kiitollinen

”Istun sohvalla, Roope pelaa ja vauva nukkuu tyytyväisenä masu täynnä maitoa mun vieressä. Ollaan vietetty ihanan arkinen ja jotenkin kuitenkin niin erilainen viikonloppu yhdessä – yhdessä perheenä. 

Kun katson vieressäni nukkuvaa vauvaa ja kuuntelen Roopen höpinää, mut valtaa syvä kiitollisuus. Kiitollisuus siitä, että mä saan kokea tän Roopen kanssa. Kiitollisuus siitä, että vauva on terve vaikka pelkäsin niin kovin, että jokin on vialla. Kiitollisuus siitä, että vaikka meidän tukiverkosto ei ole lähellä, niin kaikki heistä elää tässä mukana ja tukee meitä tässä uuden elämän opettelussa. Uuden elämän, joka tietyllä tavalla on samanlaista kuin ennenkin, mutta kuitenkin niin erilaista ja paljon parempaa. 

Saan olla kiitollinen ystävilleni jotka ovat jaksaneet kärsivällisesti odottaa mun vastauksia viesteihin, kun nykyään puhelin ei ole kädessä lähes koskaan ja usein senkin käyttäminen keskeytyy hyvästä syystä. Tekee hyvää olla irti somesta enemmän kuin ennen, vaikka samalla jostain syystä mua on alkanut seurata melko suuri joukko ihmisiä. On niin paljon tärkeämpää nauttia jokaisesta hetkestä vauvan kanssa hänen ollessa hereillä, kuin katsoa ihmisten snäppejä. Niin ja vauvan nukkuessa meinaan vain tuijottaa häntä ja silloinkin pussailla hänet puhki, silittää poskia ja pidellä pieniä sormia tai varpaita – onneksi vauva kuitenkin lopulta aina herättää mut maanpinnalle ärähtämällä unissaan ja kurtistamalla kulmiaan, vähän niinkuin sanoen ”älä viitti äiti, anna mun nukkua!”.. 😀 

Saan olla kiitollinen itselleni, omalle kropalleni ja syvältä sisältä löytyneille voimilleni, että jaksoin 40h kuitenkin niin hyvin, vaikka olinkin t o d e l l a kivulias. Kipuja ei saatu tarpeeksi hallintaan, vaikka epiduraalin kautta meni puudutetta todella paljon ja sain suun kauttakin vahvoja kipulääkkeitä, akupunktiosta ja vyöhyketerapiasta puhumattakaan. Silti jaksoin loppuun asti ja nyt saan olla kiitollinen itselleni siitä. Olen montaa kokemusta rikkaampi ja onnellinen siitä. 

Ja tunnen niin syvää kiitollisuutta tästä kaikesta. Näistä kaikista pienistä hetkistä, jokaisesta uudesta kokemuksesta, jokaisesta aamusta johon herään väsyneenä mutta onnellisena ja jokaisesta päivästä jonka saan viettää Roopen ja vauvan kanssa.”

 

Ylläolevan tekstin olin kirjoittanut luonnoksiin muutama päivä sitten, mutta en ollut ehtinyt julkaista sitä. Eilen neuvolasta meidät lähetettiin lastenpoliklinikalle ja jouduttiin jäämään samalla reissulla infektio-osastolle. Mä aloin epäilemään edellispäivänä, että vauvalla on kynsivallit tulehtuneet ja maanantaina jo äitiysneuvolassa näytin vauvan kynsiä, kun niiden kynsinauhoissa oli ruskeaa kovettumaa. Äitiysneuvolan sijainen ei kuitenkaan osannut sanoa asiaan mitään, eikä ohjannut meitä eteenpäin, joten soitin itse seuraavana päivänä lastenneuvolaan ja kerroin asiasta. Eilen sitten kävin neuvolassa ja sillä reissulla ollaan edelleen. 

Oli melko rankkaa katseltavaa kun vauvalle laitettiin kanyyli päähän, tuli ihan kyyneleet silmiin. Vauvoilla siis kuulemma kynsivalleista tulehdus voi levitä äkkiä verenkierron kautta koko kroppaan, joten se ei ole todellakaan sama asia kuin meillä aikuisilla. Osasin onneksi tarkkailla niitä, koska osastolta kotiutuessa meitä käskettiin seurata kynsinauhoja ja ottaa herkästi yhteyttä neuvolaan jos kynsinauhat alkaa punoittamaan. Tulehdus ei ollut onneksi ehtinyt levitä verenkiertoon ja vauva on muutenkin oma itsensä, eli hänestä ei huomaisi muuten millään tavalla mitään poikkeavaa, jos sormia ei katsoisi. Nyt tosin antibioottien aloittamisen jälkeen hän on on vaikertanut masuaan ja on pieni sylinyysy. Syli on paras paikka, mutta niin se saa ollakkin. 

Täällä siis ollaan sairaalassa taas vaihteeksi, mutta on tottakai tärkeintä saada pieni kuntoon, vaikka mulle on jotenkin raskasta olla pois kotoa. Tää infektio-osasto on vielä niin erilainen kuin se jossa olin synnytyksen jälkeen – täällä on ihan hiljaista kokoajan, eikä huoneessakaan käy hoitajia, muuta kun laittamassa kuuden tunnin välein vauvalle antibioottia tai esittäytymässä vuoron vaihduttua. Eli ihan omassa rauhassa saa olla, joka on toisaalta kivaa, mutta toisaalta yksinäistä. 

Ehkä me huomenna jo päästään kotiin jatkamaan ihanaa vauva-arkea.

Karoliina