halusimme käydä ensin np-ultrassa kurkkaamassa, että vauvalla on varmasti kaikki hyvin ja sitten vasta kertoa muillekkin.

6.6.2016 saimme tietää, että odotamme mahdollisesti tyttöä. Olin aivan varma, että poika sieltä tulee ja olin jo ennen rakenneultraa nähnyt unen siitä, miten synnytän hätäsektiossa pojan, vaikka meille oltiin unessa lupailtu tyttöä. Unessa silitin pojan hentoja hiuksia, imetin häntä ja kerroin miten paljon rakastan häntä. Myös melkein kaikki muut olivat varmoja, että poika sieltä tulee, mutta väärässä olivat! Sinä päivänä kävimme kuvailemassa kuvia, joiden kautta kerroimme odottavamme pientä tyttöä. 

Kesän aikana masu kasvoi ihanan näköiseksi, tunsin itseni ekaa kertaa kauniiksi ja en häpeillyt kroppaani. Kerroinkin, että musta tuntuu kuin tätä varten mut olisi tehty, kasvattamaan masussa pientä vauvaa. Kesällä jouduin jäämään töistä pois todella kipeän selän ja ennenaikaisten supistusten takia. Töistä pois jääminen oli mulle raskasta, koska olin jo sitä ennen ollut paljon kipeänä. Häpesin sitä todella paljon ja jouduin tekemään ison työn hyväksyäkseni sen, että en vain olisi voinut jatkaa töissä siinä kunnossa. Olisin riskeerannut mun fysiikan ja mahdollisesti vauvan, jos supistukset olisi pahentuneet. Kesäkuun jälkeen en myöskään saanut käydä salilla, lenkillä tai tehdä muutakaan fyysisesti rasittavaa. Kesä oli samalla ihana, mutta henkisesti melko raskas. Jossakin vaiheessa kuitenkin päätin lopettaa stressaamisen ja nauttia ja keskittyä tekemään asioita, jotka saa mut onnelliseksi. Kävin mm. kuvailemassa, lainaamassa kirjastosta dekkarin ja istuin päivät auringossa lukien ja nautin kesästä.

Yksi iso asia oman mielenkiinnon ja hyvinvoinnin eteen oli päivä elokuussa, kun päätin alkaa kirjoittamaan uudelleen blogia. Se ilta kun julkaisin ensimmäisen postaukseni oli pelottava, mutta en ole katunut vielä kertaakaan, että aloin kirjoittamaan. Blogi on tuonut mulle uusia tilaisuuksia, tälläkin hetkellä mulla on työn alla muutama yhteistyö, mutta niistä lisää tulevana vuonna. Olen myös saanut somessa lisää seuraajia, joka pelotti mua alkuun oikeasti aika paljon. Sinä päivänä kun Adelina syntyi, mun Instagramiin pamahti kolmisen sataa uutta seuraajaa. Tai seuraavana päivänä, mutta kuitenkin. Laitoin hetkeksi jopa Instagramin ekaa kertaa yksityiseksi, koska pelästyin sitä, että mulla on yhtäkkiä yli 1000 seuraajaa – joka tietenkään somessa ei ole paljoa, mutta mulle se oli. Pikkuhiljaa ahdistus väistyi ja aloin iloitsemaan siitä, että ihmiset on oikeasti vilpittömästi onnellisia meidän puolesta. Kiitos siis teille kun seurailette meitä! 

Kesällä vietettiin myös aikaa Hangossa, ihana juhannus ystävien kanssa, grillailtiin, käytiin paljon uimassa ja muutettiin uuteen ihanaan kotiin. Kesän lopussa tai syksyn alussa vietin viisi päivää mun äidin kanssa Naantalin kylpylässä. Olin silloin jo melko viimeisillään raskaana ja nukahtelin jatkuvasti, mm. kauneushoitoon ja rentoutumistunnille. Rentoutuksesta muistan ekat 5min ja loput 25min nukuin kuin tukki. Kasvohoidossa puolestani heräsin omaan huudahdukseeni.. :D Seuraavana viikonloppuna vietettiin myös serkkuni ihania häitä. Syksyllä myös sain kokea ihanan yllätyksen, kun suurinosa mun läheisimmistä ystävistäni oli järkännyt mulle babyshowerit! Se päivä oli ihana, hauska ja koskettava. Kiitos vielä tytöt!

