jotain niin käsittämättömän suurta

Edellisestä postauksesta on vierähtänyt pian jo 10 päivää ja sen aikana on ehtinyt tapahtua vaikka ja mitä, kuten tuommoisen maailman suloisimman tytön syntymä..♥ Alla olevan tekstin kirjoitin sairaalassa ensimmäisenä yönä tytön syntymän jälkeen.

40 tuntia tuskaa ja hikeä takana – mutta kaikki kahden vuorokauden aikana tapahtuneet asiat olivat sen arvoisia, nimittäin lauantaina 15.10.2016 klo 19:31 meille syntyi maailman täydellisin pieni tyttö. 3550g ja 51cm pelkkää rakkautta, eikä me voitais olla onnellisempia. 

Kirjoitan tätä postausta sairaalassa, vauva nukkuu kainalossa, imee unissaan välillä rintaa ja tuhisee. Hänestä näkee jo jollain tapaa hänen oman pienen luonteensa – vaikka hän on vasta alle vuorokauden ikäinen, oikeastaan 7 tunnin ikäinen jos tarkkoja ollaan. 

Hänellä on hieman hiuksia päässä, kauniit silmät, pitkät sormet ja hän sulatti Roopen ja mun sydämet samalla sekunnilla kun vihdoin putkahti ulos. Roope ei pysty ymmärtämään tätä rakkautta mitä tuntee vauvaa kohtaan, enkä mäkään pysty ymmärtämään. 

Tossa hän nyt vihdoin on. Meidän oma vauva.

Oikeastaan olen hereillä kipujen takia, mutta en myöskään pysty lopettaa vauvan ihailua. Silitän hänen pieniä poskia, käsiä ja sormia ja miten pehmeät ne voi edes olla? Olen seitsemän tunnin aikana kertonut vauvalle jo moneen kertaan, että äiti ja isi rakastaa sinua. Tossa hän maiskuttaa ja on vain niin täydellinen. En mä kestä. Eikä kestä Roopekaan. 

Roope joutui lähteä kotiin yöksi, koska kaikki perhehuoneet oli varattuja. Ennen Roopen lähtöä kävin vessassa ja tulin takaisin huoneeseen ja siinä ne istuivat ja ihmettelivät toisiaan. Roope oli nostanut vauvan vauvansängystä syliin ja silitteli hänen poskiaan. Hän oli nukuttanut jo vauvan ekaa kertaa ja otti vauvasta kuvia. Kotiin päästyään Roope tekstasi, että ihan uskomaton fiilis ja että pakko katsoa vauvan kuvia, jotta ymmärtää asian. Ja pyysi antamaan tyttärellemme isiltä pusun. Mun sydän suli taas kerran.

Tätä kaikkea mä oon oottanut ja nyt se on tässä. Mä aion nauttia täysillä ja kirjoittaa ylös jokaisen pienen ihanan muiston, ottaa paljon kuvia ja rakastaa tätä ihanaa pientä niin paljon. 

 

 

Yllä olevasta tekstistä voi huomata ehkä miten koskettavat ne meidän ensifiilikset olivat ja nyt kun itse luen tekstiä jälkeenpäin, niin kyyneleet yrittävät väkisin nousta silmiin. Tää on sitä mitä me ollaan aina haluttu ja vaikka ollaankin ehkä nyt jossain vauvakuplassa, niin valvotuista öistä huolimatta tää on ihan parasta. Meidän rakkaus toisiamme ja vauvaa kohtaan on vaan jotain niin käsittämättömän suurta. 

Karoliina