easy like a sunday morning
Eilen oli lauantai, mutta mulla oli ihan sunnuntaifiilis, koska yleensä sunnuntaisin teen tiettyjä asioita heti aamusta, jotta saan sen päivän tuntumaan jotenkin erityisen hyvältä. Eilen kuitenkin päätin heti herätessäni siivota kaikki pienetkin sotkut pois jotka aina päivän aikana olkkariin, makkariin ja keittiöön kasaantuu, mennä pitkään kuumaan suihkuun ja sen jälkeen hoitaa mun ihoa, hiuksia ja kynsiä kynttilöiden palaessa.
Tässä muutama asia, joka teki mun lauantaista teki erityisen ihanan..
Kynsien hoitaminen
Mulla on tietyt sävyt aina käytössä tiettyyn vuodenaikaan. Talvella on vaaleita nuden sävyjä tai hailakan vaaleanpunaisia, joulukuussa huomaan aina kaivavani glitter kynsilakat kätköistä koska haluan itsenäisyyspäivänä vaaleansiniset tai hopeat glitterkynnet, jouluna punaiset glitterkynnet ja jostain syystä usein uutena vuotena mulla on kultaiset glitterkynnet. Ehkä sen takia myös käytän niitä lakkoja vain muutamia kertoja vuodessa, koska niiden pois saaminen on aina yhtä tuskaa..
Keväällä ja kesällä käytän kirkkaampia kynsilakkoja, eli sinisen eri sävyjä ja kirkkaita punaisen eri sävyjä, mutta syksyllä haluan syksyn sävyjä: marjapuuron punaista, viininpunaista, lilaa tai kuparia. Ja päätinkin syyskuun kunniaksi lakata kynnet Lumenen Gel Effect sarjan Ruusupuu -sävyllä.
Ihon hoito
Olen ollut aina melko laiska rasvaamaan ihoa, kasvoja lukuunottamatta. Mulla on pintakuiva iho kasvoissa, mutta muualla kropassa, varsinkin jaloissa ja päänahassa, hyvin kuiva iho. Silti rasvaaminen ja kuoriminen jää usein yhteen kertaan viikossa ja painottuu sille päivälle, kun käytän suihkussa enemmänkin aikaa. Yleensä se päivä on tosiaan sunnuntai, koska haluan jotenkin aloittaa sen päivän kauneudenhoitoon liittyvillä asioilla.
Pitkän kuuman suihkun jälkeen rasvasin Lumenen karpalon tuoksuisella rasvalla kropan ja masuun, kylkiin ja reisien yläosiin laitoin vielä Bio-oilia, eli raskausarpien ennaltaehkäisyyn ja hoitoon tarkoitettua öljyä. Olen tähän asti vielä selvinnyt ilman raskausarpia, ainoastaan reisien yläosiin on tullut sellaisia pieniä viivoja, jotka näyttävät enemmän katkenneilta pintaverisuonilta, mutta arpiahan voi tulla vielä vaikka synnytyksen jälkeenkin kun iho nopeasti palautuu.
Kasvoille laitoin Dermosilin kasvoseerumia ja mun ikuista suosikkia: Nivean Soft voidetta. Joskus aina käytän muita kasvorasvoja, kalliimpia tai ns. tehokkaampia, mutta yleensä aina palaan tähän samaan. Niin riittoisa, kestää ikuisuuden ja mun iholle ainakin just hyvä! Sopii meikin alle, eikä lähde hilseilemään.
Hiusten hoito
Pitkän suihkun aikana annoin tehohoidon vaikuttaa hiuksissa sen aikaa kun sheivailin jalat yms. Nyt raskaana muuten ihan pelkkien jalkojen sheivailu on melko haastavaa, puhumattakaan varpaankynsien leikkaamisesta tai lakkaamisesta.. Suihkun jälkeen hieroin latvoihin ja hiukan pituuksiin hiusöljyä. Hiusöljy on ainakin mun hiusten pelastaja. Mulla on tosi kuiva ja melko karhea hiuslaatu, joten hiusöljyt siloittaa ja hoitaa sitä, sekä saa sen tuoksumaan hyvältä!
Kynttilät
Mä olen nyt muutaman viikon polttanut joka päivä tuoksukynttilöitä. Saatiin Roopen vanhemmilta tuparilahjaksi kaunis Hanko -lyhty, jonka ikkunoihin on kaiverrettu majakka, aaltoja ja lintuja, sekä jokaisessa ikkunassa lukee Hanko. Sen lisäksi tv-tasolla palaa yleensä aina kolme isoa kynttilää ja olkkarinpöydällä kolme tuoksukynttilää. Vaikka päivisin on valoisaa, niin poltan yleensä heti aamusta jo ja illalla saatan laittaa vielä muutaman kynttilän lisää. Kynttilänvalo on vaan niin kaunis ja tuoksukynttilöistä tulee rentouttava tuoksu. Vanilja on mun ikuinen lemppari – tässäkin asiassa!