Sen jälkeen sitten odoteltiinkin vain lokakuuta ja vauvan syntymää. 

14.10.2016 klo 5 heräsin siihen kun lapsivedet meni. Sekunnin sadasosan luulin, että pissasin housuun, kunnes tajusin, että lapsivettä se oli. Tönäsin Roopea ja sanoin melko rauhallisesti ja epäuskoisesti, että lapsivedet meni. Roope ei kuitenkaan heti herännyt ja siinä vaiheessa mä tajusin, että ei perkele, lapsivedet oikeesti meni ja mä synnytän ihan kohta! Heh, ihan kohta tosiaan, Adelinan syntymään meni siitä vielä vajaa 40h. Soitettuani sairaalaan rupesin siivoamaan kotia, pakkailemaan viimeisiä tavaroita ja soiteltiin läheisille, että nyt se on menoa. Olin todella rauhallinen. Ennen seitsemää oltiin sairaalassa ja aamupäivästä eteenpäin seuraavat kolmisenkymmentä tuntia on mulle aika pimennossa. Mulla oli todella kovat kivut, niitä ei saatu oikeastaan hallintaan, mutta ilokaasun ja Roopen avulla jaksoin kuin jaksoinkin. Ja nyt tiedän pystyväni aika paljoon, kun siitäkin selvisin. Synnytys oli ihan helvettiä, mutta tekisin sen vaikka heti silti uudestaan. 

15.10.2016 klo 19:31 Adelina Ilona syntyi. Sitä ennen Roope oli saanut painaa huoneen hälytysnappia seinässä, joka kertoi muille huoneille, että meidän huoneessa syntyi vauva. Pieni, terve ja niin suloinen tummatukkainen ja tummasilmäinen tyttö. Mua itkettää kun mietin niitä ensihetkiä ja sitä uskomatonta fiilistä. Sitä ensimmäistä yötä, aamua ja päiviä. Olin silloin niin hämmentynyt kaikesta, enkä pystynyt käsittämään, että oikeasti toi vauva on mun – enkä välillä vieläkään pysty ymmärtämään, että me saatiin noin upea asia aikaiseksi. Ja mua itkettää kun tajuan, että se sama pieni, terve ja niin suloinen tyttö nukkuu tällähetkellä meidän sängyssä ja saan tänäkin yönä ottaa hänet kainaloon, pussata, silittää ja kertoa miljoonannen kerran tänään, miten paljon rakastan.  

 

Ja tietysti tärkeitä päiviä oli myös ristiäiset jolloin kaikki saivat tietää Adelinan nimen ja hänen ensimmäinen joulu. 

Sellainen oli meidän vuosi. Kun nyt mietin edellistä vuotta, olen ainoastaan kiitollinen ja onnellinen. Vaikka kesä oli rankka henkisesti, raskaus oli rankka fyysisesti ja osittain myös henkisesti, synnytys oli todella rankka, vaikea ja pitkä, niin en muuttaisi mitään. Sain kokea niin paljon sydämen pakahduttavia hetkiä, sain muistaa monessa kohtaa miten uskomattomia ystäviä mulla on ja miten paljon rakastankaan Roopea. Ja sain huomata, että olen vahvempi kuin luulin.

Ja se helmikuinen henkeä salpaava pelko ei ole enää pelko, vaan henkeä salpaava rakkaus ja onnellisuus. Sen rakkauden joka kuristaa kurkkua ja saa kyyneleet silmiin saan tuntea joka päivä ja mä olen siitä niin kiitollinen. Ja viimeksi eilen illalla me Roopen kanssa maattiin Adelina meidän välissä ja kummallakin oli kyyneleet silmissä. Kiitos vuosi 2016, olit täydellinen! 

Ja ei, en todellakaan malta odottaa mitä tänä vuonna tapahtuu.

Karoliina

ps. Pahoittelen kun tämän julkaiseminen kesti, meillä on nyt ollut vähän väsynyttä meininkiä, kun vauvalla todettiin refluksin ja koliikin lisäksi vielä mahdollinen maitoallergia, puhumattakaan mun stressin takia vähentyneesta maidontuotannosta. Pahin on onneksi jo ohi ja A on iloinen, sosiaalinen ja pirteä itsensä!