Tee
Mä en juo kahvia, en ole koskaan juonutkaan, joten tee on mulle se juoma jota juon monta kuppia päivässä. Siinäkin oon kyllä melko nirso ja nyt raskauden aikana on makuteet jääneet tosi vähälle, koska alkuraskaudessa meinasin oksentaa pelkästä hajusta. Päätä särki jatkuvasti ja lopetinkin teen juomisen muutamaksi kuukaudeksi. Sen jälkeen kun pystyin taas juomaan teetä, en kuinkaan edelleenkään pystynyt juomaan mitään muuta kun ihan tavallista, koska jotenkin etoi ne makeat maut ja hajut. Nyt kuitenkin pikkuhiljaa silloin tällöin oon juonut jotain muutakin kun ihan tavallista ja perjantaina ystäväni luona maistoin kahta eri vaniljaa. Toisessa oli karpaloa ja vaniljaa ja toisessa vadelmaa ja vaniljaa. Ja ne oli niiiin hyvän makuisia, että aion hakea Ruohonjuuresta myös meille ne paketit.
Siivoaminen
Oi kyllä! Ihan parasta on siivota aamulla ennen aamupalan syömistä koti siistiksi, laittaa pyykki- ja tiskikoneet pyörimään, pedata sänky ja sen jälkeen vasta sallia itselleen aamupala. Mä teen aina näin, en vaan voi mennä sohvalle istumaan ja syömään ennenkuin kaikki eilisen sotkut on siivottu. Roope aina iloisena kehuu mua, kun oon kuulemma super reipas, mutta herättyään tekee myös osansa. Sängyn petaaminen kyllä usein jää myöhemmälle, koska Roope nukkuu yleensä jonnekkin klo 12 asti ja mä nousen jo klo 10. Puhdas ja siisti koti on vain ihan parhainta!
Joulun fiilistely
Muita aina naurattaa se, minkälainen joulutonttu mä oon! Se vaan on valehtelematta parasta aikaa vuodesta, ei lahjojen takia vaan kaiken: jouluvalot, kynttilät, leipominen, joululaulut, koristeet, leffat ja perheen kanssa yhdessä oleminen. You name it. Joten aina kesän vaihtuessa syksyyn mä alan fiilistelemään joulua, mietin mitä kaikkea askartelisin tänä vuonna ja katselen viime vuoden joulukuvia. Eilen oli sellainen päivä taas ja mua itkettää ajatuskin siitä onnesta mitä tänä jouluna koetaan: meillä on oma pieni tonttu!♥
Päikkärit
Viimeisenä, mutta ei todellakaan vähäisimpänä.. Mulle päikkärit on aina ollut tosi tärkeä juttu, yleensä nukun 20-40min, mutta joskus Roopen kanssa nukkuessa ne saattaa venyä pariin tuntiin. Roope on tosi huono heräämään päikkäreiltä ja jos seuraavana päivänä ei ole töitä, niin nukutaan luvan kanssa se pari tuntia nenät vastakkain. Usein kuitenkin valitsen mielummin ne lyhyet päikyt, koska mulla alkaa jostain syystä särkemään päätä pidempien päikkäreiden jälkeen. Eilen oli parasta maata sohvalla vilttien välissä, kynttilöiden palaessa ja ihan rauhassa nukkua sen aikaa kun mieli teki.
Näillä asioilla mun lauantai lähti hyvin käyntiin ja sai lauantain tuntumaan sunnuntailta. Parastahan tässä oli tietenkin se, että vaikka tuntui sunnuntailta, niin sunnuntai on silti vasta tänään! Eli toinen aamu hemmottelua edessä, jos haluan niin. Yllä lueteltujen asioiden lisäksi mun lauantaihin mahtui monta muutakin kivaa asiaa, kuten ystävien kanssa Haluatko Miljonääriksi -ohjelman katsominen (mä oikeesti tiesin taas melkein kaikki vastaukset!!), tacosalaatin kokkaileminen Roopen kanssa ja illalla sain vielä selkähieronnan.
Nyt tänään äiti tulee tänne yökylään ja huomenna onkin lähtö Naantalin kylpylään rentoutumaan! En jaksa odottaa niitä hoitoja, ruokaa, lämpimiä kylpyjä, uimista, päikkäreitä hotellin lakanoissa ja niitä aamupaloja! Yritän ajastaa tänään pari postausta tulevalle viikolle, mutta jos en ehdi, niin sitten palaillaan vasta mahdollisesti viikon päästä, nimittäin viikonloppuna lähdetään juhlimaan mun serkun häitä. IHANAA!
Ihan mahtavaa sunnuntaita ja tulevaa viikkoa kaikille!
Karoliina